Pojat ovat villejä, pojat ovat äänekkäitä, pojat ovat eläväisiä ja joskus pojat ovat hiljaisia hiiriä. Joka tapauksessa poikien tavassa olla poikia on ristiriita siihen nähden, miten koulu haluaa oppilaiden olevan.
Kysyin vuosi sitten blogini seuraajilta, millaista palautetta heidän tyttönsä ja poikansa saavat koulusta. Toteutin kyselyn Typeform-kyselynä ja siihen vastasi 342 henkilöä. Vastauksista kävi ilmi, että pojat saavat koulussa suhteellisesti kolminkertaisen määrän huonoa palautetta tyttöihin verrattuna. Vastaavasti tytöt saavat lähes kaksinkertaisen määrän positiivista palautetta poikiin verrattuna.
Kyselyn mukaan 14 prosenttia tytöistä saa koulusta voittopuolisesti negatiivista palautetta. Vastaavasti 45 prosenttia pojista saa koulusta voittopuolisesti negatiivista palautetta. Kyselyn vastausten mukaan 46,5 prosenttia tytöistä saa yleisimmin posiitivista palautta kun voittopuolisesti positiivista palautetta saavien poikien osuus oli 26 prosenttia. Tytöistä 39,5 prosenttia ei saanut juuri mitään palautetta tai palaute oli tasaisesti hyvää ja huonoa, pojista vastaavasti 29 prosenttia ei saanut juuri mitään palautetta tai palaute oli yhtä paljon hyvää tai huonoa.
Epätieteellistä kyselyäni sivuaa tutkimustieto, jolla saattaa olla tekemista poikien koulutilanteen kanssa eli tutkimus lapsen temperamentin vaikutuksesta hänen saamaansa arviointiin.
Koululaisten temperamenttitutkimuksessa kävi ilmi, että yhteiskunnassa yleisesti arvostetut temperamenttipiirteet kuten iloisuus, mukautuvaisuus, joustavuus ja hyväntuulisuus hyödyntävät tyttöjä ja näkyvät tyttöjen parempina arvosanoina.
Pojat kärsivät oppimisvaikeuksista useammin kuin tytöt ja oppimisen vaikeudet periytyvät perheissä enemmän pojille kuin tytöille. Pojat kokevat murrosiässä tyttöjä paljon suuremman psyykkisen taantuman ja poikien aivot kypsyvät jopa kaksi vuotta tyttöjen aivojen jäljessä. Lukioissa alle puolet opiskelijoista on poikia ja yliopistoihin pääsee enemmän tyttöjä kuin poikia. Koulupudokkaat ovat yleensä myös poikia.
Ja se Wilma sitten.
Wilma-järjestelmä on rakennettu sähköiseksi järjestelmäksi tiedonvaihtoon koulun ja kodin välille. Wilmassa kerrotaan kokeista, poissaoloista ja sen merkinnät-osioon lapsen opettajat voivat kirjata lapsen tuntitoiminnan hyviä ja huonoja puolia. Periaatteessa Wilman on tarkoitus korvata entisajan reissuvihot ja opettajalle soitetut puhelut.
Kokeneen opettajan lausunto siitä, että Wilmasta on tullut lasten reaaliaikainen rikosrekisteri, viittaa Wilman kautta lapsista annettuun palautteeseen. Wilmaan on kirjattu kansamme lapsista mm. seuraavia asiota: lapsi pieraisi tunnilla, lapsi istui pulpetissa poikittain, lapsi oli liian kauan vessassa, lapsi myöhästyi minuutin, lapsi jäi housuistaan kiinni puuhun, lapsi sanoi toiselle lapselle rumasti, lapsi heitti lumipallon, lapsi heilutti reppua päänsä yläpuolella, lapsi ei syönyt tänään kouluruokaa, lapsi söi liikaa leipää ja tietenkin: lapsella oli koulussa karkkia. Tapausten lapsi on useimmiten poika kuin tyttö.
Wilma-järjestelmä antaa mahdollisuuden myös hyvän palautteen antamiseen hyvä-merkintöinä. Hyvä-merkinnän antamiselle ei ole olemassa säädöstöä, vaan opettaja antaa hyvä-merkintöjä oman kriteeristönsä mukaan.
