Miksi meidän lapset eivät kiinnosta isovanhempia?
Isovanhemmat, jotka eivät halua viettää lastenlastensa kanssa aikaa, tuntuvat olevan nykyään yleisiä. Halutaan elää omaa elämää ilman pieniä lapsia tai ehkä voimat ovat niin vähissä, että niistä ei riitä edes lapsenlapsille.
Joskus tilanne on se, että isovanhempia kiinnostaa olla ”niiden parempien lapsenlasten” kanssa. Miksi meidän lapsemme eivät kelpaa, miettii tämä miniä:
”Minun elämääni hankaloittaa suuresti lasteni isovanhempien puute. Oma äitini on tänä vuonna käynyt nuoremman lapsemme synttäreillä ja kerran tämän jälkeen kyläillyt. Itse olemme käyneet äitienpäivänä ja kerran nyt kesällä.
Äitini aikoi ottaa lapset kesällä hoitoon kun on lomaa ja aikaa tehdä kaikenlaista. No unohti sitten kaiketi kertoa minkä vuoden kesästä on kyse, kun tänä vuonna lapset odottivat turhaan. Enää lapset eivät edes kysele koska sinne pääsisi kun tietää vastuksen. Äidilleni on siis tärkeämpää olla juopottelevan miehensä kanssa viikonloppuisin viihteellä.
Toinen murheenkryyni on anoppini, hän hoiti lapsia pienempinä mieluusti. Jopa muutaman kerran vuodessa. Nyt hän ei ole ainakaan kahteen vuoteen lapsia pyytänyt käymään tai yökylään. Käy meilläkin yleensä silloin kun lapset ovat jo nukkumassa ja itsekkin keikun valveillaolon ja nukahtamisen rajamailla.
Anoppi on luvannut viedä lapsemme kaksi vuotta sitten avattuun sisäleikkipuistoon… No kuten arvata saattaa lapset ovat tämän lupauksen jo unohtaneet, aikansa sen perään ensin jankattuaan ja kyseltyään.
Anoppi myös jaksaa hakea hoitoon mieheni veljen lapsia tuon tuostakin, tulee heidän kanssaan naapuriimme leikkimään. Ei koskaan vahingossakaan eksy meille, vaikka serkukset ovat liki saman ikäisiä ja haluaisivat varmaan leikkiä keskenään, niin anoppi menee aina vain naapuriin. Nämä lapsenlapset saavat myös tulla likimain joka toinen viikonloppu mummille yökylään, koska eihän hän voi kieltäytyä kun lapset itse soittavat ja pyytävät. Omani ovat päässeet kerran yökylään ja heidät tuotiin jo aamusta kotiin valitusten saattelemana. Kuinka rankkaa se taas olikaan!
Toisten lastenlasten vanhemmat ovat eronneet ja palanneet yhteen jo niin monta kertaa, etten enää osaa laskekkaan. Tällä hetkellä on taas onnellinen vaihe menossa ja rakentavat taloa yhdessä. Anoppi on sitä mieltä, että he tarvitsevat myös kahdenkeskistä aikaa, jotta perhe pysyy yhdessä eikä eroa tulisi. Meidän lapsiamme ei kukaan vahtinut edes silloin kun taloa vuosi sitten rakennettiin, vaan lapset oli otettava raksalle aina kun itse sinne halusin mennä jotain tekemään.
Me olemme tänä keväänä käyneet ensimmäistä kertaa kahdestaa yhden yön reissussa. Tämän mahdollisti rakas ystäväni, jolla hänelläkin on pieniä lapsia. Tänä vuonna olemma olleet 11 vuotta yhdessä. Edes häämatkalle emme päässet, kun ei ole ketään joka lapsiamme hoitaisi. Sen sijaan nämä paremmat lapsenlapset ovat olleet mummilla jopa vanhempien pidennetyn viikonlopun ajan hoidossa.
Lasten pappa on ainoa joka muutaman kerran vuodessa hoitaa lapsiamme, mutta hänen elämäntilanteensa on taas sellainen ettei lapsia aina voi hänelle edes päästää. Yrittää kuitenkin, eniten kaikista! Olenko siis jotenkin onnistunut kasvattamaan lapseni piloille kun kukaan ei heitä huoli, vai olenko vain jotenkin huonompi miniä?
