Mummo vastaa mummoloista valittaville
Huono Äiti sai mummolta avautumisen:
”Olen alle kuusikumppinen muutaman aikuisen lapsen äiti ja muutaman lapsenlapsen mummi. Olen todella kyllästynyt näihin ikuisiin valituksiin mummoloista, toisinaan isovanhemmat puuttuvat liikaa ja toisinaan liian vähän tai he ovat täysin seniilejä ja hoivakodeissa tai sitten kiertelevät ympäri maailmaa.
No, itse tulin ensimmäisen kerran raskaaksi 20-vuotiaana. Abortti ei tullut mieleenkään. Mentiin naimisiin ja ilolla otettiin vastaan vielä 2 muutakin lasta. Ikäerojen takia lapsiperhe-elämää kesti 15 vuotta, jonka jälkeen vielä murrosiät ja kotoa pois muuttamiseen vierähti kymmenisen vuotta. Tämän kaiken ajan annoin lapsilleni, pesin pyykkiä, tein ruokaa, ompelin vaatteita, tiskasin, luin satuja, autoin läksyissä, kuuntelin murheita, kuskasin harrastuksiin, ulkoilin yhdessä lasten kanssa, käytiin laivareissuilla ja läpi Suomen puuhamaat ja leirintäalueet yhdessä lasten kanssa ja siinä sivussa opiskelin ja kävin töissä. Oma aika jäi minimiin, kuten kuvitella saattaa?
Sitten tuli avioero.
Ja omat lapseni alkoivat lisääntyä.
Mitä siitä seurasi? Asuin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin, 45-vuotiaana. Ei ollut perhettä ympärillä, ei menoa ja meininkiä. Monet entisistä ystävistä jäi, mutta tuli uusia ystäviä, uusia harrastuksia joihin sain mennä ilman jatkuvaa kontrollia.
Olen edelleen tiiviisti työelämässä seuraavat 10 vuotta, sillä opiskelin nelikymppisenä vielä ylemmän korkeakoulututkinnon. Ja lapsenlapsia näen valitettavan harvoin, johtuen osittain pitkistä välimatkoista. Rakastan heitä kovin ja haluan että he ovat elämässäni, mutta omilla ehdoillani. Tiedän että omat lapseni tarvitsisivat minua enemmänkin avuksi, mutta milloin on minun vuoroni elää tätä elämää jos ei nyt? Toivoisin jatkuvan isovanhempien syyllistämisen tilalle enemmän ymmärrystä. Ei se ole aina niin helppoa, työelämäkin vaatii osansa. Balanssin löytäminen on vaikeaa.”
Nimimerkki: Anonyymi
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 21 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Hei,
Itsekin tunnen itseni ns. vaivattomaksi exäksi, jonka lähtökohtana on aina ollut ja tulee olemaan, että molemmat tahot toimivat tavallaan ja se on ok ja jopa rikkaus lapselle. Ongelmana on vain, että toiselle taholle se ei ole ok. Vaan kaikesta pitäisi sopia yhteiset tavat ja minun pitäisi esim. ostaa kotiini könttäjuustoa, että lapsi osaisi höylätä juustoa myös heillä. Eli olen kuitenkin lopulta se vaikea ex.
Jokaisella on tietenkin oikeus päättää, haluaako viettää aikaa lastenlastensa kanssa vai ei. Aina ei ehkä voimavarat riitä, se on ymmärrettävää. Ja sekin, ettei halua KOKO AJAN olla lastenvahtina tai haluaa myös matkustella ja elää omaa elämää. Mutta jos asenne on, kuten äidilläni: ”minä olen omat lapseni jo hoitanut”, mikä on tietysti ihan sallittu asenne, niin minusta se on aika yksitulkintaista. Hän on kokenut minut, oman lapsensa, rasitteeksi, joka on hoidettu pakon sanelemana. Nyt kun hän on siitä päässyt yli, hän ei halua luoda läheistä suhdetta lapsenlapsiinsa. Toisin sanoen, hän ei välitä niin paljoa kuin mitä minä äidiltäni toivoisin.