Hyvä-merkintöjä esiintyy lasten Wilmoissa paljon harvemmin kuin kriittissävyisiä huomautuksia. Tämä on toki jo kulttuurissamme, Suomessa lapsi kasvatetaan haukkumisen ja arvostelun kautta. Ei kehumalla kuten vaikka läntisessä naapurimaassamme, jossa aikuiset löytävät kehuttavaa lasten tekemisistä suomalaisia paljon useammin. On lapsia, jotka eivät ole saaneet yhtään hyvä-merkintää Wilman kautta koko ala-asteen aikana.
Valitettavasti huono jättää suuremman jäljen kuin hyvä. Psykologien mukaan me muistamme kielteiset asiat monta kertaa voimakkaammin kuin myönteiset asiat. Ja kun me saamme kielteistä palautetta, meidän aivomme tulkitsevat kielteisen palautteen suorana uhkana eloonjäämisellemme ja kielteinen palaute saa ihmisen puolustuskannalle. Wilma on monelle perheelle päivittäinen kielteisen palautteen automaatti.
Kun lapsi puristaa kevätjuhlissa sitä surkeaa todistustaan seiskan käytösnumerolla, ei hän itsekään siitä nauti. Kuka haluaisi olla tarkoituksella huono ja kelvoton? Ei kukaan.
(Blogin osia julkaistu aiemmin kirjoittajan Ylen uutisblogeissa.)
Minusta opettajien pitäis muistaa antaa pienistä asioista myös positiivista palautetta, jos negatiivinen palautekin annetaan pienistä asioista. Mun yläasteeikäinen poika saanut onneksi suht vähän mutta pelkästään negatiivista palautetta ja yleensä ne samat nillittäjät aina valittaa mitättömistä asioista, joista riittäisi keskustelu koulussa oppilaan kanssa. Jos se toistuisi, sitten Wilmaan viestiä, jotta kotonakin keskustellaan. En tiedä, puhuvatko opet oppilaille vai leimahtaako Wilmaan vaan kirjallinen palaute.. Pitäis myös käsittää, että teinit on teinejä, haasteellinen ikä, ihan kaikkeen mitättömyyteen ei kannattais tarttua, se provosoi. Ja tarkoitan pieni juttuja. Toiset opet ymmärtää ja osaa käsitellä nuorta ja toiset ei.
3 lasta ala-asteella ja positiivista palautetta Helmin kautta on tullut vain 6.luokkalaiselle ruotsin opettajalta, joka opettaa pääsääntöisesti yläasteella. Minulle vanhempana on muodostunut todella negatiivinen kuva lasteni koulunkäynnistä, koska ainoa palaute mitä Helmin kautta asiasta saan, on läksyjen unohtaminen, myöhästyminen ja lumipallojen heittely. Valitettavasti nämä asiat ovat myös niitä mistä tulee itse juteltua lasten kanssa heidän koulunkäynnistään, kun en muista tiedä. Negatiivisuuden kierre on valmis.
Wilma on yhdellä pojallamme ollut negatiivisen palautteen automaatti kahden opettajan aikana. Poika on mielestäni perheen avoin, vilpitön, ujostelematon käytännön mies. Wilma on kuitenkin täynnä harmaita merkkejä, eli huonoja uutisia. Onneksi oli välissä opettaja, jonka mielestä poika oli normaali poika, ja antoi positiivisiakin palautetta. Ja nyt on ruotsin ope, joka jostain syystä pitää pojasta. Tytär saa vain hyviä merkintöjä. Toinen poika ei saanut mitään merkintöjä . Opettajat eivät varmaan tule ajatelleeksi, miten sisarukset vertailevat toisiaan ja wilmamerkintöjään. Ja miten vaikea vanhempana on kannustaa lapsia tasapuolisesti kun näitä merkintöjä lueskelee.
Tässäpä varsin hyvä ja ajankohtainen aihe. Ekaluokkalaisen pojan äitinä olen totutellut vuoden verran alakoulumaailmaan vanhmemman perspektiivistä ja opetellut myös wilman käytänteitä. Opettajilla tuntuu olevan monenlaisia tapoja hoitaa asioita wilman kautta, tämä selviää tuttavaperheiden kanssa jutellessa. Meidän kohdalla viestintä on ollut aika vähäistä, olisin toivonut enemmän palautetta pojan koulunkäynnistä lukuvuoden aikana. Mutta syksyllä aion olla itsekin aktiivisempi, luulen että yhteistyö on hedelmällistä.
