Oho! Eroisä hyvittelee lapsia erosta ja passaa piloille
Huono Äiti sai avautumisen:
”Tässä mietin taas jälleen kerran, että pitäisikö antaa vaan olla ja ripustaa rukkaset naulaan.
Miehelläni on kaksi lasta, 6 vuotta ja 8 vuotta, ovat isällään kaikki viikonloput ja joka toisella viikolla kolme iltaa viikosta. Eli käytännössä aina, kun isä ei ole töissä. Olen ollut elämässäni lasten kanssa paljon tekemisissä ja omiakin on, tosin he ovat jo täysi-ikäisiä. Joten jonkunlaista näkemystä asiaan on.
Nyt tavattuani tämän kahden lapsen 5 vuotta sitten eronneen isän, mietin, että onko tää mun oma ajatusmaailma lastenkasvatuksesta ja vanhemmuudesta jokin muinaisjäänne ja”so last season”.. kertokaa.
Tässä perheessä muksut vievät isäänsä mielestäni, kuin pässiä narussa. Lapset syövät rajottuneesti mitä haluavat ja milloin haluavat. Iskä syöttää nuorempaa lastaan, jos tämä niin haluaa. Iskä myös leikkii ja viihdyttää 24/7, jos näin ei tapahdu, alkaa järkyttävä riehuminen ympäri taloa. Vanhempi lapsista ei osaa sanojensa mukaan leikkiä yksin, mikä on kylläkin totta ja isän luona kuulema vaan riehutaan. Huomiota vaaditaan koko ajan ja kiltti isä kävelee perässä kuin kanaemo.
Iskä myös nukuttaa lapset ja tähän rituaaliin menee noin puolesta tunnista tuntiin. Koko orkesteri nukkuu yhdessä, vaikka kaikilla on omat huoneensa. Äidillään nukkuvat kyllä omassa huoneessaan. Käytös aikuisia kohtaan on usein röyhkeää ja kiitos on heille aivan vieras sana.
Olen yrittänyt ihan maalaisjärjellä olla avuksi ja tehdä arkea helpommaksi meille kaikille. Rohkaisin isää päästämään vanhemman muksuista leikkimään itsekseen omaan pihaan ensimmäistä kertaa, tämän ollessa 7-vuotias. Viikonloppuisin heillä ollessa olen yrittänyt, että syödään yhdessä ja normi kotiruokaa, ollaan touhuiltu/retkeilty lasten kanssa tunteja, mutta lisäksi olen yrittänyt, että lapset leikkisivät myös keskenään.
Mutta..aina palataan lähtöruutuun ja se on todella turhauttavaa. Lasten isä palaa aina samoihin vanhoihin touhuihin, kun on lasten kanssa yksin. Ei auta, vaikka olen puhunut hänen kanssaan siitä, että aikuisten tehtävä on tukea ja kannustaa lasta kehittymään. Auttaa kokemaan itse onnistumisen iloa itsestään ja omasta tekemisestään. Opettaa itsenäistymään oman kehitys- ja ikätasonsa mukaisesti (hampaiden pesu itse) ja opettaa myös toisen ihmisen kunnioittamista. Sekä muistuttanut, että isällä voi olla myös muuta elämää ja miettiä myös omaa jaksamistaan. Aikuisen kuuluu olla myös terveellä tavalla itsekäs. Se ei tee kenestäkään huonoa isää tai äitiä.”
Nimim. Minttu
Joko osallistuit Vikingin arvontaan tässä jutussa, mukana alekoodi!
Viking laajentaa säänpitävistä huippukengistä lastenvaatteisiin!
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 20 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Tiedän tunteen, voi kun joku jaksaisi kuunnella loppuun sanottavani eikä aina tarjoaisi vastausta; sulla on kaikki niin hyvin, mitä valitat! Olisit positiivinen!!!
Tosiasia on kyllä se, ettei toinen tiedä hölkäsen pöläystäkään toisen ihmisen asioista; elämänkokemuksista, väsymyksen- tai yksinäisyyden tunteesta saati ikävistä kokemuksista. Vastaus mahdolliselta kuuntelijalta on tyly; älä valita!
