Mutta kuka kuvaisi äitiä?
”En ole koskaan ollut mikään mannekiini ja rakastanut kameran edessä keimailua. Toki minusta on lapsena räpsitty kuvaa jos jonkinmoista, mutta aikuisiällä tämä on jäänyt melko vähälle. Huomaan kuvaavani lapsiani ja joskus myönnän räpsiväni kymmeniäkin kuvia, jotta jokin onnistuu ja että kelpuutan sen itselleni. Myönnän myös joitakin kuvia katsovani sillä silmällä, että sen voi huoletta julkaista sosiaalisessa mediassa, että edes vähän voin raottaa elämääni ja sitä mikä tekee onnelliseksi. Koen jonkinlaista turhautumista silti niistä väkisin asetelluista kuvista. Eritoten niistä, missä esitellään elämää kameraa varten liiaksi ja hyvinkin kauniiksi aseteltuna. Arvostan tilannekomiikkaa ja tilannekuvia, en suinkaan sitä väkisin pönöttämistä ison virneen kera.
Olen saanut pudotettua painoa aika kiitettävästi ja koen olevani ihan suht kivankin näköinen kuvattava, jos vain joku kuvaisi. Olen huomannut, että kukaan ei ole ottanut minusta kuvia moneen vuoteen. On ollut joulut, juhannukset, kesät, talvet, reissut ja juhlat… Olen vain itse se, joka napsii muistoksi muutamia kuvia tilanteista ja huomaan, etten ole näissä tilanteissa tallennettuna itse ollenkaan. Ehkä tämä vaikuttaa turhanpäiväiseltä, mutta joskus olisi kiva, että olisin kuvissa perheeni taikka mieheni kanssa. Mieheni nyt ei niin painoarvoa kuville anna, joten reissuissakin nappaan useimmiten muutaman onnettoman selfien… Itsestäni.
Myönnän olevani hieman katkera selatessani ystävieni instagrammia ja heistä otettuja kuvia, osa oikein mallilaatua ja väläytinpä sitten miehelleni, josko ottaisi edes joskus tilannekuvia. Hän ei osaa. Pitäisi pönöttää sitten jonkin patsaan vieressä ja irvistää kameraan. Hänen mielestään kuvaaminen on turhaa. Mielessä kävi myös mennä ihan varta vasten kuvattavaksi ihan ammattikuvaajalle. Näitä kun ei reissuihin voi mukaan palkata…”
Nimim. Linssilude
Artikkelikuva Christina Hernández.
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 18 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
En nyt ihan saa kiinni ongelmasta.
Olen yh, asun kaukana perheestäni. Vauvamasukuvia ja kuvia pikkuvauvan kansaa otatin valokuvaavilla ystävillä ja perheenjäsenillä, tilasin kerran valokuvaajankin kotiin, jotta saan kauniita kuvia muistoksi. Ristiäisiin värväsin osaavan sukulaisen valokuvaamaan. Perheen kanssa on käyty valokuvaamossa.
Arjessa otan ahkerasti kännykkäkuvia, minusta ja lapsesta ja lykkään kännykkäni ystävän käteen, kun tilaisuus tulee.
Kysy, vaadi, järjestä. Älä uhriudu.
Minäkin olen katkera, minusta on tasan yksi kuvan oman lapsen ristiäistä. Menin laittamaan kahvia porukalle, niin ex anoppi otti kuvia vauva ties kenen sylissä ja äiti ”unohdettiin” täysin. Olen siis täysin näkymätön näissä ristiäisissä. Olin silloin niin väsynyt, että en edes tajunnut asiaa, kun vasta jälkeenpäin. Eipä tullut edes isälle mieleen.
Meilläkin tällaista. Törkein tapaus taisi olla äitienpäivänä anoppilassa jossa haluttiin vain ”äiti” kuvaan lastensa kanssa. Eli mieheni, hänen veljensä ja lisäksi minun ja mieheni lapsi, anoppi keskellä. Minä en saanut olla kuvassa mukana, lopputuloksena oli äitienpäivä ilman yhtä ainuttakaan kuvaa minusta, en näköjään ollut mukana ollenkaan enkä äiti omalle lapselleni.
”Ota musta kuva” on ihan käypä pyyntö, mutta se on vain se yksi ”no joo joo otetaan nyt sitten -naps”. Se on sitten sellainen mikä sattui sillä hetkellä tulemaan. Mitään puhettakaan että otettaisin filttereillä useampia kuvia. Ehei.
Ymmärrän täysin nykyisenä instan ja ”täydellisten otosten” aikana että toisia voi ärsyttää se ”ota musta kuva” ja täytyy ottaa monta versiota ennenkuin kelpuutetaan vs se että aidosti vain ottaisi sen yhden tilannekuvan ja that’s it, oli se sitten millainen hyvänsä. Ja otatko sitä itseäsi, sosiaalista mediaa vai esim lasten albumia varten, voi motivoida eri tavalla.
Kuvaan itse paljon ihan kaikenlaista ja lapsien kuvista 95% on pelkkiä lapsia. Mutta olen kyllä huolehtinut että meistä molemmista on muutama kuva vuoden varrelta, jotta näkee muutoksen. Se että saat itsestäsi vaikka 5 kuvaa vuodessa jonkun toisen ottamaan, vaatii ennemminkin sen, että kysyt tilaisuuden tullen kuin että käy periaatekeskusteluja.
