”Jos et nyt lähde kanssani, en lainaa sulle autoa ensi viikolla!” 

”Koira tulee mun mukaan, jos jätät mut.”

”Tulet myöhemmin katumaan, ettet viettänyt enemmän aikaa kanssani.”

Mikä on psykologinen kiristys?

Psykologinen tai emotionaalinen kiristäminen viittaa siihen, kun lähiomainen manipuloi toista käyttämällä tietoja hänestä. Kiristystä voi esiintyä parisuhteissa, kaveriporukoissa, perheen kesken tai muissa suhteissa, joissa henkilöt ovat läheisiä. Emotionaalinen kiristäminen voi usein olla merkki tuhoisasta suhteesta.

Kuva Alex Iby.

Psykologista kiristystä voi ilmentyä monissa muodoissa. Tyyppillisesti se on ilmeistä ja avointa, kuten suoria uhkauksia erimielisyyksien keskellä. Esimekkejä ovat ”tulet katumaan jos…” tai ”maksat siitä sitten hintansa”. Suorien uhkauksien tarkoitus on luoda pelkoa, jotta toinen osapuoli muuttaisi mieltään.

Kiristäminen voi kuitenkin olla hienovaraisempaa. Esimerkiksi toteamalla, että ”pyydän sitten toiselta ihmiseltä apua”, on ovela tapa luoda syyllisyyden tunnetta. Manipuloitu henkilö tuntee velvollisuutta auttamaan toista ilman äärimmäisiä konflikteja.

Miksi ihmiset kiristävät toisia? Tarkoitus ei ole aina olla ilkeä, vaan se voi olla ihmisen tapa hallita tilannetta ja saada tahdot läpi. Se voi myös ilmeentyä manipuloijan omien epävärmuuksien seurauksena. Jutteleeko kumppaninsi hyvännäköisen rantavahdin kanssa? Vastaako kaverisi muiden viesteihin nopeammin kuin sinun? Kateellinen osapuoli ei osaa aina kommunikoida tunteitaan. Kiristäminen voi olla merkki epävarmuudesta, eikä heikosta suhteesta.

Kuva Tengyart.

Narsistit tai henkilöt, joilla on psyykkisiä häiriöitä, saattavat huomaamatta ja herkemmin kiristää lähimmäisiä. Syinä voivat olla hylkäämisen pelko tai nöyryyttäminen. Etenkin, jos tilanne satuttaa heidän egoaan, manipulointi voi olla tapa pelastaa kasvot.

Mitä tehdä kun havaitset kiristystä?

Jos huomaat, että kumppanisi tai kaverisi manipuloi sinua, nosta se rohkeasti esille. Kerro hänelle, ettei sellainen käytös sovi. Tämä voi antaa tarvittavan huomioin, ja jopa selvitystä siihen, mistä epävarmuuden tunteet johtuvat. Voi olla, että vanhempasi kaipaa viikoittaista puhelinsoittoa. Tai ystäväsi haluaisi huomiosi, kun hän avautuu tunteistaan. Muista kuitenkin, että manipulointi on toisen ihmisen valitsema käytös, eikä sinun tehtävästi ei ole ottaa vastuuta toisen huonosta tavasta.

Kuva The HK Photo Company.

Jatkuvasta kiristyksestä kannattaa jutella. Kerro suoraan, ettei tunteitasi saa manipuloida. Jos toinen ei lopeta, kannattaa pohtia onko suhde jatkumisen arvoinen. Joskus paras tapa onkin perääntyä ja todeta, että toinen ei kohtele sinua tarvittavalla tuella.

Lähde.

Artikkelikuva Icons8. 

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Miten tunnistaa psykologinen kiristäminen?”

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Nyt menee artikkelissa sekaisin kiristäminen ja seurausten toteaminen. Ilmeisesti artikkelin kirjoittajan mielestä poliisikin kiristää emotionaalisesti sanoessaan, että nyt lähdet kotia kohti tai joudut yöksi putkaan. Ja esimies kiristää emotionaalisesti sanoessaan, että nyt teet ne rästiin jääneet työt tämän viikon loppuun mennessä tai saat kirjallisen varoituksen. Tai kauppias kiristää emotionaalisesti kertoessaan mainoksissaan, että lempikakku on ostettava juuri tänään, tai sitten se maksaa enemmän, koska ei ole enää tarjouksessa.

    Asioilla on seuraukset, ei sen kummempaa. Seurauksien toteaminen on reilua, jotta toinen tietää, mitä on odotettavissa. Ikävämpäähän se on erota ja vasta sen jälkeen havaita, että koira meneekin vastapuolelle. Vielä ikävämpää on havaita, että se, jonka piti auttaa, ei autakaan, eikä voinut edes ennakkoon asiasta sanoa. Ehdottomasti mukavampaa, jos toinen etukäteen sanoo, että pitää pyytää joltain toiselta.

    Toki on olemassa ihmisiä, jotka odottavat koko maailman toimivan siten kuin he haluavat, silloin kun he haluavat, ja joustavan kaikessa, eikä koskaan millään ole mitään seurauksia. Heille on ongelma, jos joku kertoo heille omat rajansa, tai jos jostain asiasta tulee seurauksia.