”Nyt riitti, en halua olla enää ”ystäväsi”!”
” Joskus saattaa kulua pitkiäkin aikoja etten kuule sinusta mitään, toisinaan soittelet tiheästikin. Koskaan et kysy miten voin, tai mitä minulle kuuluu. Tiedät että minulla on useita sairauksia, että oma henkinen jaksamiseni on toisinaan todella koetuksella.
Ollaan tunnettu useampi vuosikymmen, väliin tehty enemmän yhteistyötä, toisinaan ollut jopa vuosia taukoa. Nyt koronaeristys on avannut silmäni, et ole ystävä etkä lojaali kenellekään. Valehtelet niin minulle kuin muillekin!
Tajusin etten ole koskaan saanut apua sinulta kun tarvitsen, vaikka olen sinut pelastanut pulasta lukemattomia kertoja. Nyt olet samassa tilanteessa elämässäsi kuin reilu 20 v. sitten, aivan identtinen tilanne. Mutta ehei, en aio auttaa sinua. En myöskään todistaa puolestasi oikeudessa, tiedät että se on sanojesi ja tekojesi takia tulossa.
Tukiverkostosi taitaa valitettavasti olla melkoisen suppea. Minullehan et tästä ole edes vielä kertonut, tuttu kaava toistuu taas siinä kun kun soitat: ”se ja se on tehnyt musta ilmoituksen” luonnollisesti tulee sinulle täysin puskista. Itseäni surettaa miten paljon jaksoin yrittää, auttaa ja luottaa. Silmäni avautuivat lopulta kun juttelin lähipiirisi kanssa, kaikki se miten olet minulle kertonut ja selittänyt asioista, on ollut pelkkää valhetta.
Ota vastuu omasta elämästäsi, älä syytä siitä muita, syy ei ole lasten, työntekijöiden, exien eikä nyxien, syy taitaa tälläkin kertaa olla sinä itse. Ota nyt hyvä ihminen vastuu omista teoistasi ja perheestäsi. Lopeta kieroilu, valehtelu ja viattomien ihmisten manipulointi. Olet nyt korvasi myöden pulassa, kehdannut minutkin muiden lisäksi vetää valheiden soppaan mukaan. Valheella on lyhyet jäljet, tuon ikäisenä pitäisi se ymmärtää.
Toivotan sinulle hyvää jatkoa ja onnea elämäsi tielle! Löydät varmasti uusia ystäviä, olet kiva ja reilu niille niin kauan kun saat heistä kaiken hyödyn irti, jonka jälkeen he häipyvätkin elämästäsi, yksi toisensa jälkeen. Toivon sydämestäni että haet apua itsellesi ja ymmärrät itse mitä lähimmäisillesi teet! Terveisin se ”ystävä”.”
Nimim. Sylkykuppi
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Huh… Tämä voisi olla kirjoitettu entisestä ystävästäni, työkaveristani. Hänellä oli ainoastaan ystäviä ja vihollisia: Ystävät olivat niitä jotka kuuntelivat, tsemppasivat, auttoivat ja olivat samaa mieltä. Statuksesi muuttui sillä sekunnilla, jos epäröit, kyseenalaistit ja mikä pahinta olit eri mieltä ja sanoit sen ääneen. Vuosien mittaan ehti myrkyttää isohkon työyhteisön. Minäkin sain valheita osakseni ja niitä myös levitettiin minusta. Silmäni aukenivat viimein! Kun sanoin tästä, hän teki johdolle valituksen minusta! Nyt jo hymyilyttää, silloin ei todellakaan.
Pikkuhiljaa häneltä ystävät kaikkosivat, ja muuttuivat vihamiehiksi.
Minäkin voin niin paljon paremmin ilman tätä ”ystävyyttä”.
Aivan selvät narsistiin viittaavat asiat. Ainoa vaihtoehto on katkaista suhteet.
Oi että tämä olisi voinut olla itseni kirjoittama artilleli. Saa jopa miettimään onko joku ystäväpiiristämme tämän kirjoittanut. Ikävä kyllä siis mekin olemme samankaltaiseen tilanteeseen ajautuneet ystävämme myötä. Nämä asiat kuulostavat juurikin hänen toiminnaltaan.
Herättää ajatuksen että koskahan näemme mitä valtion sadan tuhannen euron tuella onkaan saatu aikaan että Suomen talous pelastuu
Miten tähän kirjoitukseen liittyy joku rahasumma?