Myös lapsia voi pyytää ottamaan kuvia, ihan yhtälainen muisto se on nähdä pelkkä äiti leipomassa.
Sama! Olen asiasta monta kertaa huomauttanut ja ystävällisesti pyytänyt ottamaan kuvia.
Nyt olen raskaana ja pinna paloi vähän aikaa sitten ja totesin puolisolle että jos kuolisin esim synnytyksessä ei lapselle jäisi muistoksi edes kuvia minusta kun niitä ei ole….
Ei ole iso vaiva mutta selvästi sitäkin haastavampi… ärsyttää että tässäkin pitää pyytää ja ohjata ja aikuisella ei mitään oma-aloitteisuutta ja ajatusta vaikka muuten ihan fiksu ja toimintakykyinen.
Olen kanssa ratkaissut ongelman sanomalla, että ota meistä kuva. Tai sit otetaan yhteisselfie. Ei kukaan ymmärrä jos ei sano.
Niin hyvin ymmärrän. 😖😠🤬 Ei ymmärrä puoliso omasta aloitteesta, eikä vaikka asiasta suoraan sanonut monta kertaa. Joten vmp vaan. Täytyy tämäkin ihan yksin ja itse jotenkin ratkaista. Pieni katkeruus, kun iskä on kuvissa miljoonasti enemmän, ihan superisiltä vaikuttaa… Vaikka henkisesti välillä ihan kuuro muiden tarpeille 😣🤦♀️ ja PUHUTTU ON
Samoilla ajatuksilla täälläkin! Halusin palata kuvien kautta lasteni ensimmäisiin vuosiin ja miettiä millainen äiti olen ollut ja miltä äitiys on tuntunut. Kuvat palauttivat muistoja lapsista, itsestäni ei löytynyt kuvia, koska olin itse ottanut ne kaikki. Olen päättänyt mennä kuvaajalle alkusyksystä, jotta saan nähdä tai oikeammin löytää kauneuteni myös kuvista. Onneksi voi saan ottaa edes selfieitä!
Tuttua. Yh-äitinä minua harmittaa, että minusta ja tyttärestäni ei ole yhtään kunnollista yhteiskuvaa, tilannekuvista puhumattakaan. Vain muutama selfie vuosien ajalta, mutta ei mitään reissukuvia, retkikuvia, leipomiskuvia, yhteisistä kylpyhetkistä kuvia, ei mitään kuvia meistä arjen keskellä. Minusta itsestäni kuvissa puhumattakaan. Suhteessa ollessani mies ei myöskään ymmärtänyt kuvaamista, mutta olisin toivonut hänen kuvaavan, koska kuvaaminen on minulle tärkeää.
Joo minun mieheni nauroi vain, kun joskus tästä aiheesta hänelle avauduin. ”On sinullakin isot murheet, haluat valokuvia itsestäsi”. Kertoo, että ei ehdi kuvata, kun itse elää niin hetkessä, äiti voi sitten linssin takaa kuvata, kun isä eläytyy lasten riemuun juhlissa ja huvipuistoissa. Selfie kuvat albumissa ovat vaan niin noloja, eikä ne tunnu luonnollisilta, mutta toistaiseksi niihin joutunut tyytymään.
Lopeta miehesi kuvaaminen ja ota vain selfieitä itsestäsi ja lapsista. Ehkä asia sitten menee jakeluun ja alkaa löytyä aikuisempaa käytöstä mieheltäkin. Lapset vielä harjoittelevat muiden huomioon ottamista, mutta aikuisten tulisi se jo osata.
Niin tuttua! Aina pitää olla mankumassa että voisitko ottaa ”tilanne”kuvan meistä kun leivotaan, tai mitä milloinkin. No, ottaa kuitenkin joten joitain kuvia on minustakin.
Samaistun. Mieheni kyllä kuvaa lapsiamme, mutta harvoin hän minua ottaa kuviin eikä ainakaan koskaan kuvaa minua yksin. Minä kyllä otan kuvia lapsistani kera mieheni ja ilman häntä.
Olenkin joskus miettinyt, että montakohan kuvaa minusta jää jälkipolville muisteltavaksi. Ja olen kyllä asiasta maininnut miehelleni, muttei hän ole ottanut onkeensa. Ja juurikin haluaisin ihan tuollaisia arkisia tilannekuvia tai muita.
Sama juttu myös täällä. Itse yritin kuvata vauvamasuanikin, ekassa raskaudessa en vielä edes tajunnut ja yhdeksältä kuukaudelta on yksi kuva. Kaiken kruunaa se, että mieheni on kuvaaja. Saa varmaan tarpeekseen töissä! 😉
Miksipä ei voisi sanoa että hei, ottaisitko minusta kuvia?
Minä sanoin ja tadaa, nyt mies on ottanut minustakin kuvia. Ei ne edustavia kauniita missikuvia ole, vaan juurikin niitä tilannekuvia 🙂
Mutta ammattikuvaajan ottamat kuvat on ihan eri asia, tottakai sellaisellekin voi mennä.
Mene ammattikuvaajalle! Ei kannata aikailla.
Tiedän tunteen, minusta ei ole yhtään kuvaa oman lapseni ristiäisissä. Lapsi kulki sylistä syliin sillä aikaa, kun olin laittamassa kahvia keittiössä.