Vitsailin jo miehelleni, että pitäisikö meidänkin vähäksi aikaa erota…ehkä sitten saisimme mekin lastenhoitoapua joskus jostain? Enää 12 vuotta ja nuorempikin on täysi-ikäinen, kyllä mekin sitten voimme jotain tehdä kahdestaan mikäli vielä toistemme seurassa viihdymme.”
Nimim. Pronssisijan miniä
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 20 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Haluavat auttaa, eivät ole huolissaan teidän jaksamisesta, koska apu teille olisi ihanaa extraa elämäänne. Toiselle pariskunnalle elinehto. Vanhempana tämän itsekin tajusin, kun olin samassa tilanteessa, minua ei autettu. Mutta kun jäin yh, silloin anoppi auttoi pyytämättä.
Älä nyt ainakaan tuon takia eroa. Koska eron jälkeen tilanne on sama, että kukaan ei auta, mutta sitten olet muutenkin kokonaan yksin vastuussa 24/7. Mutta totuus on, että viime kädessä kenenkään ei TARVITSE auttaa. Ja loppuviimeksi edes isän ei tarvitse tehdä mitään, koska äiti kyllä hoitaa lapset, ellei ole tajuttomana. Tämä on luonnon laki ja isovanhemmatkin sen tietävät. Jos he suosivat tiettyjä lapsenlapsia niin siitä kyllä voisin mainita heille, ihan senkin takia, että en pystyisi pitämään suutani kiinni.
Ikävän tuttua 😢 kuin veistä kääntäisi haavassa. Muiden sisarusten lapset pääsi mummon mökille harva se viikonloppu, synttärilahjarahaa tuplasti kuin omat ja huomasihan ne sen itsekin. Nyt onkin vuorossa lastenlastenlapset samaan tyyliin. Tätä asiaa saa itsekseen työstää vieläkin, olinko hankala lapsi? Oliko mun lapset hankalia? Pidän välimatkaa kun asia on kipeä.. Ääneen näistä ei voi puhua koska äiti loukkaantuisi.
Niin tuttua eriarvoinen kohtelu. Meillä on viisi lasta, miehen sisaruksilla kullakin kaksi. Ne lapset kelpaavat hoitoon, seuraksi, heidän kanssa käydään milloin missäkin. Ja lapsilla ja isovanhemmilla on (facebookin mukaan) hauskaa. Meiltä kelpaa kaksi vanhinta max. kerran kahdessa vuodessa hoitoon, pienemmät kun ovat väärää sukupuolta. Synttärilahjaksi isommat saavat isoja seteleitä ja pienemmät kirpparilta hankittuja, mökillä kosteutta saaneita homeisia riepuja.
Oma äitini ei ota lapsia yhtään sen useammin ainakaan yökylään, päiväseltään voi ottaa muutamaksi tunniksi, mutta hän käykin vuorotöissä ja on sairautensa takia kovalla lääkityksellä eikä jaksa kovin paljoa. Meillä on mieheni kanssa ollut kahdenkeskistä aikaa viimeksi kolme vuotta sitten, kun oltiin kuopusta synnyttämässä…
Äitiäni ei kiinnosta meidän elämä. Hän ei ole edes tietoinen poikani leikkauksesta, siitä että olen itse sairastunut tai että yksi lapsista kävi lähellä kuolemaa. Sisarukseni tietävät, mutta omaa äitiä ei kiinnosta. Omat voimavarat ovat sen verran vähissä, että en jaksa soittaa hänelle. Varsinkin kun tiedän, että avautuu sitten omasta elämästään ja siitä, kuinka hankalaa hänellä on. Pahimmilta tuntui lasten puolesta oli se, että kun lapset täyttivät vuosia, äitini postitti alle 20 km:n päästä rahalahjan. Poikani totesi, että olisi se mummo voinut käydä katsomassa… Ilmeisesti olen tehnyt jotain väärää, mutta tietäisimpä että mitä?