Se sattuu, koska minä haluaisin olla äidilleni tärkeä ja haluaisin, että lapsenikin olisivat mummolleen tärkeät. Jos me olisimme hänelle tärkeitä, hän HALUAISI viettää aikaa kanssamme. No, kaikkea ei voi saada, eikä halua voi pakottaa. Olen vain kerran pyytänyt häntä hoitamaan lastani. Lapseni oli nukkumassa ja olin varma, että hän nukkuu koko lenkkini ajan. Äitini lupasi yrittää viedä vauvan turvaan, jos sattuu tulipalo. Sen enempää hän ei luvannut hoitaa.
Isovanhemmat ovat jo omat lapsensa kasvattaneet ja jos vielä eläkkeellä,on oikeus nauttia eläkepäivistä.Ei ole kohtuullista vaatia olemaan vielä täysipäiväisiä lastenhoitajia.
Jos sillointällöin,on asia erikseen.
Heillä oikeus olla,mennä ja tulla omien aikataulujensa mukaan!
On tosiasiaa. Miksi pappa tai mummu ei osta juuri mitää. Ei yksinkertaisesti ole varaa. On kurja katsoa kun pitäisi auttaa. Mutta ei voi. ….toinen asia työssä käyvät mummut eivät vaan enää
Työn jälkeen jaksa hoitaa lapsenlapsiaan. Elökeikä on nostettu liian korkealle.
Jokainen isovanhempi saa elää sellaista elämää kun itse haluaa.se ei ole sidonnainen rakkauden määrään!
Kunhan ne isovanhemmat kunnioittaisivat lastensa perheiden oikeutta elää omanlaistaan elämää.
Tai aikuiset lapset kunnioittaisivat isovanhempien oikeutta elää oman näköistä elämäänsä.
Ehkäpä kyse on myös sukupolven vaihdoksesta ja ikäluokasta. Olen äitini kanssa aina ollut läheinen, mutta nyt kun omat lapset on pieniä ja äitini jäi eläkkeelle olen muutamissa asioissa alkanut nähdä isoja eroja eri näkökannoilta katsottuna.
Ei hän näkemyksiään minulle tuputa ja annankin paljon tehdä lasten kanssa asioita omaan tyyliinsä.
Kyllä meillä lapset ovat ymmärtäneet koti ja mummola-säännöt ihan hyvin. Perusperiaatteet kuitenkin on samat.
Toki sisarukseni ”käyttivät” äitini voimavarat omiin ogelmallisiin tilanteisiin ja kun minä nuorimpana olisin kaivannut lapsepeehearkeeni apua, äitistäni ei enää ollut sitä antamaan. Onneksi vahva parisuhde auttoi jaksamaan.
Ihan oikein, isovanhemmilla on oikeus omaan elämään, eivät he ole mitään lastehoitoautomaatteja. Sen verran pitää tehdä lapsia että niitten kanssa pärjää yksinkin.
Anoppini sanoin:”Kun olen omat lapseni hoitanut niin en enää mitään vieraita lapsia rupea hoitamaan.” Äitini sanoin:”Ennenkin on lapset itse hoidettu.” Onneksi meillä on ollut varaa palkata ammattitaitoista hoitoapua. Kyllähän ne isovanhemmat aika vieraiksi lapsille jäivät.
Voihan sitä muka jalosti väittää kuten tässäkin, että haluaa olla ihana mummo, mut oikeasti ei halua, sillä teot sen lopulta määrittää. Ja se o vallan hyvä valinta, on naisel täysi oikeus elää itsellekin ja luoda uraa vaik myöhemmin. Itsehän salaa toivon, etten saa koskaan lapsenlapsia juuri tästä syystä, ei kiinnosta. Ei sitä vaan sovi ääneen sanoo.