Nykyaikana on muodikasta olla positiivinen. Lähimmäinen sivuuttaa kuuntelijaa kaipaavan sanomalla ykskantaan noita yksinkertaistuksia ja vaihtaa puheenaihetta. Hän ei viitsi kuunnella, koska itsellään on niin paljon purkautumisen tarvetta, on voimakas persoonallisuus, joka ottaa tilansa muitten tarpeita miettimättä. Ihminen on yleensä itsekäs ja ei mielellään ajattele toisen parasta vaan sitä mikä on oma tarve, oli se sitten oikeassa olemisen tarve/ vallankäytön tarve tai positiivisuus-ideologia tai maailmankuvien erilaisuus.
Itse olen jo 60 vuotias. Minulla meni lähes koko elämä harjoitellessani oman tilani ”pyhittämistä”. Ajatella, että sain opetettua miehelleni, että nyrkit pidetään taskussa ja riidan tullen ei rähjätä eikä mitätöidä. Minä suoraan sanottuna joskus huusin hänelle niin että raikui, kun ei muuten mennyt perille. Paljon puhuttiin ja taas riideltiin ja joskus mies oli väkivaltainen. Eikä ollut sillä kuuluisalla ”iloliemellä” mitään tekemistä riidoissa. Sen sijaan oli mielenterveysongelmia varmasti puolin ja toisin, masennusta ym. koska hellyyden osoituksia ei 1950-luvulla syntynyt maalaispoika osannut.
Sanoisin sinulle pikku vinkkinä, jos vain perhekokoonpano on ok, on se tila sinun saatava ja tultava kuulluksi. Aloita pikkuhiljaa se tilan vaatiminen. Ensin tahdot vakuuttavasti sanomalla ne toivomasi muutokset, jos ei mene perille hieman korotat ääntä ja kerrot miltä sinusta on tuntunut…riita siitä loppujen lopuksi voi tulla, mutta puoliansa pitää pitää ja puhua, puhua ja huutaakin. Katso vain, ettei mies joudu ”hepulitilaan” sitten voi tulla vaikka lyöntejä. Minusta periksi ei saa antaa omien tarpeiden suhteen, muuten lopulta voi masentua…ja mikä sitten avuksi?
Miksi sekaannut isän ja lasten asioihin? Lapsilla on isä ja äiti, huolehtikoot he haluamallaan tavalla. Älä ota vastuuta, joka ei kuulu sinulle. Keskity omiin tekemisiisi. Lähde harrastukseen tai lenkille. Ehkä lapseton mies tai sellainen, jonka lapset aikuisia, sopisi sinulle.
Ymmärtäkää, hyvät ihmiset, että lapsi on vanhemmalleen aina ykkössijalla. Miehiä ja naisia otetaan ja jätetään, lapsia saadaan.
Olen itsekin katsellut nyt muutaman vuoden tällaista isää hyvin läheltä ja itse kolmen jo aikuistuneen lapsen äitinä en voi olla kuin kauhuissani. Lapsi vie juurikin kuin pässiä narussa ja koko pientä sukua ympärillä myös. Menossa on järkyttävä sirkus, jonka tuloksena ei toivottavasti ole keskari pystyssä kulkeva hyvin itsekeskeinen persoona. Erovanhemmat kilpailevat lapsen hyväksynnästä mitä ihmeellisimmillä lahjoilla ja nostavat lapsen jalustalle. Mitään ei kielletä, ei huonoa käytöstä tai materiaa, pettymyksiä ei saa tulla ja kaikki konfliktit yms. on aina pakko olla muiden vika niin harrastuksissa kuin koulussakin. Vaikka hän tahallaan tai asiattomalla toiminnallaan rikkoisi jotain, on syy jossain muualla. ”Kaapinovi oli huonoa tekoa kun putosi kun roikuit. Ei se ole sinun vikasi.” Lapselle ei koskaan sanota ei. Muut ihmiset eivät myöskään saa lasta komentaa. Perheen isoisä sai kerran ärähtäessään lapselle, ihan aiheesta, koko suvun, jonka ainoa alaikäinen lapsi on, valtavat vihat niskaan ja joutui jälkikäteen pyytämään lapselta anteeksi kun niin tämän mielen pahoitti.
Isä elää lapsen kanssa symbioosissa ja kokee selkeästi tuskaa kun lapsi ei ole hänellä. Sanomattakin selvää, että parisuhteesta tällaisen ihmisen kanssa ei tule mitään. Nukutaan vierekkäin, kyseessä siis kouluikäinen, lapsi otetaan joka paikkaan mukaan, myös esim. sellaisiin juhliin, johon ei lapsia ole kutsuttu ja jotka eivät lapsille ole sopivia. ”Koska hänhän on niin ihana, kaikki tykkää hänestä!” Lapsella ei ole käytöstapoja, puhuu jatkuvasti päälle ja hakee aina kaikkien huomiota oli ihmisiä paljon tai vähän. Jos joku huomauttaa tästä tai ei lähde mukaan lapsen tunkeiluun, hän on paha ihminen kun ei tykännyt hänestä. Lista on loputon..