Luulen, että miehen puolelta anoppia kyllä kiinnostaa hoitaa ja huolehtia meidän muksuista. Kuten myös omien vanhempieni, vaikka työelämässä vielä ovatkin. Mutta se mul mättää täs, et miehen sisar on saanut hiljattain lapsen. Ennen sitä ei ollut juur missää kontaktissa äitiinsä, nyt valehtelematta viikottain pukkaa lapsensa hoitoon. Edes kauppaan ei pääse kaksin oman lapsensa kanssa! Aina kun mennään anoppilaan, tämä siskon lapsi on ollut/on tulossa hoitoon. Raivostuttavaa hyväksikäyttöä. Ja arkeen olisi kiva saada vaihtelua muutama kuukausi lapsen syntymästä. Mä en vaan voi ymmärtää. Sori tämä aiheen ohi avautuminen, nyt helpotti ja paljon. Ku en kehtaa avautuu tästä, siitä seurais vaan sotaa ja pahaa mielt.
Meillä käynyt näköjään hyvä tuuri, kun molempien sukulaiset ottavat muksut mielellään hoitoon ja reissuille. Anoppi, omat vanhempani, kummit, jopa omat isovanhempani, miehen lähisuku, siskoni jne. hoitopaikkoja riittää. Harvemmin vain kehdataan pyytää, mutta useimmat kysyvät itse milloin sopisi tulla muksut hakemaan yökylään tai vaikka uimaan. Yöksi tai viikonlopuksi hoitoon ottaminen ei ole ongelma. Mummini jopa otti korvatulehduksessa olevan nuoremman muksun hoitoon viikoksi, jotta pääsin töihin.
Kuulostaa enemmän kuin tutulta! Meillä isovanhempia 3 pariskunnan verran kun on eronneita. Mökki, omat lomamenot, rönnääminen menevät lastenlasten edelle. Saatetaan luvata että mennään sinne ja tänne mutta ehei niitä koskaan toteuteta. Ulkopuolisille kyllä puhutaan että miten ollaan niin lastenlasten elämässä mukana ja hah! Ja sitten näiden uusien puolisoiden palvominen, tehdään just niinku tälle puolisolle sopii ja poljetaan vaikka jalkoihin ne lapsenlapset. Paras oli kun olin sopinut vieväni lapseni hoitoon niin tämä uusi puoliso tiuskaisee että etpä mun kans mitään sopinut ja lähtee shoppailemaan siksi päiväksi. Olen sitte vaan ajatellut että edestään löytää kun ei vanhainkodissa kukaan käy katsomassa…
Tuttu fiilis.. Äitiäni lapset kiinnostavat, käy useita kertoja viikossa lapsiamme moikkaamassa. Yökylään silti ottaa harvoin, tosin johtuu ehkä siitä että olen itse huono pyytämään. Anoppiani sen sijaan kiinnostaa ainoastaan mieheni siskojen lapset, meidän lapset eivät valitettavasti yllä arvoasteikossa lähimainkaan yhtä korkealle, kuin nämä muut. En ole itsekään miniänä anopille tarpeeksi mieluisa, mutta olisi silti ihanaa, jos edes meidän lapset kelpaisivat. Raskausuutisemme aikanaan aiheuttivat joka kerran hirveät sydämentykytykset anopille ja kommentointikin aiheesta oli yhtä kylmää. Paha mieli on tilanteesta niin itsellänikin, kuin miehellänikin. Olisimme toivoneet lapsillemme läheiset välit kumpiinkin isovanhempiin, mutta minkäs teet. Mies on yrittänyt äitinsä kanssa asiasta keskustella, mutta eipä se siitä muuksi ole muuttunut. Olen ajatellut, että lopulta se on hänen häviönsä. Tuskin lapset käyvät häntä aikuisina hirveästi moikkaamassa.
Voi kyllä! Saan aina facebookista katsella miten muut mamman rakkaat lapsenlapset ovat taas lähteneet Hoploppiin tai uimahalliin tai rannalle meidän kotikaupunkiin. Vaikka siis mamma asuu 200km päässä ja muut lapsenlapset asuvat naapurikunnissa, niin kaikki tekemiset tehdään aina meidän kaupungissa -mutta saan lukea aina vain facebookista jälkikäteen miten on ihanaa touhuta niiden murujen kanssa. Kun samaan aikaan itse yhden mamman lapsenlapsen kanssa kotihoidontuella. Niin se menee.