Täällä toinen, joka ei niin välittäisi lastenlasten kyläilyistä saati hoitamisesta. Toki voin auttaa äitejä, jos tarvitsevat apua joskus, mutta ajan viettäminen…no…ei ole se,mitä vapaa-aikanani haluan tehdä. En vaan jaksa leikkiä, keinuttaa, lukea tarinoita tms. saati keksiä jotain leipomista. Luulen tytärteni tietävän tämän, vaikka asiastahan ei tosiaan ole soveliasta puhua! Tuttu aikuinen toki kaikille neljälle olen ja aika ajoin nähdään, ei siinä mitään, mutta ainakin esikoiseni saattaa odottaa minulta enemmän.
Monet isovanhemmat varsinkin mummot takertuvat lasten lapsiin. Ilmeisesti siksi, että eivät osaa hakea elämään sisältöä itselleen jälkikasvusta tulee tyhjyyden tunteen poistajia. Tuntuu, että tavallaan itsekkäästi sidotaan lasten lapset kiinni itseen. Mielestäni mummoudessa voi olla myös itsekeskeisiä syitä ja läheisriippuvutta. Tavallaan käytetään lasta oman tyhjän elämän sisällön tuojana. Silloin kun tulee tilanne, että syystä tai toisesta alkaa lasten äitiä tai ja isää ahdistaa liika mummoilu niin heittäydytään marttyyriksi, kuinka estetään olemasta lasten lasten kanssa. Pitäisi olla tilanteen talua ja ymmärtää antaa perheelle, myös yksityisyyttä. Niitäkin tilanteita on, että isovanhempi kuiskuttekee lasta luokseen esim. Yökylään. kysymättä ensin vanhemmilta. Sitten, kun onkin jotain muuta tai lapsi ei pääsekään niin siitä tulee itku riitely ja pettyminen lapselle. On hyvä, että on mummoja, mutta mummojen pitäisi myös elää omaa elämää eikä pelkästään lastelapsien kautta. Vanhemmalla iällä pitää myös olla ystäviä ja harrastuksia. Monen vanhuksen yksinäisyys johtuu myös siitä ettei ole tullut pidettyä yllä ystävyys suhteita yllä. Ollaan oltu liian tiiviisti puolison kanssa ja molemmilla ei ole ystäviä eikä harrastuksia. Kun toinen siitä menehtyy niin silloin onkin ihan yksin. Eikä teini ikäisiä tai nuoria aikuisia enää mummon kanssa oleminen kiinnosta, kun on muita menoja. Elin ikäiset hyvät ystävät on loppupeleissä yhtä tärkeää, kuin kuin perhe tai parisuhde. Ystävistä on seuraa eikä tarvitse vanhuutta elää kokonaan yksinäisyydessä tai takertua jälkikasvuun pelkästään. Mielestäni mummojen ja muidenkin ikääntyvien tulisi myös elää omaa vapaata ja aktiivista elämää siitä ei voi ketään syyllistää. Myös parisuhteessa pitäisi olla vapautta pitää yllä ystävyys suhteita ja harrastuksia. Hyvät ystävät on taivaan lahja ja voivat olla vaikeina aikoina tukemassa ja hyvinä aikoina tuomassa lisää iloa elämään. Liian parisuhde ja perhekeskeistä on elämä sulkeudutaan pieneen ympyrään Sitten kun tulee ero tai kuolema erottaa huomataan, että onkin yksin. On myös patrisuhde yksinäisyyttä puoliso on liikaa, töissä tai on etääntynyt, jos on vaan yhden ihmisen tai perheen varassa ihmis suhteet ja lapset on lähteneet asumsunaan omilleen silloinkin voi olla yksinäinen.
Aika kovia vaatimuksia mummoille.