Mutta. Miksi erovanhemmilta hyväksytään tällainen käytös? Miksi kasvattamattomuus on siinä kohtaa hyvää vanhemmuutta? Miksi ydinperheessä tällainen ei ole sallittua? Mitä näistä lapsista tulee kun kahdessa kodissa kilpaillaan lapsen suosiosta niin , että pikkutirehtöörit saavat määrätä kaiken, että ”on kivaa”. Opettajatuttuni mukaan tämä näkyy jo koulussa eroperheiden lasten käytöksessä ja näkyyhän tämä muutenkin jo katukuvassa, ihmissuhteissa yms.
Mitä uusioperheiden parisuhteista tulee, kun vanhemmat ylisymbioituvat biologisten lastensa kanssa? 10-15 vuottakin on pitkä aika odotella, että toisella on kiinnostusta parisuhteelle. Syyllistystä kuitenkin tulee, kun asian ottaa puheeksi. ”Eihän tässä mitään vikaa ole, lapsikin niin tykkää kun olet meidän kanssa.” ”Kyllä, tämän suhteen hän haluaa kestävän, koska ei halua lapsen elämään uutta ihmistä taas kun tässä nyt kuusi vuotta on erosta.” Ja ulkopuolelta huudellaan, että ”lapset on niin vähän aikaa pieniä, täytyy kestää” ja ”hae lapseton, jossei kelpaa”.
Nämä huutelijat ovat yleensä niitä, jotka kärvistelevät itse lasten takia huonossa suhteessa, mutta eivät uskalla lähteä. Sitten on niitä, jotka ovat lähteneet ja kokevat syyllisyyttä lastensa edessä eivätkä uskalla uuteen suhteeseen, vaikka mieli tekisi, mutta eivät soisi sitä muillekaan, etenkään eksälleen ja syyllistävät heitäkin ja sitten hekään eivät oikein uskalla lapsensa menettämisen pelossa. Ketjureaktio on valmis ja jos joku, yleensä uusi kumppani, sitä uskaltaa yrittää katkaista, on hän mistään tietämätön kylmä vanhemman ja lapsen toisistaanerottaja.
Ei, ei hän sitä ole, vaan yrittää tervehdyttää tilannetta ja olla parisuhteessa vain sen aikuisen kanssa, eikä myös niiden aikuisten asemaan nostettujen lasten, joiden pitäisi tuta oma paikkansa ja roolinsa jo ihan oman kasvurauhansa vuoksi.
Kiitos tästä, tuo kaikki on niin totta. Tässä casessa lasten mummokin kutsuu muksuja kauhukakaroiksi, koska eivät arvosta tai usko häntä pätkääkään. Samoin miehen sisko perheineen ei kaipaa näitä muksuja sinne riehumaan, ”ennen kuin oppivat kuulema käyttäytymään”
Kovasti olen kyllä yrittänyt muuttaa asioita ja mua muksut jopa uskoo, mut pikkasen rankkaa on toimia jonain ”supernannyna”.
Parikin kertaa löytynyt vastaavanlainen isä, jota lapset ( ja myös exät) vievät kuin pässiä narussa. Lopulta tulin siihen tulokseen, että itse kun olen lapseni saanut jo isoiksi, haluan kahden aikuisen suhteen. Vaihda ukko lapsettomaan tai johonkin pappaan, jolla on lapset jo isoja. Se näyttää olevan ainut keino saada itsekin huomiota.
Kiitos 😄 tuon olen jo mielessäni päättänyt ja läheisilleni sanonut, että tämä on viimeinen pikkuihmisten iskä mulle.
Varmaan lasten äiti ohjeistanut 🤣 niinhän NE usein tekee
Lähinnä kiinnostaa kuulla, että onko tämä nykypäivänä normaalia lapsiperheissä.
Syöttäminen menee nyt yli minusta, mutta että nukuttamiseen (varmasti iltasatuineen) menee 30 minuuttia ei ole kauan. Jos tilanne olisi toisin päin, että äitin vapaa-aika menisi kokonaan lapsille niin kukaan ei sitä ihmettilisi, mutta kun on isä kyseessä, niin se on jotenkin kohtuutonta. Mies on ilmeisesti tilanteeseen ihan tyytyväinen?
