Nuorena synnyttänyt: ”Ensimmäisenä kysyttiin miksi en tehnyt aborttia”
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Nykyään yhteiskunnan normi on, että lapsia hankitaan kun on vakaa työpaikka, oma asunto, nuoruus eletty, koulutus hankittu, parisuhde vakaalla pohjalla jne. Mutta entäs ne ihmiset, joilla elämä ei mene oppikirjojen mukaan tai jotka haluavat hankkia lapsia aiemmin? Liitetäänkö lapsienhankintaan tietyt sanomattomat säännöt, että alle 25-vuotias on auttamattomasti liian nuori äidiksi tai jos lapset on tehty eri elämäntilanteissa, on huono asia että lapsilla on eri isä? Äitihän on tässä tapauksessa tottakai liian kevytmielinen eikä ota vastuuta vakavasti tai ollenkaan.
Olen itse kolmekymppinen kahden lapsen äiti. Minulla on kaksi ammattia (vastoin kaikkia olettamuksia), olen ollut työelämässä ja olen eronnut toki lasten isästä, mutta olen vakaassa parisuhteessa. Olenkin siis juuri siinä iässä, missä lapsia aletaan suunnitella. Ja näin onkin: uudella miehelläni ei ole lapsia ja on erittäin todennäköistä että niitä tulee lähivuosina.
Tästä tilanteesta johtuen mieleeni on tulleet ajat, kun sain esikoiseni. Olin synnyttäessä 24-vuotias ja sain niin kurjaa kohtelua niin terveydenhuollon ammattilaisilta, kätilöiltä, lääkäreiltä, neuvolan tädeiltä, sosiaalityöntekijöiltä kuin tuntemattomilta ihmisiltäkin. Vain ja ainoastaan ikäni takia, vaikka en enää suhteellisen nuori ollutkaan, olihan lähipiirissäni paljon alaikäisiäkin vanhempia: he eivät kokeneet saaneensa osakseen huonoa kohtelua ikänsä takia.
Kuva Viviana Rishe.
Muistan miten raskauden alkaessa näkyä, ihmiset tuijottivat. Supattivat. Ilmeilivät ja osoittelivat. Kerran kaupassa joku mies intoili kavereilleen että katsokaa minkä näköinen ryhävalas on raskaana. Se on varmaan raiskattu, eihän kukaan tuollaista panisi vapaaehtoisesti… Niin. Ja tämä oli vielä melko kevyt kommentti. Vauvalle vaippoja ostaessa sama homma: ”ostaakohan se noita itselleen vai lapselle… hehheh.”
Sitten sosiaalitoimi puuttui peliin. Miehelläni oli masennuksen takia terapia lopuillaan, kunnes kertoi siellä minun olevan raskaana. Kyseisen laitoksen sosiaalityöntekijä vaati tulla keskustelemaan minun kanssani. Ensimmäisenä kysyttiin miksi en tehnyt aborttia. Sitten jatkettiin, miten abortti olisi ollut lapselle parempi vaihtoehto, koska lapsihan tullaan heti huostaanottamaan syntyessään. Vaadin saada perusteluja käynnille ja huomautin että keskustelu päättyy tähän jos äänensävy ei muutu.
Minusta tehtiin tuolloin ennakoiva lastensuojeluilmoitus. Join kuulemma alkoholia ja saatoin käyttää huumeitakin. En pärjäisi vauvan kanssa. Elämänhallintaongelmia. En syönyt monipuolisesti. En ota apua vastaan. Jne. Sosiaalityöntekijät luettelivat kahden A4 mittaisesta listasta ja nämä olivat vain muutamia huomioita. Ilmoitus toki todettiin aiheettomaksi, mutta minua ahdisti.
Kuva Tamara Bellis. Ylin kuva Sharon McCutcheon.
Vauva syntyi ja siitähän vasta riemu repesi. Udeltiin onko lapsi minun ja kun vastasin myöntävästi, tuhahdeltiin, kaupoissa seurattiin, kommentoitiin ja neuvottiin, välillä tartuttiin vaunuista kiinni ilman lupaa ja supatettiin vauvalle että missä on sinun äiti. Muutama ihminen jopa räkäisi päälle ohikulkiessaan. Ajattelin että onpa hienoa. Minua pidettiin liian nuorena äidiksi, mutta onneksi te aikuiset ihmiset osaatte käyttäytyä todella kypsästi!