Itse olen kolmen lapsen äiti. Minulla ei ollut turvaverkkoja lasten ollessa pieniä. Omat harrastukset ja omat menot sai unohtaa. Nyt kun lapset ovat maailmalla ja tehneet minusta mummon, minun pitäisi edelleen olla jatkuvasti käytössä. Ei saisi matkustella. Autan mielelläni silloin tällöin, mutta haluan myös elää omaa elämää . Vaareilla ei ole samanlaisia velvoitteita. Kyllä nykyisin mummoilla pitää olla muitakin kiinnostuksen kohteita kuin lastenhoito.
Lasten lapset ovat luonamme joka toinen viikonloppu ja tarvittaessa. En luopuisi mistään hinnasta heidän seurastaan. Pääsemme papan kanssa riennoille kun haluamme, reissaamme kahdestaan, mutta mielellään lasten kanssa. Käymme töissä pitkää päivää ja ainoa joka vie ajatukset pois työstä on nämä lapset. He ovat meille henkireikä. Rakastamme tehdä lasten kanssa asioita ja aina nauramme yhdessä, kun suunnittelemme jotain reissu, että lapset kuuluu siihen automaattisesti. Mutta osaamme olla myös kahdestaan, mutta ikävöimme lapsia.
Kannattaa ne lapset tehdä vähän vanhempana, että mummot ovat edes jo mummoiässä eikä työelämän kiireet enää rasita.
Oma äitini oli kolmenkymmenen kun sai minut, ja samoin olin itse yli 30-vuotias kun tulin äidiksi. Muistan miten monet puhuivat, että ”nuorena lapset niin jaksaa olla nuorena isoäitinäkin”, mutta niin vain ikätoverit aloittivat toista kierrosta vajaa nelikymppisinä eikä todellakaan aikaa ja jaksamista ole ollut lapsenlapsille. Äitini jäi osa-aikaeläkkeelle samaan aikaan kun lapseni syntyi ja on ollut iso osa lasten elämää, ja kun itsekin on tullut elettyä omaa elämää jo ennen lapsiakin, niin ihan valmis olen hoitamaan jo lapsenlapsia, jos niitä siunaantuu.
Tapaisin lapsenlapsiani mielelläni vaikka päivittäin, jos asuisimme samassa kaupungissa. Kuuntelen lapsiani, heitä väsyneitä vanhempia, enkä voi auttaa arjessa, sillä olen töissä. Näen heitä noin kerran kuussa ja se on vähän.
Ymmärrän miten ärsyttävää on liika puuttuminen. Äitini teki sitä. Nuorten pitää sanoa toiveensa ääneen ja riittävän selvästi. Jos isovanhempia ei kiinnosta ollenkaan, se voi tuntua loukkaavalta. Hyvä jos toiveet lasten ja isovanhempien kesken kohtaavat.
Melkein voisi olla äitini kirjoittama paitsi että hän teki kaiken tuon yksinhuoltajana. En ole kertaakaan valittanut siitä, ettei hän hoida lapsiani. Hän tulee käymään meillä silloin kun hän jaksaa ja ehtii, tarjoan silloin aina ruokaa hänelle.
Siitä saa ja pitääkin sanoa, jos isovanhemmat puuttuvat liikaa tai käyttäytyvät tavalla joka on haitallista lapsille. Rajoja on kunnioitettava puolin ja toisin.
Suuri kunnioitus tälle mummolle. 👍👍👍
Hienosti kirjoitit!
Olen itse todella paljon lastenlasteni elämässä, kun asumme lähekkäin. Omat vanhempani olivat nuoria, kun ensimmäinen lapsemme syntyi. Äitini toimi perhepäivähoitajana, joten en hennonnut häntä rasittaa omien lastemme hoidolla. Anoppini oli 60v ja pidin häntä liian vanhana hoitamaan lapsia.
Sitä aina ihmettelen, kun miniät arvostelevat anoppejaan ja mummoloita. En juurikaan ole kuullut anoppien arvostelevan miniöitä.