Joo tuo aika menee lähinnä sen sirkuksen rauhoittamiseen ja tappeluiden lopettamiseen. Jatkuva isän tasainen mäkätys vaan kuluu. Kaikesta puuttuu johdonmukaisuus ja selkeys.
Kuulostaa siltä, että isältä puuttuu kyky ohjeistaa lapsia, oi voi. Hyvä jos jaksat neuvoa, mutta jos isä ei viitsi olla johdonmukainen niin anna vaan olla. Hulluksihan tossa vaan tulis. Onko tämä yksi syy miehen eroon?
No niinpä, välillä vähän hajottaa nuo isän touhut, ei niinkään lasten. Nehän toimii ja touhuaa vaan niissä rajoissa mitä niille annetaan.
Oon ymmärtänyt et isä on ollut lasten elämässä aina kova tekemään ja touhuamaan kotona. Äidillä alkoi vaan bilejalkaa kutittelee, kun toinen syntyi ja äiti halusi sitten eron. Nyt jo elämä hänelläkin tasapainossa.
Toisaalta, jos tuo meno on muuten ollut tuollaista aina, niin en ihmettele, jos hän lähti menee.. anteeks 😀
No just…
Kyllä lasten kanssa voi ja pitääkin puuhailla mutta 6 ja 8v on hyvä myös opettaa jonkinlaista itsenäisyyttä ja omatoimisuutta.
Hyvä että isä haluaa olla lastensa kanssa. Piste.
Kumman syy ero mahtoi olla aikoinaan? Hyvitteleekö omia tekojaan vai koittaako paikata äidin tuhoja?
Niin tai näin. Lapset kasvavat nopeasti. Kohta ne jo luuhaa kylillä, eivätkä ole sinun riesanasi.
Äiti halusi erota, toisen lapsen syntymän jälkeen. Isä on edelleen katkera ja hänellä ehkä hieman ”omakilpailu” menossa, että kumman luona on mukavampaa.
Jätä se perhe rauhaan. Mene etsi lapseton mies. Kerrankin hyvä isä ja tietty joku naikkonen heti valittamassa…
Nyt en ymmärrä. Miksi puutut lasten ja isän suhteeseen? Mikset anna heidän elää omaa elämäänsä?
Rakasta itseäsi sen verran että valitset itsellesi sopivan kumppanin.
”Nämä huutelijat ovat yleensä niitä, jotka kärvistelevät itse lasten takia huonossa suhteessa, mutta eivät uskalla lähteä. Sitten on niitä, jotka ovat lähteneet ja kokevat syyllisyyttä lastensa edessä eivätkä uskalla uuteen suhteeseen, vaikka mieli tekisi, mutta eivät soisi sitä muillekaan, etenkään eksälleen ja syyllistävät heitäkin ja sitten hekään eivät oikein uskalla lapsensa menettämisen pelossa.”
On tämäkin näkökulma ja narratiivi. Näillä pitkillä selityksilläkö roikutte lasten isissä?
Missä on teidän naisten rakkaus itseänne kohtaan?
Nämä isät ovat erinomaisia vanhempia jotka ovat oikeassa paikassa tekemässä oikeita asioita.
Te naiset ette tätä näe vaan keksitte absurdeja selityksiä jotta voitte oikeuttaa itsenne kaltoinkohtelun.
”ylisymbioitunut” miltä aikakaudelta oma vanhemmuutesi on että et ymmärrä sitä että jotkut vanhemmat aidosti haluavat lapsensa etusijalle. Kaikki eivät Mieti itseään ensin ja se on täysin fine. SE ON ARVOVALINTA.
Aivan kuten teitä ei haukuttu paskoiksi äideiksi koska mietitte ensin itseänne ja sitten lastanne, älkää tekään arvostelko vanhempia jotka rakastaa lapsiaan enemmän kuin mitään.
Mä en ikinä tekisi itselleni noin. En ikinä vajoaisi noin alas että alkaisin A) tapailemaan miestä jolla on pieniä lapsia B) ohjailisi uuden mieheni tapaa olla vanhempi.
Maailma on täynnä vapaita miehiä.
Niin no jos rajattomuus ja kädettömyys on hyvää vanhemmutta, niin mikäs siinä. Sääliksi käy varhaiskasvatuksen ja koulujen opettajia, jotka yrittävät vetää rajoja näille pikkuprinsessoille ja hitlereille nykypäivänä. Onnea matkaan!