”Muistelevatko lapseni aikuisina, miten kireä äiti aina oli?”
”Olen naimisissa oleva kahden päiväkoti-ikäisen lapsen äiti.
Rakastan lapsiani yli kaiken, niinkuin varmasti jokainen vanhempi. Olen kuitenkin tullut siihen lopputulokseen, että lapset on aina enemmän äidin kuin isän.
Minulla ei ole vuorokaudessa yhtään hetkeä, jolloin saisin olla vain oman itseni seurassa. Ellei nyt automatkaa työpaikan ja päiväkodin välillä lasketa. Viimeksi olen saanut viettää kokonaisen vuorokauden YKSIN kotona kaksi vuotta sitten.
Kaikista typerintä on, että tästä huolimatta olen kauhean yksinäinen. Hoidan yksin kaiken lapsiin liittyvän: päiväkodin, neuvolat, vaateostokset, hoitomaksut (koska saan lapsilisät, jotka ei edes riitä tähän!) yms. Miehellä ei ole mitään käsitystä esimerkiksi siitä, kuinka paljon vaatteet maksavat. Vitosella löytää kuulemma varmasti kengät, jotka välttävät syksyn ajan tai Kiinasta voi tilata halvalla. Itse en ole vielä vitosen kenkiin törmännyt ja ostan mieluummin kerralla kestävät ja kunnolliset, kuin sontaa monta kertaa!
Hoidan kotityöt lasten ystävällisellä avustuksella, pinna kireällä. Ja lapsiperheessähän pyykkiä, tiskiä ja sotkua riittää. Pelkään, että lapset muistavat aikuisena vain huonotuulisen ja kireän äidin.
Kuva Hans Peter Gauster, ylin kuva Markus Spiske.
Oon niin väsynyt siihen, että teen kaiken yksin. Joskus jopa toivon, että joutuisin sairaalaan vuodepotilaaksi, että mies saisi edes jonkinlaisen käsityksen siitä, miten iso työ arjen pyörittämisessä on. Eikä minun mies mikään huono mies ole! Hän ei vaan kuuntele minua eikä ymmärrä minun osaani.
Mies on kyllä lasten kanssa, mutta yleensä yhden kanssa kerrallaan ja esimerkiksi kaupassa on hänestä ihan mahdotonta käydä molempien kanssa, vaikka lapsemme osaavat käyttäytyä.
Miten tästä selviää siihen asti, että lapset on isompia ja pärjäävät edes hetken ilman äitiä?”
Nimim. Loppuunpalanut
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 84 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Elänyt tuon ja lapsilla jo omat perheet, ei lapsia. Miehet harrastivat ja tulivat siistiin kotiin ja ruoalle. Kun oli huono päivä lähtivät ulos tai naapuriin kylään että ei tarvi kuunnella. Nainenhan vanhenee tässä työmäärässä eikä ole se viekoitteleva kaunotar valmiina tekemään vielä miehen tyytyväiseksi, no miehelle helppotie löytyy ja lähtee toisen luo harjoittelemaan harrastuksiaan. Nyt yksin odottelen vanhuutta ja en yhtään ukkoa ota passatavaksi ja mietin että ei ois ikinä edes pitänyt ottaa.
Järjestä jokin tärkeä meno itsellesi ”vaikka kahden tunnin kävelylenkki ja kupponen kuumaa jossain kahvilassa, ihan yksin” ja jätä lapset ja koti miehen hoidettavaksi. Koti on yhteinen, samoin lapset, joten et ole edes huono äiti, jos oletat että lasten isä osaa hoitaa homman siinä missä sinäkin. Lapset tuskin siitä kärsii, miehesi ehkä, koska joutuu täysin uuden tilanteen eteen, mutta mitä sitten. Hän on aikuinen, joten on korkea aika opetella isyyden ja siihen liittyvien ”sivuraiteiden”, kuten lasten ja kodin hoito, että isyys ei olekaan vain sana vaan jotain mihin kuuluu erinäisiä liitännäisyyksiä.
Varaa joku parin yön yli kestävä meno. Jätä lapset miehelle. Juttele sen jälkeen uudelleen asioista. Älä tee mitään valmiiksi kotona ennen lähtöä, vaan jätä ruuat tekemättä ja ostamatta, pyykit pesemättä jne. Itse vaan räjähtäisin miehelle ja vaatisin muutosta.
Mistä kohtaa tuo mies on hyvä mies jonka mainitsit?