Omassa tavallisessa yläkoulussani myönteisiä wilma-merkintöjä on yli kymmenkertaisesti kielteisiin verrattuna.Oman vilkkaan poikani yläkoulutaipaleen pelastivat ne kielteiset merkinnät,joiden ansiosta olin ajan tasalla mm. koulun alueelta poistumisista,tekemättömistä läksyistä ja kirjojen katoamisista. Poika sai myönteistä palautetta koulussa suoraan opettajilta, näkivät hänen vahvuutensa, josta löytyi myöhemmin myös ammatti. Ei wilmaa tietenkään pidä käyttää turhautumisten purkamiseen suuntaan eikä toiseen, mutta välineenä se on minusta aika toimiva.
Toinen asia on sukupuolten välinen tasa-arvo koulussa. Siinä on myös toinen puoli: Oppilaiden puheesta kaksi kolmasosaa on poikien puhetta ja yksi kolmasosa tyttöjen. Koulu ehkä näkee ja kuulee pojat paremmin, hyvässä ja pahassa. Siinä on haastetta meille kaikille.
Opettajakunta on liian naisistunutta. Miehiä tarvittaisiin enemmän, jotta sellainen tyhjästä nipottaminen jäisi vähemmälle. Opella on velvollisuutensa, mutta ainakaan meille ei juuri positiivista palautetta tule. Ei vaikka kokeista on säännönmukaisesti täydet pisteet, läksyt tehty (tiedän koska tarkistan ne), myöhästymisiä ei ole, laskukokeista oli koulun toiseksi paras jne. Mutta siitä valitetaan että poika puhui ruokajonossa (!!!), poika juoksi käytävällä, poika leikkii kepeillä välitunnilla… Mitä olen saman luokan tyttöjen ätien kanssa jutellut, niin ei tytöille näistä valiteta.
Ymmärsinkö oikein eli jos Wilmassa on huonoa palautetta, sinä torut lastasi sen vuoksi, olisiko muunlainen juttelu lapsen kanssa mahdollista? Minusta Wilma on hyvä väline, käyttäjissä sen sijaan voisi olla korjaamista puolin ja toisin.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että positiivinen palaute on erittäin tärkeää. Sitä kouluissa oman kokemukseni mukaan onneksi annetaan kasvotusten lapsille jatkuvasti. Normaalista hyvästä käytöksestä ei vaan ehdi/muista erikseen kaikille hymynaamoja kotiin laittamaan (ja pitääkö siitä laittaakaan?), minusta palaute hetkessä on tärkeämpää ja suurin osa lapsista käyttäytyy hyvin, mikä onkin oletusarvo. Huono käytös taas on melkeinpä pakko merkitä ja ilmoittaa (ennen tämä tapahtui toista kautta), jotta vanhemmilla on tieto ja mahdollisuus puuttua ja samoin nämä merkinnät näkyvät käytösnumeroa mietittäessä. Uskoisin, että tämä on suurin syy siihen, jos negatiivista palautetta tuntuu tulevan enemmän. Toki jos poikkeuksellisen hyvää käytöstä on, siitä olisi myös hyvä muistaa laittaa merkintä, kuten toivon mukaan suuri osa opettajista tekeekin. Lapsen jatkuva kannustus koulussa on osa opettajan työtä ja minusta merkintöjä paljon tärkeämpää. Toivottavasti lapset osaisivat kertoa näistä tilanteista kotona. 🙂 Ja nämä kommentit nimenomaan tähän nykyiseen opsiin ja arviointiin viitaten!
Ompa kummallista toimintaa.jos lapsia halutaan vain rankaisun ja huonojen mainintojen kauttaa kasvattaa, ei se voi olla hyväksi kenenkään itsetunnolle. Onneksi moista wilman käyttöä ei ole osunut omalle kohdalle, vaikka lapsen käytös varmasti on ollut vaihtelevaa lukuvuosen aikana. Olen tyytyväinen opettajan maalaisjärjen käyttöön.
