Näin säästät aikaa jouluvalmisteluissa!
Tänäkään vuonna harva välttyy joulun kiireiltä. Joulusiivous tulee tehdä, edes jotain järjestystä arkiseen kaaokseen, koska joulunkin alla niitä sukkia löytyy lattialta ja tiskejä pitkin taloa, vaikka kaikki talon asukkaat ovat useamminkin jo tutustuneet pyykkikoriin ja tiskikoneeseen, niiden sijaintiin, ja toimintamalleihin. Jonkun pitää myös ripustaa jouluvalot, jotka eivät ikinä ole yhtä hienot kuin naapureilla, ja jotain koristuksia pitäisi sisällekin laittaa. Sitten pitää vielä huolehtia että kaikille löytyy paketteja kuusen alta, tai Joulupukin kontista, ja vaikka kuinka on sovittu, että lahjotaan vain lapset, niin jotain muistamista pitää kuitenkin keksiä mummeille ja kummeille, ja naapurillakin on tapana tuoda aina jotain pientä, joten vastalahjaankin tulee varautua.
Paljon on asioita, joita pitää, täytyy ja tulee tehdä. Ainoa, mitä ei ole paljoa, on aika. Vaikka tänä vuonna yritettiin mahdollisimman aikaisin taas varautua kaikkeen mahdolliseen, silti huomataan, että aatto lähenee tasaista tahtia ja tilatuista joulupaketeista saapumatta on vielä noin puolet. Tai enemmän, sillä ei sitä nyt välttämättä edes muista mitä on tullut tilattua. Sitä vähäistä aikaa voi onneksi säästää merkittävästi pienilläkin keinoilla, ja tässä muutama:
Tilaa jouluruoat verkosta
Ruoan tilaus ja toimitus verkkokaupoista nousi suureen suosioon 2020 keväällä, ja moni huomasi, että sitä hyödyntämällä ihan jatkuvassa arjessa, säästää aikaa huomattavasti! Siis miksipä ei säästäisi aikaa myös jouluruokien hankkimisessa, kovin moni ei varmaan mielellään vietä joulunaluspäiviä kassajonossa tai kuumeisesti viimeisiä porkkanalaatikoita etsien. Ruokakauppojen verkkotilauksia voi, ja kannattaakin, tehdä myös hyvissä ajoin ennen toimituspäivää, ja kun kaupassa kiertelyn sijaan voit joko pyytää toimituksen suoraan kotiin, tai käydä itse noutamassa ostokset noutopisteeltä, säästät ajan lisäksi myös rahaa, koska heräteostoksiin menee usein enemmän kuin verkkokaupan toimituskuluihin!
Vielä sellainen huomio, että suuremmista kaupoista voi ostaa myös leluja ruokatilauksen yhteydessä. Tulee lahjatkin samassa laatikossa!
Hyödynnä lahjapaketointia
Jos nyt kuitenkin tulee käytyä ihan henkilökohtaisesti lahjaostoksilla, kannattaa aina kysyä saisiko ostokset valmiiksi lahjapakettiin! Usein kaupoilla on valmiita lahjapakkauksia tuotteita varten, ja näin säästää suuren määrän minuutteja, jotka muuten kuluisivat lahjanarujen kähertämiseen ja teippirullan pään etsimiseen. Myös verkkokaupat tarjoavat toisinaan lahjapaketointia, pientä korvausta vastaan, ja joskus on parempi maksaa muutama euro ylimääräistä, ettei tarvitse itse tehdä. Joulun alla monet urheiluseurat myös rahoittavat toimintaansa paketoimalla lahjoja kauppojen auloissa, se on sekä ajan säästöä että hyvän toiminnan tukemista!
Esivalmista ruoka (tai osta valmiina)
Okei, kinkkua, tai vastaavaa paistia, on vähän vaikeampi valmistaa etukäteen ja pakastaa, mutta monia muita ruokia voi! Esimerkiksi jälkiruoan tai tortut voi leipaista hyvissä ajoin pakkaseen, ja sulattaa joulukahveille tarvittavan määrän kerrallaan. Moni tekeekin jo laatikot pakkaseen valmiiksi, tai ostaa pakkaseen valmiiksi, ja näin säästetään kallisarvoisia minuutteja jouluaterian valmistuksessa! Kaiken ei myöskään todellakaan tarvitse olla itse tehtyä, ja nykyään myös monista ravintoloista voi tilata valmiin juhla-aterian kotiin nautittavaksi!
Inspiraationa käytetty tätä artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.