Muistelee
Hei, itse olen viiden lapsen äiti, joka ei osannut ottaa ”omaa aikaa” vaan puskin väsymyksistä huolimatta päivästä toiseen vastuunkantajana. Isä kyllä osallistui hoitoon, mutta oli paljon poissa vuorotyön vuoksi. Kunnes nuorimmaisen kohdalla tajusin, että lapsen isällä on oikeus ja velvollisuus myös huolehtia välillä koko aikaisesti lapsista. Laitoin hänet välillä ostamaan nuorimmaiselle vaatteita, kenkiä ja osallistumaan vanhempain iltoihin jne. Sitten lähdin ystävieni kanssa pitkäksi viikonlopuksi ulkomaille ja myöhemmin jopa 3 viikoksi. Ja kuinka ollakaan, isä pärjäsi oikein hyvin lasten kanssa ja lapset huomasivat äidin arvon. Omat tyttäreni ottavat välillä hotelliviikonlopun ja viettävät omaa aikaa. Joka joulunaikaan he lähtevät yhdessä Tapaninpäivänä johonkin hotelliin tai mökkiin viettämään yhden yön sisarusten kesken aikaa. Ja isät hoitaa lapset. Äidin on huolehdittava omasta jaksamisestaan, niin silloin koko perhe voi hyvin.
Itse pohdin, muistavatko lapset vaan sen väsyneen äidin, joka makaa aina sohvalla. Samaa väsymystä jatkunut yli 10 vuotta eikä syytä löydy.
Tarkemmin kun sitten miettii, niin olen kuitenkin ollut paljon mukana lasten harrastusreissuilla ja kuskannut muutenkin, toivotaan että muistavat nekin mukavat reissut ❤️
Minä muistan lapsuuden äidistä päällimmäisenä hänen kireytensä. Äiti imuroimassa, äiti kokkaamassa, jne. Hän ei minun silmissä näyttänyt nauttivan lapsista lainkaan, hukkui vain kotitöihin, vaikka olimme veljeni kanssa todella toivottuja. Itse tiesin jo nuorena jääväni lapsettomaksi, liekkö sitten miten paljon vaikuttanut tähän päätökseeni äidin kireys.
Mulla on sama kokemus, äiti stressaa, äiti on kireä, äitiä ei kukaan koskaan auta ja hän joutuu aina tekemään kaiken yksin. Hän ei myöskään vaikuttanut nauttivan lapsistaan tai perhe-elämästä. Isästä ei oikein ollut vastuunjakajaksi. Eli kyllä niin voi tosiaan käydä, kun on mies, joka ei ota kotihommista vastuuta. Vaikutti myös muhun, jonka lapsiluku jäi pieneksi osittain oman äidin uhriutumisen ja kärsimyksen takia ja se on traagista. Jos vaan mitenkään pystyt niin koita kääntää katse siihen mikä kaikki on myös hyvin ja ihanaa. Kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa voit yhtäkkiä huomata kaipaavasi juuri näihin aikoihin, joita nyt elät, kaikesta rankkuudesta huolimatta ne ovat niin merkityksellisiä. Mies sun pitäisi saada enemmän osallistumaan ja tekemään osansa, olethan nostanut asiasta kunnon metelin? Tietenkin se voi olla helpommin sanottu kuin tehty. Lapset ovat vain lainassa. Vielä tulee aika, kun olet miehesi kanssa kaksistaan (jos silloin vielä haluat hänen kanssaan olla). Jokainen päivä lasten kanssa on lahja ja arvokas ja niitä tulee ikävöimään. Koita miettiä mistä voisit saada apua ja mitä asioita ei tarvitse tehdä niin täydellisesti. Hae joustoja nauttimisen ja ilon vuoksi, lasten kanssa yhdessä.
Ja vielä lisäyksenä, en halua syyllistää, äidit kantavat syyllisyyttä muutenkin liikaa. Mutta haluan rohkaista siihen, että tartuit oikeaan asiaan. Tarvitset iloa ja lepoa elämääsi. Rakastatko miestäsi? Rakastaako hän sinua? Sen rakkauden pitäisi näkyä myös teoissa ja sitä voit häneltä vaatia. Apua voi hakea myös neuvolasta ja järjestöistä. Lisäksi lista ja mietintä miten voisit pienillä teoilla arkea helpottaa mm juuri ruokaostokset netistä tilaamalla tms. Ja toinen lista mistä olet kiitollinen ja mistä saat iloa, tai sait ennen tätä tilannetta. Voit vaatia parisuhdeterapiaa. Mutta ehdottomasti, tee asialle jotain jotta sinulle ja lapsillesi jää paremmat muistot perhe ajasta. Se on valtavan tärkeä asia.