Wilma saatais kyllä lopettaa kokonaan. Todella inhottavaa näin 7-vuotiaan pojan äitinä lukea jatkuvasti niitä negatiivisia merkintöjä. Sitten joutuu taas kotona torumaan lasta että miksi teit sitä ja miksi tätä eikä välttämättä tiedä ollenkaan miten asiat ovat todellisuudessa menneet, esim. välitunnilla tapahtuneisiin asioihin kun opettaja ei välttämättä tiedä kuin sen mitä on sattunut näkemään eli ei välttämättä kaikkia tapahtumia. Samalla tuntuu että on itse ihan epäonnistunut äitinä. Mielestäni opettajilla on wilman myötä liian matala kynnys tuon negatiivisen palautteen antoon.
Minusta opettajien pitäis muistaa antaa pienistä asioista myös positiivista palautetta, jos negatiivinen palautekin annetaan pienistä asioista. Mun yläasteeikäinen poika saanut onneksi suht vähän mutta pelkästään negatiivista palautetta ja yleensä ne samat nillittäjät aina valittaa mitättömistä asioista, joista riittäisi keskustelu koulussa oppilaan kanssa. Jos se toistuisi, sitten Wilmaan viestiä, jotta kotonakin keskustellaan. En tiedä, puhuvatko opet oppilaille vai leimahtaako Wilmaan vaan kirjallinen palaute.. Pitäis myös käsittää, että teinit on teinejä, haasteellinen ikä, ihan kaikkeen mitättömyyteen ei kannattais tarttua, se provosoi. Ja tarkoitan pieni juttuja. Toiset opet ymmärtää ja osaa käsitellä nuorta ja toiset ei.
3 lasta ala-asteella ja positiivista palautetta Helmin kautta on tullut vain 6.luokkalaiselle ruotsin opettajalta, joka opettaa pääsääntöisesti yläasteella. Minulle vanhempana on muodostunut todella negatiivinen kuva lasteni koulunkäynnistä, koska ainoa palaute mitä Helmin kautta asiasta saan, on läksyjen unohtaminen, myöhästyminen ja lumipallojen heittely. Valitettavasti nämä asiat ovat myös niitä mistä tulee itse juteltua lasten kanssa heidän koulunkäynnistään, kun en muista tiedä. Negatiivisuuden kierre on valmis.
Wilma on yhdellä pojallamme ollut negatiivisen palautteen automaatti kahden opettajan aikana. Poika on mielestäni perheen avoin, vilpitön, ujostelematon käytännön mies. Wilma on kuitenkin täynnä harmaita merkkejä, eli huonoja uutisia. Onneksi oli välissä opettaja, jonka mielestä poika oli normaali poika, ja antoi positiivisiakin palautetta. Ja nyt on ruotsin ope, joka jostain syystä pitää pojasta. Tytär saa vain hyviä merkintöjä. Toinen poika ei saanut mitään merkintöjä . Opettajat eivät varmaan tule ajatelleeksi, miten sisarukset vertailevat toisiaan ja wilmamerkintöjään. Ja miten vaikea vanhempana on kannustaa lapsia tasapuolisesti kun näitä merkintöjä lueskelee.
Tässäpä varsin hyvä ja ajankohtainen aihe. Ekaluokkalaisen pojan äitinä olen totutellut vuoden verran alakoulumaailmaan vanhmemman perspektiivistä ja opetellut myös wilman käytänteitä. Opettajilla tuntuu olevan monenlaisia tapoja hoitaa asioita wilman kautta, tämä selviää tuttavaperheiden kanssa jutellessa. Meidän kohdalla viestintä on ollut aika vähäistä, olisin toivonut enemmän palautetta pojan koulunkäynnistä lukuvuoden aikana. Mutta syksyllä aion olla itsekin aktiivisempi, luulen että yhteistyö on hedelmällistä.
Omassa tavallisessa yläkoulussani myönteisiä wilma-merkintöjä on yli kymmenkertaisesti kielteisiin verrattuna.Oman vilkkaan poikani yläkoulutaipaleen pelastivat ne kielteiset merkinnät,joiden ansiosta olin ajan tasalla mm. koulun alueelta poistumisista,tekemättömistä läksyistä ja kirjojen katoamisista. Poika sai myönteistä palautetta koulussa suoraan opettajilta, näkivät hänen vahvuutensa, josta löytyi myöhemmin myös ammatti. Ei wilmaa tietenkään pidä käyttää turhautumisten purkamiseen suuntaan eikä toiseen, mutta välineenä se on minusta aika toimiva.