Raskauden aikaisissa ja jälkeisissä tarkastuksissa tivattiin, aionko katkaista nyt piuhat kun pillereitä en nähtävästi osaa käyttää. Sisätutkimus tehtiin liian kovakouraisesti tarkoituksella ja naureskeltiin kivulle: ”meinasitkos alkaa itkemään synnytyksessäkin, hehheh.” Toinen raskaus alkoi 1,5 vuotta myöhemmin, jolloin tilanne monin verroin parani. Tuijottamista tapahtui toki edelleen, mutta harvemmin. Muutama ihminen katsoi asiakseen kysyä, olinko edes nussinut saman miehen kanssa…
Nyt siis olisi aika hankkia kolmas lapsi ja iän puolesta kukaan ei voi sanoa mitään, eikä kyseenalaistaa osaisinko vauvaa hoitaa. Nämä kokemukset lisäksi kovettivat sen verran että saattaisin sanoa pahastikin, jos joku rohkenisi kommentoida yhtään mitään. Onko muilla äideillä ollut vastaavaa?”
Nimim. Vierailija
Onko sinulla kokemusta nuorena äidiksi tulemisesta ja niihin liittyvistä ennakkoluuloista äitiyttäsi kohtaan? Kerro kokemuksistasi kommenteissa, keskustellaan.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 59 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Alkuperäinen aloittaja vielä tässä vastaa yleisesti kommentteihin, koska huomasin useassa kohdassa että joko valehtelen tai tilanteessa on jotain muutakin hämärää.
Rehellisesti sanottuna en tiedä miksi minua kohdeltiin noin. Kukaan ei koskaan minulle käytöstään perustellut. Elämänhallinnassa ei ole koskaan ollut mitään vikaa. Kukaan kommentoijista ei minua tuntenut entuudestaan.
Jokin sellainen syy ulkonäössä sen oli pakko olla, koska reaktio oli suora seuraus. En osaa sanoa mikä tai mitä se oli, vaikka monesti mietin itsekin, mikä minussa on ”vialla”.
Tämä ei koskaan selviä. Mutta tuo asenne ei auta yhtään, että jokinhan on vikana sitten kun noin käyttäydytään ja olen sen ansainnut.
Välillä sitä ihmettelee että missä ihmiset oikein asuvat kun saavat vierailta ihmisiä tuollaista kommenttia ja käytöstä omalle kohdalleen, jossain 50 ihmisen kommuunnissako? Itse olen ollut 22 kun sain ekan lapseni, 24 seuraavan kohdalla ja 28 kun kolmas ja viimeinen syntyi eikä kertaakaan missään kukaan maininnut ääneen mitään mistään ja asuttiin sentään pienessä kylässä missä luulisi kaikkien tuntevan toisensa. Ei vaan voi ymmärtää….
Yhteiskunnassamme on paljon rakenteellista kiusaamista, joten luulisin sitä olevan myös pienemmissä yhteisöissä Ei kai tuo nyt mistään taustoista välttämättä johdu.
Älä sinä äiti murru, pieni itsesi kauniisti ja nosta nokka pystyyn. Mitäs sitten sanovat kun olet kedon kaunein kukka, ja lapsesi myös!
Opettele myös puolustautumaan.
En ole nuorena tullut raskaaksi, mutta kohtaloni on melkein samaan suuntaan….
Luin artikkelin hieman kummastellen. Kyse taitaa olla jistain muusta kuin äidin iästä.. olen saanut omat lapseni kun olin 18v, 19v, 22v, 23v. En ole ikinä kuullut keneltäkään mitään halveksuvaa. Niin yksityishenkilöt, kuin työtään tekevätkin henkilöt ovat olleet aina oikein korrekteja ja ystävällisiä. Ikinä ei ole kykyjäni tai pärjäämistä mietitty..
Keitä nämä ihmiset ovat, jotka kaupoissa seuraavat? Ja ne, ei ainoastaan yksi, vaan useammat ihmiset, jotka päälle sylkevät? Kai näistä voi rikosilmoitusta tehdä? Ja jos sisätutkimus tahallaan tehdään kipua aiheuttaen ja päälle naureskellen, on ehdottomasti aihetta viedä asia eteenpäin.