Ei auta kuin että jättää tekemättä ja istahtaa sohvalle lasten kanssa. Kestää hetken viikkojakin, että mies hoksaa sen kaaoksen, mutta kyllä hän sitten alkaa auttamaan. Sun pitää vaan itsekin kestää kaaosta ja ajatella enemmän itseäsi ja suhdetta lapsiin. Huomaat pian että saat paljon enemmän arvostusta. Toivon ainakin että se menee näin, koska mulla se ainakin toimi.
Eroa tulille. Sen jälkeen sinulla on enemmän omaa aikaa, kun mies herää siihen, että hänkin haluaa lapset joskus luokseen.
Plussana vielä se, että sen jälkeen ei tarvitse enää siivota mieslapsen jälkiä eikä palvella miesvauvaa.
Aaarghhh!! Niin tuttua ja surullista. Ex-mies ravasi salilla personal trainerinsa kanssa ja minä kirppiksillä:). En enää, erosin ja kävin eroryhmässä, prosessoin eroa ja syitä ongelmiin. Sitten rupesin tapailemaan miehiä enkä lähtenyt mihinkään juttuun ennen kuin löytyi sellainen jonka kanssa on yhtä ihanaa ja hauskaa kuin parhaimpien ystävien kanssa. Alkuun pelkäsin koko ajan, että kohta rysähtää jotain mutta niin ei vaan ole käynyt. Ihanaa ja toista kunnioittavaa elämää eletään. Tässäkin suhteessa seistään edelleen räntäsateessa puistossa mutta se ei haittaa kun se tehdään yhdessä.
Niin surullista luettavaa. Itse (yksin lapset itsellisesti tehneenä) välillä mietin, millaista elämämme olisi, jos olisin päätynyt lapset parisuhteessa hankkimaan. Välillä väsyneenä olen toivonut toista aikuista talouteen, joka hoitaisi mm. just noita neuvoloita, lääkäreitä, vaatehankintaa ym. ja että pääsisin joskus iltasella vaikka lenkille. Mutta ne ajatukset nojaa pitkälti johonkin epärealistiseen ideaalikuvaan. Voimia kirjoittajalle ja rohkeutta ratkaisujen tekemiseen ja niiden toteuttamiseen. Nykytilanne kuitenkin kestämätön. ❤❤
Niin tutulta kuullostaa. Ja kyllä, tyttäreni sanoi, että olin niin kireä jossain vaiheessa. Sellainen kuva lapsille valitettavasti jää. Ja syystä. Ellei ole tukiverkkoja saatavilla, tämä valitettavasti on tulos. Lapset ymmärtävät tilanteen myöhemmin, jos ovat itse samassa tilanteessa joskus. Mummina voi yrittää korvata asiaa.
Meillä sama tilanne. Itse koitan mennä siitä mistä aita on matalin, eli esim. tilaan viikon ruoat Prismasta kotiinkuljetuksella. Olisiko sinun mahdollista tilata viikkosiivousta?
Joku on osuvasti todennut, että lasten lapsuusmuistot muodostuvat heidän arjestaan.
Tuttua, ei se mihinkään muutu. Sulla on ja tulee aina olemaan kolmas lapsi siinä miehessä. Miksi pitää olla ihmisen kanssa, joka ei kuuntele, eikä kunnioita sua yhtään. Siinä vaiheessa, kun lapset on isompia, ei teillä enää mitään parisuhdetta ole jäljellä.
Minä lähdin ja elämä helpotti kummasti. Vaikka sinänsä mikään ei muutu, sama arki pyörii, mutta on yksi aikuinen lapsi vähemmän. Se ärsytys poistuu. Yksi vähemmän sotkemassa ja syömässä. Antaa palaa nainen, ota oma elämä haltuusi ja saamaton ukko kiertoon.