Äitini on kuollut kauan sitten eli ei ole nähnyt lapsiani. Tiedän että olisi hoitanut, jos olisi vain saanut elää. Oli rakastava mummi sisaruksieni lapsille. Isäni on sen jälkeen omistautunut uudelle vaimolleen ja vaimon lastenlapsille. Äitipuoleni on ihana ihminen, mutta tuo asia on todella paljon painanut mieltäni. Heidän kanssaan käydään huvipuistoissa, leikkikentillä, uimassa. Minun kolme lastani on ollut yhteensä 18v aikana kolme kertaa hoidosaa. Vanhin lapsistani kerran, nuoremmat kaksi… Olen surullinen ettei lapsillani ole kunnollista isovanhempien suhdetta. Anoppini kyllä pitää, kun pyydetään, mutta on jo hyvin iäkäs, niin ei raaski pyytää usein.
Kyllä vaan, tuttu juttu. Kun ei ole mieluisa miniä, niin mitäpä siitä lapsenlapsestakaan sen enempiä. Esim raskausaikana tai lapsen ollessa pieni ex-anoppi ei kertaakaan kysynyt miten voimme, mitä kuuluu jne. Näytti mielipiteensä hyvin selkeästi, eikä ole eron jälkeen ollutkaan missään tekemisissä. Ei ole kyllä ollut ikävä. Onneksi uuden puolisoni vanhemmat ovat täyttä kultaa ja ovat ottaneet meidät avosylin sukuun.
No näinpä. Kyllä anoppi on hoitanut toisen lapsensa lapset ja vieraatkin, mutta meidän ainokainen ei kelpaa, koska minä olen huono miniä anopin mukaan. Lapsi käy mummulassa kehoituksesta ja joskus muutenkin, mummu vaaan kuulema aina valittaa eikä oo tyytyväinen, pappa on ihan kiva. Omat vanhemmat kans miettivät miksi lapsenlapset käyvät niin vähän. Eipä ole monesti lapsia sinne saanut yöksi, mutta sisarusten lapset kyllä saavat mennä vaikka joka viikonloppu ja välillä viikollakin. Tänä kesänä lapsi ei päässyt ollenkaan, ei yksin halunnut mennä ja muut olivat jo siellä käyneet. Eipähän nuo vanhemmat itsekään käy kylässä ja itse en rahallisen tilanteen vuoksi pääse kovin usein käymään. Isäni on ihan ok. Toisaalta olen kuullut olevani huono lapsi, joten olen siis huono lapsi ja miniä, kun olen itse kasvattanut lapseni mahdollisimman hyvin. Kehotan kuitenkin lasta aina soittelemaan ja laittelemaan viestejä molemmille isovanhemmille sekä käymään lähemmässä mummulassa. Ei se siitä johdu, että lapset ois kasvatettu huonosti. Aina vaan joku niistä isistä tai äideistä on rakkaampi isovanhemmille kuin muut.
Ei 15-vuoteen minkäänlaista lastenhoitoapua sukulaisilta, ei vaikka olen pyytänyt. Kerran oli tosin jo lastenhoidosta sovittu lasten tädin kanssa, mutta siinä vaiheessa kun miehen kanssa jo kelloa katseltiin täydessä tällingissä, että päästäisiin kerrankin kahdestaan syömään, hän laittoikin tekstarin ettei nyt pääsekään tulemaan kun nukkui edellisen yön niin huonosti! Eipä kysytty toiste. Olen joutunut ottamaan lapset mukaan omille lääkärikäynneillekin. Mutta ovatpa oppineet käyttäytymään eri paikoissa asiallisesti. Sen olen vannonut, että jos minä joskus tulen mummoksi olen lasteni apuna.
Omat ja lasteni serkut anopilla yhtäaikaa, jotain riitaa lapsilla, niin meidän omat tuodaan kotiin ja toiset saa jäädä. Vaikka kaikki yhtä ”syyllisiä” nahisteluun. Harvoin pyydetty apua yökylän/amman tarpeeseen ja todella tarpeeseen. usein vastattu että toiset tulee vaikka tiedossa ettei heillä mitään akuuttia tarvetta.. Jouduin nuorimman lapsen n.4kk ikäisen kanssa sairaalaan, muut lapset anopille.. Ei suostunut hoitamaan, vaan vietiin sitte mun äidilke joka oli todella sairaana itsekkin sillä hetkellä.. Silti anoppi hyysäsi samaan aikaan tyttärensä lasta kyllä. Meidän lasten syntymäpäiville ei aina keritty ja lahja jostain vain ilmestyi.. Toisten luona käytiin jo varsinaisena päivänä sekä juhlapäivänä, kun ei maltettu odottaa sankarin näkemistä. Näitähän piisais.. Ja miksiköhän välit anopin kanssa on hiipunut?