Tänne jokainen voi kirjoittaa kaikenlaisia tarinoita. Tässä oli monta kohtaa, jotka eivät täsmää. Ihan näin ammattilaisen näkökulmasta tarina ei ole uskottava, vaikka sinänsä saa aikaan varmasti ihan toivottua keskustelua kaikenikäisistä odottajista.
Onko huono äiti- toimitus saanut nähtäväksi tarinan taustat? Esim. kirjoittajasta tehdyt tarpeettomat lasut ja terveydenhuollon asiakirjat? Jos näin, niin vien mielelläni asiaa eteenpäin. Jos taas ei, niin miettikää vähän mitä julkaisette ja minkälaista propagandaa levitätte.
Sain kolme ĺasta ensimmäisen 19 vuotiaan, seuraava 22v ,kolmannen 24v.Kun lapset kutsuivat minua äidiksi sai se päät kääntymään, mitään kommento intialainen ei kuulunut. Siihen aikaan perheessä oli 1-2 lasta.
Olin 16 vuotias saadassani esikoisen. Juuri 18 vuotias päivän jälkeen syntyi toinen lapsi,23v ja 24 vuotiaina sitten loput. Kukaan ei ole koskaan aiemmin kommentoinut ikääni tulla äidiksi ennenkuin nyt,kun esikoinen täyttää 38 kauhistellaan kuinka lapsena olen lapseni saanut. No,moniakin varmaan harmittaa,että olen nuori,energinen,vapaa tekemään omia juttuja kun kaikki lapset ovat omillaan ja itse vanhempia. Elän nyt onnellista elämää. Voin hoitaa lapsenlapsia jne.
Onpa surullista ja järkyttävää. Mihin on mennyt yhteisöllisyys ja kunniallinen käytös. Olen tullut siihen tulokseen että paras ikä olla äiti olisi 17-34 vuotta. Olen kohta 60 v. Minulla on lapsia nolla. Mutta olen iloinnut siskoni ja serkkuni vauvoista, jotka tietysti ovat jo itsekin vanhempia.
Yhtä tyhmää kuin on udella milloin menet naimisiin tai vieläkö olet saman tyypin kanssa on kysellä koska teet lapsen. On rohkeaa antaa lapsen syntyä ja elää kunnollista elämää. Kateus vie kalat vesistä ja näkyy tämä rajoitettu elämän kulttuuri vieneen loputkin käytöstavat joidenkin aivokopasta.
Minun lapsuudessani isovanhempia arvostettiin ja lähisukua ainakin meidän lähipiirissä. Ennen elämä oli yhteisöllisempää ja lapsen tukena ja turvana oli muitakin kuin toiset lapset.
Suomessa näkyy olevan niin että lyö lyötyä, asiat vääristyvät ja kuka tahansa saa sanoa ja tehdä miltei mitä vaan. Kaikki on vaan läppä. Entä kun se läppä kohdistuu sinuun? JOtkut luulee ansaitsevansa hyväksyntää olemalla yllytyshullu ja tekevät töllön töitä kun joku yllyttää. Onneksi on vielä hyviä ihmisiä kaiken ikäisissä. Toivon että jaksat antaa anteeksi ja opettaa omia lapsiasi käyttäytymään tahdikkaasti. Ilosita syksyä sinulle
Surullista luettavaa. Toivottavasti kirjoittaja on hakeutunut avun piiriin.
Hieman tulee lukiessa sellainen tunne, että jotain olennaista jää kertomatta.
Elämä kohtelee ihmisiä kovin epäoikeudenmukaisesti, mutta kirjoittaja kuulostaa tulleen huonosti kohdelluksi joka paikassa…
Kylläpä on ollut ikäviä kokemuksia, Voikohan kaikki edes olla totta.
Itse olin 25 vuotias kun sain ensimmäisen lapsen ja 26 saadessani toisen. Minulle jäi vain hyviä muistoja ajasta. Neuvolassa terveydenhoitaja sanoi jopa että olen vanha ensisynnyttäjäksi
Jotenkin nyt kyllä herää ajatus, että joko kirjoittaja kokee asiat hieman kärjistetysti, tai sitten taustalla on jotain muuta, kuin nuori ikä. En mitenkään pysty uskomaan, että sisätutkimus on tahaltaan tehty liian kovakouraisesti iän vuoksi, tai sylkäisty päälle, iän vuoksi. Ikäviä kokemuksia, mutta koettu kokemus ei aina välttämättä ole se koko totuus.