Miksi teini ei halua kouluun?
Teini valuu lattiaa pitkin kylpyhuoneeseen ja hidastelee pukemisessa. ”Onks pakko mennä kouluun?” Vielä eilen hän oli oma iloinen itsensä. Viikonloppuna, jolloin oli sopivasti mieluista tekemistä, mutta myös aikaa loikoilla. Miten tähän on tultu?
Poika aloitti yläkoulun jännittyneenä, mutta luottavaisena. Ujosta lapsesta oli kasvanut alakoulussa upea miehenalku, joka valittiin luokan vaaleissa luottamustehtäviin. Keskiarvokin kipusi jo yli yhdeksän ja puolen. Niinpä hän viittasi rohkeasti myös uudessa koulussa kysyäkseen asiasta, joka askarrutti. Mitä teki luokanvalvoja? Hän vastasi, että ei kiinnosta. Yläkoulun ensimmäisenä päivänä.
Teini alkoi sairastaa. Ensimmäisen syksyn aikana oletimme sen johtuvan kaikesta mahdollisesta pöpökannan vaihtumisesta teini-iän myllerryksiin. Kun mitään ei tutkimuksissa selvinnyt, uskoimme ajan parantavaan vaikutukseen ja annoimme luvan sairastaa rauhassa, kun ei eletty yhteishakuvuotta tai ylioppilaskirjoituksia.
Ylin kuva Feliphe Schiarolli.
Lukuvuoden puolivälissä saimme kutsun kouluun. Tapaamisen aluksi luokanvalvoja avasi Wilman kannettavalta tietokoneeltaan ja käänsi näytön voitonriemuisesti kohti meitä vanhempia. ”Katsokaa! Näin paljon poissaoloja!” Terveydenhoitaja taas aloitti luennon, kuinka seitsemännen luokan poissaolot korreloivat kahdeksannen luokan poissaolojen kanssa ja jos niihin ei puututa ajoissa, niin tulevaisuus näyttää pahalta, aijai!
Luokanvalvoja vihjaili myös kuumemittarin tuloksen väärentelystä kuumassa vedessä ja siitä, että joku muu kuin jompikumpi vanhemmista olisi merkinnyt poissaolot järjestelmään. Tukiopetusta sen sijaan ei tarjottu kuin puheissa, vaikka tapaamisen tarkoituksena oli kartoittaa tuen tarvetta.
Miten perustella teinille sellaista aikuisen käytöstä, jota ei itsekään sietäisi? Onko liikaa vaadittu, että opettaja olisi edes jonkin verran kiinnostunut työstään, kuuntelisi ja tukisi? Voisin ymmärtää hieman paremmin, jos kyseessä olisi erityisoppilas. Vaan kun ei ole.
Kannustuksella saa nimittäin ihmeitä aikaan. Ruotsin läksyt olivat hikistä puurtamista seitsemännen luokan ajan, kunnes kahdeksannella sanakokeista alkoi putoilla kymppejä. Wilmaan singahteli viestejä: Innokkuutta opiskelussa! Osasit hienosti suullisessa läksynkuulustelussa numerot, viikonpäivät ja kuukaudet, hienoa! Tuntityöskentely aktiivista!
Iloisesti ihmetellen utelin teiniltä, mitä on tapahtunut: ”Joo, meillä on uusi ruotsin ope. Se on tosi kiva. Se ei koskaan huuda.”
Nimim. Eläköön ruotsin opettaja!
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Meillä samanlainen tilanne, opettaja uhkailee jopa luokalle jättämistä, loppuvuoden sairastelun vuoksi josta on tehtäviä. Lapsi ei halua kouluun koska opettaja hengittää niskaan, tukiopetusta ei tipu koska oli vain kipeänä.. Rehtorille useaan otteeseen soitettu ja koulua mennyt viikko.
Heti yhteys kuntaan, koulutoimeen ja jos ei auta, AVIin. Minulle ala-asteen ope sanoi, että minä olen tyhmä, eikä minusta ikinä tule mitään. 40 v. Adhd diagnoosi, 44 v. Opiskelemaan uutta alaa, nyt alkoi onnistua. 30 vuotta kärsin opettajan neljä vuotta jatkuneesta halveksinnasta ja vähättelystä. Huonoista opettajista pitää ilmoittaa! Muuten ei mikään muutu, tulee vain lisää rikkinäisiä ihmisiä.