Sama juttu. Useampi lapsi ja vaikka kumpikin kävi töissä, minä olin se , joka vei lapset hoitoon ja haki hoidosta. Siivosin, pyykkäsin, kävin kaupassa, laitoin ruokaa jne. Tein kaiken yksin. Ihan kaiken. Ei ollut miesten hommia, kaikki oli äidin hommia. Leikkasin nurmen, kolasin lumet, korjasin ja remontoin. Talossa eleli herra, jonka elämää ei saanut lapset häiritä. Saunotin lapset ja sen jälkeen herra kävi yksin saunassa. Jos hänellä oli vapaa päivä, hän nukkui koko päivän ja lähti sitten harrastuksien pariin. Minulla ei ollut ystäviä, ei rahaa, en ehtinyt harrastaa. Halusin erota, kun toisen käytös oli niin alentavaa ja vastenmielistä. Ei minkäänlaista arvostusta ja jokapäiväistä henkistä väkivaltaa.
Eron jälkeen ollut helpompaa. Ei kiristele, kun ei tarvi odottaa enää sitä toisen panosta. Lapset käy isällä tosi vähän, omaa aikaa ei juuri ole, mutta sisäinen rauha ja onnellisuus on. Se tuli eron myötä.
Tämä olisi voinut olla minun kirjoittamani. Olen todella väsynyt tähän arjen pyörittämiseen eikä omaa aikaa ole kuin juurikin ne lyhyet työmatkat yksin, hiljaisessa autossa. Pienet lapset, huonot yöunet, kiireinen arki, kotityöt ja kaikki lasten asiat minun vastuulla, vähemmästäkin väsyy. Meilläkään mies ei vaan ymmärrä miten voin olla niin väsynyt. Kehottaa vaan olemaan stressaamatta kaikesta. Kun kyse ei ole stressaamisesta, vaan siitä, että ne kaikkia asiat vaan pitää hoitaa ja miettiä. Vaatteet, viikon ruuat, neuvolat, muut menot, kaikki! Samaa miettinyt, että muistavatko lapset vain huutavan äidin tai pilaanko muuten heidän lapsuuden. Eli neuvoja ei ole valitettavasti antaa, mutta vertaistukea kyllä. Et ole ainut joka kamppailee väsymyksen kanssa. Paljon voimia meille ja kaikille muillekin jaksamiseen. Ehkä tää tästä joskus helpottaa.
Jos suomalainen koulutettu nainen ottaa riesakseen miehen joka kuvittelee lasten kulkevan vitosen kengissä syksyn, niin ehkä on syytä katsoa välillä peiliinkin. Jos asiat eivät suju toivotusti.
”Hän ei vaan kuuntele minua eikä ymmärrä minun osaani.” – no ehkä olisi kannattanut ottaa sellainen joka kuuntelee ja ymmärtää.
Josko se mies olikin ihan jees siihen asti, kunnes lapset syntyi? Meillä mies siihen asti imuroi jopa kaksi kertaa päivässä, huomioi muutenkin, teki ruokaa jne… lapset kun syntyi, niin sen jälkeen ei ole osallistunut mihinkään ei edes lasten hoitoon, saatikka laskujen maksuun.
Kerrotko, missä niitä fiksumpia miehiä on jaossa? 90 % tuntemistani suomalaismiehistä on juuri tällaisia miesvauvoja. Onko tämä siis pääkaupunkiseudun ongelma?
Olen monasti miettinyt samaa. Yksin lapseni kasvattanut ja pörrännyt . Muistan itkukurkussa seisseeni pitkän työpäivän jälkeen kaupan kassajonossa lähes joka päivä. Kotona työpäivä jatkui miehen ollessa lenkillä tai naapurissa kahvitelle. Naisethan nämä kasvattaa. Ajattelin että se on ikäpolveni ongelma mutta nköjään jatkuu sukupolvesta toiseen. Onko se sittenkin geeneissä.
Olisiko käynyt niin että nykyinenkin sukupolvi kasvatetaan katselemaan miten äiti tekee kaiken eikä miehen tarvitse auttaa, sulkee vain oven perässään ja poistuu näyttämöltä kun kohtaus ei passaa? Kannattaa kaikkien äitien ajatella sitä, että lapsia kasvatetaan eniten esimerkillä eikä sanoilla. Turha sanoa tyttärille, ettei heidän sitten aikuisina pitäisi ottaa koko kodinhoidon taakkaa harteilleen, vaan jakaa se miehen kanssa, Samoin tätä ei kannata pojilleen sanoa, jos samalla päästää tämän isän hommista kuin koiran veräjästä.
Ihmettelen niinkuin eräs toinenkin kommentoija, mikä tämän miehen tekee ”hyväksi” mieheksi jos hän noin täysin kieltäytyy jakamasta vastuuta perheestään.