”Miksi kiusasit minut henkihieveriin työkaverini?”
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Tiedätkö miltä tuntuu tulla kiusatuksi? Jos tiedät niin ihmettelen syvästi miksi olet itse sellaiseen lähtenyt. Jos et niin minäpä kerron mitä kaikkea sinun minua kohtaan tekemäsi asiat ja antamasi halveksunta aiheutti.
Aluksi olit minulle ystävällinen ja sait tuntemaan oloni hyväksytyksi ja osaksi porukkaa. Olin iloinen kun olin löytänyt niin hyvän työyhteisön. Olin itse vasta opiskelija silloin ja sinä olit harjoitteluni ohjaaja. Ensimmäinen harjoittelu sujui hyvin ja ehdin jo hieman toivoa, että tuossa voisi olla pieni ystävyyden alku. Minun oli tarkoitus suorittaa toinen harjoittelu syksyllä ennen valmistumista, joten valitsin sinut ohjaajakseni, koska sujuihan kaikki niin hyvin nytkin.
Sitten minua pyydettiin töihin kesäksi. Olin niin iloinen, koska pidän todella työstäni ja tämä oli se mistä olin pitkään haaveillut. Oikea unelmaduuni hyvässä porukassa. Tässä kohtaa huomasin jotain pientä muutosta. Et toivottanutkaan minua tervetulleeksi vaan jupisit jotain selän takana. Hieman yllättyneenä ohitin sen olan kohautuksella ja ajattelin, että sinulla oli varmasti huono päivä vain. Muilta sain lämpimän vastaanoton.
Kuva Eric Prouzet.
Kesä kului tiukasti työn pyörteissä. Pikkuhiljaa käytöksesi muuttui minua kohtaan kylmemmäksi ja epäasiallisemmaksi. Aloit piikittelemään enemmän ja enemmän. Ne kylmät, halveksuvat sivallukset tulivat niin yllätyksenä, etten tiennyt miten suhtautua. Ajattelin, että sinulla on rankkaa ja koetin ymmärtää. Tosiasiassa en ymmärtänyt miksi juuri minulle olit niin ilkeä. Et puhunut minulle enää ystävälliseen sävyyn vain hyvin kylmän kolkosti.
Sitten koitti se ilta ennen harjoittelun alkua. Kesätyö oli jo loppu ja olin saanut lomailla pari viikkoa. Olin kesän jäljiltä ahdistunut ja pelkäsin harjoittelua. Kesän loppua kohden olit onnistunut murtamaan henkistä minääni jo niin paljon, että minulle iski nieluun lukkotila. En pystynyt nielemään. Kaikki nieleminen oli vaikeaa ja ahdisti. En pystynyt syömään, vaikka halusin. Seuraavana aamuna olin paniikissa ja vaati melkoista itsehillintää ajaa töihin.
Harjoittelu sujui huonosti. Haukuit minua työtovereiden kuullen. Nolasit ja nöyryytit asiakkaiden edessä. Kuiskit koko sen 7 viikkoa korvaani, että olen kelvoton enkä tule ikinä olemaan osa tiimiä. Kaikki minkä tein, tein täysin väärin, vaikka olisin tehnyt juuri niin kuin olit opastanut ja näyttänyt. Puhuit minusta pahaa selkäni takana. Kerran sinut yllätin ja kuulin suuren osan keskustelua. Olisin voinut itkeä ja häipyä, mutta en tehnyt niin. Olit saanut toisenkin ohjaajan uskomaan, että olin huono. Eristit minut työyhteisöstä. Koko harjoittelun olo oli kuin veresnahalle piiskatulla koiralla.
Kuva Cristiano Pedroso-Roussado.
Loppuharjoittelusta en enää edes uskaltanut olla omatoiminen ja vetäydyin. Voin niin huonosti, että näin jatkuvasti painajaisia. Minua närästi niin, että tuntui jatkuvasti kuin olisi oksennus suussa. Laihduin pelkästään siinä ajassa viisi kiloa. Kehoani alkoivat piinaamaan jatkuvat elohiiret ympäriinsä. Niitä saattoi tulla isoihinkin lihaksiin ja neljäkymmentä päivässä pahimmillaan. Elin apteekin nutridrinkeillä (korvausravinto), kun en pystynyt nielemään.
Harjoittelu loppui ja kerroit minulle, että mielestäsi minun ei pitäisi päästä läpi. Toinen ohjaaja oli sitä mieltä, että välttävästi. Joten valmistuin kuitenkin. Sain muilta työkavereilta kehuja, että hoidan hommat hyvin. En enää kyennyt uskomaan, sillä olin romuna. Itkin opettajalle tapaamisessa pieleen mennyttä harjoittelua.
Kuva M.
Minua kuitenkin pyydettiin töihin jatkamaan samaan paikkaan, vaikken enää ymmärtänyt miksi, koska olinhan niin huono ja kelvoton. Suostuin, koska siellä oli kuitenkin paljon ihania ihmisiä töissä ja työ oli minulle mieluista.
Jatkoit käytöstäsi aina kun vain satuimme samaan työvuoroon. Välttelin joutumasta kanssasi samaan aikaan tauolle ja koin valtavaa ahdistusta, jos jouduin työskentelemään samassa huoneessa kanssasi.
Samaan aikaan jouduin psykosomaattisten oireiden takia vatsalaukuntähystykseen, enmg-tutkimukseen, röntgeniin, verikokeisiin ja sain keskenmenon. Suljettiin pois erilaisia vakaviakin vaihtoehtoja mistä oireet saattoivat johtua. Laihduin lisää, yhteensä 10 kiloa. BMI oli alimmillaan 17 mikä on aivan liian vähän. Olin pelkkää luuta ja nahkaa.
