Miten lopettaa sisarussota?
Tätä miettii lukijamme, joka lähetti keskustelunavauksen Avaudu tästä -lomakkeen kautta:
”Alakouluikäiset sisarukset, tyttö ja poika, tappelevat koko ajan. No mikä on normaalia sisarusten välistä taistelua? Se, että toinen nalkuttaa koko ajan toiselle jostain? Se, että haukutaan, lällätellään, sanotaan ettei tulla toisen juhliin yms? Noin 98 % päivästä näiden välillä on negatiivinen vire. Haukutaan toisen nimeä, vaatteita, hiuksia yms.
Ei auta että on puhuttu käytöstavoista, miten haluaisi itseä kohdeltavan, miten toisille puhutaan ja ettei kotona ole kivaa näiden jatkuvan riitelyn vuoksi. Toinen sisarus tekee tätä vielä enemmän, kohdistaa ilkeät sanat ja jutut toiseen. Olen niin väsynyt tähän. Asiantuntijoiden mukaan kyse voisi olla kateudesta toista sisarusta kohtaan. Huomioimme kummankin erikseen ja samat säännöt molemmilla, siltikin, jatkuvaa riitelyä, haukkumista ja nimittelyä. Mikä neuvoksi?”
Nimim. Riitasointu
Löytyykö sinulta ratkaisuehdotuksia, neuvoja, tai vaikka vain vertaistukea? Keskustellaan kommenteissa!
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Jossakin olen kuullut, että mikään ei yhdistä sisäruksia kun jaettu rangastus…. Ei mitään kokemusta asiasta, mut jos esim päivän ruutuaika pois molemmilta jostain pienestä asiasta niin vihaa epäreilua vanhempa kohti vois yhdistää?
minä itse käsken lapset eri huoneisiin tekemään jotain omaa ja jättämään sisaruksen rauhaan, jos yhteistoiminnasta ei kertakaikkiaan tule mitään. Toki keskustelua ja ohjaamistakin tarvitaan, mutta joskus on hyvä estää kaikenlainen yhdessä olo ja vuorovaikutus, jos se on pelkkää tappelua. Tällä tavalla motivaatio hyvään käytökseen syntyy kuin itsestään, koska kivoja leikkejä ja seuraakin sisaruksesta on.
Näissä tilanteissa olen ollut hyvin tiukkana, että minkäänlaista puhetta, huutelua, näköyhteyttä jne ei ole ja kumpikin oikeasti ryhtyy tekemään jotain ihan muuta. Sitten kun käytös on parempaa, voi taas olla yhdessä. Meillä tämä on tosi tehokasta.
Jos toinen haukkuu vaikka toisen mieltymyksiä tyhmäksi, niin olen kysynyt tältä toiselta, että no, onko ne tyhmiä? Yleensä ei ole. Sitten voi todeta, että itse tietää paremmin, eikä toisen huuteluita tarvitse kuunnella. juupas-eipäs-kinastelu on sellasta, että siihen tarvitaan kaksi, eikä se kummankaan osalta ole erityisen järkevää. Sen lopettamiseen kannustan aina kumpaakin riippumatta siitä että oliko kyseessä joku asia, jossa jompi kumpi voisi olla oikeassa.
erimielisyydet kuuluvat elämään ja sisarussuhteisiin, siksi en aina puutu asioihin. Kivalta tuntuu, kun saavat myös itse sovittua asioita. Oppivat joustamaan, lähtemään tilanteesta pois, etsimään ratkaisua jne..
Hankalimpia minulle on tilanteet, jossa nuorempi tyttö menee vanhemman pojan huoneeseen säheltämään jotain tai ärsyttämään tahalleen ja poika sitten hermostuu ja tönii tai työntää toisen pois, josta toinen sitten loukkaantuu, koska ei saa töniä. Toki poikaa pitää kieltää. Olen kyllä sitten myös sanonut tytölle, että ei saa mennä tahallaan ärsytämään ja voi itse myös miettiä, että onko oma käytös ollut mukavaa. Itselle tulee ristiriitainen olo siksi, että eihän väkivalta koskaan ole uhrin vika, enkä missään nimessä halua, että tyttö oppisi asenteen, jossa aikuisena hakisi syytä itsestään jos tulee kohdelluksi huonosti. mutta eihän sitä kannata mennä ”kerjäämään verta nenästään”.
Joskus riitoihin auttaa se että lapset eivät ole niin paljon tekemisissä toistensa kanssa. Ja ikäero varmasti vaikuttaa. Kolme vuotta on paljon tuossa iässä ja vanhempi lapsi ei välttämättä jaksa rasittavaa pikku sisarustaan. Onko kummallakin mahdollista olla myös itsekseen jos haluavat? Eiköhän tuo ole kuitenki ohimenevä vaihe. Kaikilla ne lapset riitelee välillä. Toki jos se on jatkuvaa niin kyllähän se alkaa mietityttää mistä johtuu? Voimia sinulle!
Tappelin vuotta vanhemman sisareni kanssa teini-ikään asti, välillä jopa tukkanuottasilla. Sitten meistä tuli parhaimmat ystävät ja vielä aikuisinakin olemme.
Omat lapset ovat myös tapelleet niin, että hermo meni. Ei heidän tarvinnut kuin istua sohvalla vierekkäin, niin tuli riita. Ikäeroa heillä oli kolme vuotta. Aikuisina ovat parhaat ystävät. Olen ajatellut, että keskinäiset kahinat lujittavat sisarusten välistä suhdetta aikuisina. En tiedä toista perhettä, joissa sisarusten väliset suhteet ovat niin hyvät.
Ei siihen auta kuin aika ja lujat hermot vanhemmille.
Ihan samanlaista oli minulla sisareni kanssa, tukkanuottasilla oloa jne. Yhtenä miehenä puolustimme toinen toisiamme vanhemmille ja ulkopuolisille. Aikuisina parhaat ystävät. Sama jatkunut omien lasten kanssa, nyt parhaat kaverit, puolisot mukaan lukien.
Olisin enemmän huolissani, jos saman perheen lapset eivät riitelisi.
Me oltiin mun pikkuveljen kanssa tälläset lapset, ikäero 3 vuotta ja tapeltii ihan koko ajan. Välillä ihan leikillä painittii mut yleensä muuttu riidaks ja kunnon painiks. Tai tylsyyttä alko toista haastamaan tai millon mistäkin syystä. Oon ollu tosi kateellinen luonne lapsena niin osa varmasti siitä mutta ei se kaikkea selittänyt.
Muutin kotoa 17 vee niin alko välit paranee. Nyt lähes nelikymppisinä ollaan jo hyviä ystäviä😄
Omii vanhempia on kyllä käynyt sääliksi kun tajunnut mitä ovat joutuneet kestämään mutta aika kultaa muistot eikä meen äiti muista pal mittää meen jatkuvast tappelust 😁
Itselle tuli ensimmäisenä mieleen, että huomioitteko ja kohteletteko lapsia varmasti tasapuolisesti? Usein vanhemmat ajattelevat näin olevan silloinkin, kun lapset ovat eri mieltä. Ehkä asiasta kannattaisi kysyä lapsilta suoraan?