Meillä on ihan samat fiilikset. Mun vanhempia ei kiinnosta (osittain välimatkan takia, mut pääasiassa, koska alkoholi ja omat menot on tärkeämpiä) ja appivanhemmat hoitavat serkkutyttöjä (meillä pelkkiä poikia) lähes 24/7, oli oksennustautia tai mitä vaan. Viimeksi siellä kyläillessämme sanoivat meidän lapsille suoraan, etteivät meidän lapset kelpaa hoitoon, kun ovat liian villejä. Eipä olla vuosiin missään yhdessä käyty, ellei lasketa nuorimmaisen syntymää, jonka aikana ystäväni, useamman pienen lapsen äiti itsekin, hoiti muita lapsiamme. Ehkä joskus tulevaisuudessa sitten, kun meillä on varaa palkata lapsenvahti. Tai lapset ovat riittävän vanhoja..
Enemmän silti kuin yhteisen aikuisajan puute, surettaa lasten murhe siitä, miksi he eivät kelpaa. Aika nuorena jo itse näkyvät ymmärtävän.
Tunnen tuskasi. En oikeastaan omalla kohdallani ollut enää varma, harmittaako mua se, että en saanut apua lastenhoidossa edes paria kertaa vuodessa, vai se, ettei lapsille synny suhdetta isovanhempiinsa?
Oli tärkeää, että sain omat ajatukseni kasaan ja totesin, että perheemme tarvitsee lähelleen vain ihmisiä jotka ovat aidosti lähellä. Ystävät ja läheiset ovat aina olleet mukana remmissä. Verisiteillä ei ollutkaan enää merkitystä. Miksi olisin tekemisissä isovanhempien kanssa, joista tulee paha mieli? Miksi ylipäätään haluaisin roikkua kiinni ihmisissä jotka aiheuttaa ristiriitoja?
Nyt, kun vuosia on kulunut, emmekä oikeastaan tarvitse lapsille hoitoa, olen ihan tyytyväinen itse, elämä kantaa taas. Lapsilla ja isovanhemmilla on melko etäinen suhde, mutta se ei oikeastaan haittaa, lapsiakaan. Rippijuhlat ja syntymäpäivät vietämme yhdessä isovanhempien kanssa, koska emme ole halunneet kuitenkaan tuhlata aikaa katkeruudelle. Jouluaikaan matkustelemme tai vietämme aikaa omalla perheellä ja yllätys, se onkin aika siistiä!
Ihmettelen toisaalta välillä sisäänpäin hymyillen, kun isovanhemmat pohtivat, miksei lapsenlapset käy kylässä? Öö, enpä tiedä, olisivatkohan huonosti kasvatettuja? 😂
Tätä mä itsekin mietin. Vanhemmilla päivillä voi sitten ihmetyttää, kun ei kukaan käykään katsomassa.
Mulla taas toiveissa saada joskus omaa aikuisten aikaa mutta ei, mies aina lupaa ottaa jos ilmoittavat tuovansa.Monta kiistaa asiasta.Teen jatkuvaa vuorotyötä ja sillon harvoin kun olisi viikonloppuvapaa niin pitäisi jaksaa olla lasten kanssa.Kukaan ei halua ymmärtää että tarvitsen myös minäkin mummuna lepoa ja omaa vapaata omassa kodissani.
Pienenä kommenttina Isoäipälle, että tämä on täysin ymmärrettävää, kun olet työelämässä kuitenkin, mutta ongelma lienee isoksi osaksi sinun ja miehesi välisessä kommunikoinnissa, eikä lapsenlapsissa?
Tottakai pitää olla oma päätös hoitaako vaiko ei ja pitää osata sanoa myös ei. Ajatus onkin, että missä kohtaa kommunikaatio menee niin ristiin, että aiheutuu konflikteja?