Töissä ihmiset ihmettelivät laihtumistani ja vaikeaa, hidasta syömistä. Aloin välttelemään yhteisiä ruokailuhetkiä. Söin mieluiten yksin. Nielemisvaikeus kesti 1,5 vuotta ennen kuin se helpotti suurimmaksi osaksi. Kokonaan se ei poistunut eli pahenee stressaavissa tilanteissa uudelleen.
Kuva Anthony Tran.
Lopulta en enää kestänyt vaan vaihdoin työpaikkaa. Olin helpottunut. Tämän jälkeen pikkuhiljaa fyysiset oireet alkoivat helpottaa ja täysin romuksi mennyt itsetunto ammatillista itsetuntoa myöden korjaantui. Sain tehdä valtavan työn itseni kanssa, että olen edelleen tässä.
En tiedä mikä tilanne sinulla oli silloin elämässäsi. Sen tiedän, että oli vaikeaa. Sitä en ymmärrä, miksi aikuinen ihminen kiusaa toisen henkihieveriin. Samaan aikaan kun kärsin töissä, minulla oli kotona hoidettavana kaksi pientä alle 3v. erityislasta. Minua eniten harmittaa se, etten muista tuosta vuodesta mitään muuta kuin sen ahdistuksen ja sinut. Koko sen kärsimyksen, mutten sitä miten minun rakkaat lapseni kasvoivat. Menetin heidän elämästään vuoden.
Terveisin, työtoverisi
Ps. Toivon, ettei kukaan joutuisi työssään noin pahasti kiusatuksi. Työssä käymisen pitäisi olla samalla tavalla turvallinen ympäristö, kuin mihin kouluissa pyritään. Tuntui, että työpaikkakiusaamiseen oli yhtä vaikeaa puuttua, kuin koulukiusaamiseen. Sen jättämät jäljet ovat samalla tavalla traumaattisia ja pysyviä. Vahinko on suurta.”
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 24 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Olen pahoillani kokemuksesi vuoksi. Toivottavasti olet päässyt hyvään työpaikkaan kokemuksesi jälkeen.
Oma kokemukseni korkeakouluharjoittelusta oli hyvin kaksaijakoinen, mutta en tiedä sisältyikö siihen kiusaamista. Ohjaajani oli vanhempi professori. Hän sanoi heti alkuun, ettei ota minua osaksi tiimiään. Olin ilmeisesti vain hänen assistenttinsa, jonka tehtävänä oli tehdä helpoimpia töitä. Välillä tuntui olivatko työtehtävät aitoja vai keksittyjä. Yksi työtehtävä tuntui sellaiselta, että oli tarkoituksella tehty sellaiseksi ettei siinä voi onnistua. Onnistuin siinäkin jotenkin. Onneksi sain ihan hyvän työtodistuksen ja ohjaaja kiitti tehdystä työstä.
Opin kyllä paljon työtehtäviä tehdessä, mutta olisin halunnut olla työyhteisöä, edes sitä tiimiä.
Työyhteisö oli todella klikkiytynyt ja sisäpiirejä täynnä. Kävin juttelemassa joillekin työtovereille, mutta olen todella hidas tutustumaan uusiin ihmisiin. Yleensä en vain osannut jutella, vaikka olisin halunnut. Sosiaaliset tilanteet ovat minulle hankalia. Menen lukkoon ja puhun vähän. Ohjaajani oli pääasiassa ainut joka jutteli minulle, vaikka asiat olivatkin työasioita. Kuusi parin max. viiden minuutin juttelukertaa oli kolmen kuukauden aikana. Kaikki kyllä tervehtivät. Olin silti yksinäinen, vaikka viihdynkin yksin. Loppuajasta työpaikalla itketti..
Ohjaajani pimitti jonkin verran tietoja työtehtävistä. Ensimmäisella viikolla hän vain kysyi monen aikaan menen syömään, eikä sanonut että hän ja esimies olisi tulossa mukaan. Tämä olisi ilmeisesti pitänyt tietää sanomatta, mutta ei hän sitä koskaan sanonut. Ei hän siitä onneksi maininnut jälkikäteen, mutta asia mietitytti myöhemmin. Kerran hän teki työtehtäväni ilmoittamatta, vaikka olin tehnyt ne jo. Hän ei pitänyt lupaamanansa loppukeskustelua, jossa hän antaisi palautetta ja minä antaisin hänelle palautetta. Hän kehui yhtä tiimiläistään liian paljon. Tiimistä osa oli hänen entisiä opiskelijoitaan. Lisäksi hän viittasi mielestäni graduuni yhdessä seminaarissa (johon pääsin), että kyseisestä aihepiiristä ei enää tehdä tutkimusta. Huomasin kun vastapuolella istunut katsoi minuun myötätuntevasti (ainakin luulen niin). Tuntui että ohjaaja ei arvostanut väitösohjattaviaan vaan ohjaili heitä niin, että kokisin vastaavassa tilanteessa tulleeni poljetuksi.
Lähetin työpaikan projektipäällikölle työhakemuksen valmistumisen jälkeen. En saanut koskaan vastausta. Olin hänen kanssaan pari kertaa jonkun sanan vaihtanut. Hän oli sitä paitsi se henkilö, joka perehdytti työhön. Jos nyt perehdyttämiseksi voi sanoa, että katso kaikki netistä. Nyt ajattelen, että onneksi en päässyt tuollaiseen p* työpaikkaan töihin.
Tuntuu tosi pahalta mutta tämä on niin karmeeta, että kukaan ei puutu työyhteisöjen mätämuniin vaan ne saa rauhassa musertaa omia työkavereitaan. Missä on suoraselkäinen oikeudenmukainen oh, yh? Oma kokemukseni on juuri kuten artikkelissa teki ihan pahaa lukea sitä.