Toinen asia on sukupuolten välinen tasa-arvo koulussa. Siinä on myös toinen puoli: Oppilaiden puheesta kaksi kolmasosaa on poikien puhetta ja yksi kolmasosa tyttöjen. Koulu ehkä näkee ja kuulee pojat paremmin, hyvässä ja pahassa. Siinä on haastetta meille kaikille.
Opettajakunta on liian naisistunutta. Miehiä tarvittaisiin enemmän, jotta sellainen tyhjästä nipottaminen jäisi vähemmälle. Opella on velvollisuutensa, mutta ainakaan meille ei juuri positiivista palautetta tule. Ei vaikka kokeista on säännönmukaisesti täydet pisteet, läksyt tehty (tiedän koska tarkistan ne), myöhästymisiä ei ole, laskukokeista oli koulun toiseksi paras jne. Mutta siitä valitetaan että poika puhui ruokajonossa (!!!), poika juoksi käytävällä, poika leikkii kepeillä välitunnilla… Mitä olen saman luokan tyttöjen ätien kanssa jutellut, niin ei tytöille näistä valiteta.
Ymmärsinkö oikein eli jos Wilmassa on huonoa palautetta, sinä torut lastasi sen vuoksi, olisiko muunlainen juttelu lapsen kanssa mahdollista? Minusta Wilma on hyvä väline, käyttäjissä sen sijaan voisi olla korjaamista puolin ja toisin.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että positiivinen palaute on erittäin tärkeää. Sitä kouluissa oman kokemukseni mukaan onneksi annetaan kasvotusten lapsille jatkuvasti. Normaalista hyvästä käytöksestä ei vaan ehdi/muista erikseen kaikille hymynaamoja kotiin laittamaan (ja pitääkö siitä laittaakaan?), minusta palaute hetkessä on tärkeämpää ja suurin osa lapsista käyttäytyy hyvin, mikä onkin oletusarvo. Huono käytös taas on melkeinpä pakko merkitä ja ilmoittaa (ennen tämä tapahtui toista kautta), jotta vanhemmilla on tieto ja mahdollisuus puuttua ja samoin nämä merkinnät näkyvät käytösnumeroa mietittäessä. Uskoisin, että tämä on suurin syy siihen, jos negatiivista palautetta tuntuu tulevan enemmän. Toki jos poikkeuksellisen hyvää käytöstä on, siitä olisi myös hyvä muistaa laittaa merkintä, kuten toivon mukaan suuri osa opettajista tekeekin. Lapsen jatkuva kannustus koulussa on osa opettajan työtä ja minusta merkintöjä paljon tärkeämpää. Toivottavasti lapset osaisivat kertoa näistä tilanteista kotona. 🙂 Ja nämä kommentit nimenomaan tähän nykyiseen opsiin ja arviointiin viitaten!
Ompa kummallista toimintaa.jos lapsia halutaan vain rankaisun ja huonojen mainintojen kauttaa kasvattaa, ei se voi olla hyväksi kenenkään itsetunnolle. Onneksi moista wilman käyttöä ei ole osunut omalle kohdalle, vaikka lapsen käytös varmasti on ollut vaihtelevaa lukuvuosen aikana. Olen tyytyväinen opettajan maalaisjärjen käyttöön.
Wilma saatais kyllä lopettaa kokonaan. Todella inhottavaa näin 7-vuotiaan pojan äitinä lukea jatkuvasti niitä negatiivisia merkintöjä. Sitten joutuu taas kotona torumaan lasta että miksi teit sitä ja miksi tätä eikä välttämättä tiedä ollenkaan miten asiat ovat todellisuudessa menneet, esim. välitunnilla tapahtuneisiin asioihin kun opettaja ei välttämättä tiedä kuin sen mitä on sattunut näkemään eli ei välttämättä kaikkia tapahtumia. Samalla tuntuu että on itse ihan epäonnistunut äitinä. Mielestäni opettajilla on wilman myötä liian matala kynnys tuon negatiivisen palautteen antoon.