Mitta täynnä lapsiarkea? Kokeile tätä neuvoa!
Parisuhdeongelmiin on paljon neuvoja, mutta entäs kun ei meinaa jaksaa perhe-elämää ja lapsiaan? Mikä siihen auttaa? Ehkä ne samaiset parisuhdeneuvot, ehdottaa tämä äiti:
”Kun parisuhteessa on huono vaihe, neuvotaan usein muistelemaan suhteen alkuaikoja: sitä huumaa, perhosia vatsan pohjalla, jatkuvaa ikävää toisen luo ja puhdasta onnea tavatessa. Haluaisin, että neuvoa muokattaisiin myös ruuhkavuosissa painiskeleville vanhemmille.
Arki on niin rankkaa lasten kanssa. Aina kiire joka paikkaan, koska lapset viivästyttää lähtöä. Kaikki on pelkkää suorittamista, kun lapset aiheuttaa velvollisuuksia. Taas oli paska yö koska lapset valvotti. Ulkovaatteet on aina hukassa, ja jos ei ole niin lapset ei suostu pukemaan kiltisti. Lasten kanssa on hankalaa liikkua kun ne ei tottele. Uhmaikäinen potkii ja repii eikä kuuntele mitään tai ketään.
Koska MULLA on edes hetki omaa aikaa? Olenkohan jo uusioneitsyt kun parisuhdetta ei koskaan jaksa ja ehdi hoitaa kun ne lapset aina pyörii jaloissa? Puoliso ei huomioi tarpeeksi kun kaikki huomio annetaan vaan lapsille. Vali vali, koska lapset sitä ja tätä, vali vali vali…..Kuulostaako tutulta? Minusta kuulostaa ja olen tukkaa myöten täynnä jatkuvaa valitusta arjen pyörittämisestä lapsiperheessä. Ja mä olen lapsiperheen äiti.
Ennen kuin kukaan ehtii huutaa tekopyhää niin kyllä, minäkin valitan. Minäkin joka päivä ajattelen että tänään en huuda uhmaikäisilleni enkä päästä turhautumista pintaan. Joka päivä myös petän itseni sen suhteen mutta yritän aktiivisesti parantaa asenettani. Valittaminen on negatiivinen kierre, joka ruokkii itseään ja kohta on jäljellä otsasuonensa paukauttava raunio, jonka pettymys ja paha mieli huokuu ihostakin läpi ja kuuluu hengityksestä syvinä huokauksina.
Ylin kuva Kelly Sikkema.
Valittaminen tarttuu ja pilaa koko perheen tunnelman. Lapset ovat nopeita tuntemaan sen. Joskus valittaminen helpottaa, mutta kun se pirulainen jää niin helposti päälle! Ymmärsin tämän kuunneltuani puolisoni jatkuvaa valitusvirttä arkemme rankkuudesta ja synkkyydestä. (Mikään ei muuten ole ärsyttävämpää kuin vanhempi, joka jatkuvasti marmattaa ja haikailee helpompien aikojen perään vaikka on saanut kaksi tervettä lasta. Tulivat kuulemma yllätyksenä nämä perhe-elämän vaatimukset…)
Puolisolleni, itselleni ja muille haluaisinkin muokata tuota parisuhteesta tuttua neuvoa: kun lasten kanssa on hankala vaihe, muistele alkuaikoja. Miten sykähdyttävää, järisyttävää on nähdä kaksi viivaa tikussa. Miltä tuntuu nähdä pikkuruinen sikiö heiluttelemassa raajojaan ultraäänessä. Miten pienikin tippa verta siteessä voi aiheuttaa täyden paniikin ja miten helpotuksen kyyneleet vierivät kun sydänäänet löytyvät kuitenkin vaikka vauvan liikkeitäkään ei ollut hetkeen kunnolla tuntunut.
Miltä tuntuu kuulla oman lapsen ensimmäinen rääkäisy ja saada syliinsä uusi mutta kuitenkin tavallaan jo tuttu rakas oma pieni ihminen. Ne muistot häviävät niin nopeasti kurahousujen ja kaatuneiden maitolasien, harrastusrumban ja teini-iän raivareiden alle, vaikka ovatkin aina olemassa.
Siispä muistelkaa: muistakaa onni. Tuntekaa edelleen kiitollisuutta. Tiedostakaa, että olette onnekkaita ollessanne vanhempia, vaikka tuntuu että se välillä vie kaiken voiman. Ei se siinä ketutuksen aktiivihetkellä helpota mutta pinna saattaa kestää muutaman episodin pidempään ja paremmin. Ja valittakaa toki kun siihen on aihetta, mutta katkaiskaa kierre ajoissa.
Ps. Joskus valituskierre ja paha olo saattaa olla merkki myös masennuksesta, ja siihen pitää reagoida. Tarpeen tullen apua ja tukea saa esim. omasta neuvolasta matalalla kynnyksellä.”
Nimim. Ehkä asiat ovatkin hyvin?
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus alla olevalla lomakkeella. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Hei! Minulla on hyvin samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla paitsi että en saanut tervettä lasta. Alkuaikoihin palaaminen aiheuttaa minulla enemmän ahdistusta mutta voin tosin soveltaa ehdottamaasi siten että hetkinä kun tuntuu todella hankalalta ajattelen että nyt kaikki on paremmin kuin ennen. Että kaikki väsymys kohdallani vieläkin johtuu lapsen yli 3 vuotta jatkuneesta sairaalakierteestä, pelosta, huolesta ja epäoikeudenmukaisuutta huutavasta tuskasta. Kun nyt hän on leikkauksien jälkeen paljon terveempi niin valvottujen öiden jälkeen sitä yrittää muistella että vielä vuosi sitten toivoin että voi kun lapsemme ei nukkuisi kokoajan. Toisinaan sitä ottaisi mieluummin fyysisen kuin henkisen väsymyksen mutta ne kaksi ovat niin pirun yhteydessä toisiinsa. Niin kun sanoit on tärkeä muistaa mistä voi olla tässä hetkellä kiitollinen, mitä on Onni. Se on meidän lapsemme nimikin.