Näistä merkeistä tiedät, että olet vanhempi

Joo, luulisi että se on itsestään selvää. Ehkä pullautit jonkun ulos itsestäsi, ehkä rakkaasi pullautti, ehkä sait sen pitkään odotetun puhelinsoiton. Syy kuin syy, mutta nyt tilanne on se, että kotonasi pyörii pieniä ihmisiä, jotka näyttävät sinulta tai ainakin käyttäytyvät kuten sinä. Siis käyttäytyvät kuten sinä pahimmillasi. Olet alkanut epäillä, että saatat olla vanhempi. Näistä merkeistä saat varmuuden:

Joka ikisessä vaatteessasi on räkää ja kuolaa sillä korkeudella, mihin kotonasi hiippailevan pienen ihmisen nenä yltää. Hetken jopa mietit, että et viitsi pestä räkäisiä housuja, koska niistä näkee aika hellyttävällä tavalla sen, miten lapsi on kasvanut.

Lukitset itsesi vessaan että saisit olla rauhassa. (Vink vink, pro-vanhemmat teeskentelevät siivoavansa hajulukkoa, ei kestä kiittää!) Samalla mietit ovatko lapsesi ihmissusia, oven kynsiminen ja sen takana kiljahtelu puhuu sen puolesta. Samaa saa epäilemään heidän kykynsä kuulla karkkipussin rapina kolmen kilometrin päähän ja haistaa hengityksestäsi syömäsi suklaa vielä useita tunteja myöhemmin.

Tiedät kaikki kaikki My Little Ponyt, Lego Ninjagot ja uusimman poikabändin jäsenet nimeltä. Tiedät heistä myös käsittämättömän määrän nippelitietoa, mistä saatat jopa ajatua väittelyyn. Vaikea sanoa mikä on pahinta: oman lapsen, muiden vanhempien, vai muiden vanhempien lasten kanssa…

Jos saat lapset hoitoon et lähdekään ulos, vaan jäät nauttimaan hiljaisesta ja ehkä jopa siististä kodista. Romanttisen tunnelman täydentää se, että saat puolisonkin ”hoitoon” vaikka kavereilleen.

Romantiikasta puheenollen, romanttisin asia mitä voit kuvitella kuulevasi on sinä saat nukkua aamulla, minä hoidan lapset.

Kutsut puolisoasi isiksi tai äidiksi, eikä kyseessä ole mikään kinkyleikki. Ja mitä tulee kinkyleikkeihin, ymmärrät täysin miksi joku haluaa leikkiä vauvaa, mutta et lainkaan sitä, miksi kukaan ikimaailmassa haluaisi leikkiä vanhempaa!

Onpa kädessäsi mikä tahansa työnnettävä asia ostoskärryistä vanhaan ruohonleikkuriin, heijaat sitä. Ehkä myös hoet itseksesi ole kiltti älä huuda ole kiltti älä huuda.

Et välitä siitä, että housusi eivät sovi yhteen paitasi kanssa. Olet onnellinen siitä, että muistit laittaa housut kotoa lähtiessäsi. Ai yhteensopivat alusvaatteet? Haha! Hetkinen…milloin olen viimeksi vaihtanut rintsikat? Haisevatko nämä maidolle?

Alat yllättäen lässyttää työkaverille ja/tai lyöt häntä kevyesti iltapäivälehdestä tekemälläsi rullalla päähän ja sanot PRÖÖT!

Tajuat yhtäkkiä ymmärrät miksi kaikissa kauhuleffoissa on tyhjyyteen tuijottava lapsi joka sanoo pelottavia asioita kuten ”minä tiedän minne sinä menet kun olet kuollut” tai ”minä haluan vanukasta, NYT”. Sellainen on omankin sänkysi vieressä öisin.

Mikä tahansa lämpimänä syöty ruoka on mielestäsi gourmeeta. Pöytäseurallesi taas mikään ruoka missään lämpötilassa ei ole gourmeeta, vaan asia mitä voi heitellä lattialle ja seinille ja pärisyttää suustaan. Eikä se juurikaan jaksa hetkauttaa sinua.

Et enää ole turhautumisen ja raivon partaalla, kun vauva itkee bussissa tai lentokoneessa. Kiität vain luojaasi ja kaikkia muistamiasi henkiolentoja siitä, että kyseessä ei ole sinun lapsesi.

Sinusta on ihan normaalia, että sinussa on jossain kohdassa puuroa/jogurttia/liimaa/kakkaa/pissaa. Muistat hämärästi ajan, jolloin kakka oli kuvottavaa. Nyt pyyhkäiset sen kasuaalisti pois vaikka kasvoistasi, vaikka paljain käsin.

Alat perustella asioita todella huonosti, kuten klassisella argumentilla koska minä sanon. Huomaat myös, että vastapuolesi mielestä argumentti on pätevä.

Muut ihmiset pitävät sinua aikuisena – ja ne muut nuoret jostain käsittämättömästä syystä vanhuksena.

Puhelimessasi ei ole tallennettuna ihmisten oikeita nimiä, vaan Miron äiti ja Siirin isä. Et oikeastaan edes tiedä päivittäin tapaamiesi aikuisten nimiä, mutta tiedät heistä täysin sattumanvaraisia faktoja. Olet kauhuissasi siitä, mitä ne nimettömät aikuiset tietävät sinusta! Entäpä ne kaikki kymmenet polvenkorkuiset, jotka tunnistavat sinut vaikka sinä et heitä.

Haluat soittaa vanhemmillesi ja pyytää anteeksi. Ihan kaikkea (ja salaa samalla toivot että he ottaisivat lapsesi hoitoon).

Tiedät mitä todellinen tuska on. Se, kun astut legon päälle. Tiedät myös, mitä vielä pahempi tuska on. Se, kun lapsesi kärsii. Pelkkä ajatuskin saa sinut epätoivon partaalle. Ennemmin vaikka laittaisit niitä legoja kenkiisi. Ai, mutta todennäköisesti niitä on kengissäsi jo. Tai ainakin pikkukiviä ja ehkä purkkaa.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.