Olen aivan yksin lapseni kanssa
Kuka ymmärtäisi äitiä?
Kuinka karvas pettymys, minulla ei olekaan tukipiiriä, joka auttaisi lapsen kanssa. Pian vuoden ikäinen poikani on vilkas ja utelias, hän on minulle rakkain. Kuitenkin vaikka rakkauden määrä täyttää minut päästä varpaisiin, niin joskus vaan haluan pois hänen luoltaan. Koska KAIKKEA voi olla liikaa. Joskus haluan hengähtää. Mutta miten?
Mieheni ei ole tottunut isän rooliin vielä täysin. Jos minä haluaisin lähteä johonkin, minun tulee kysyä häneltä onnistuuko se. Jos hän haluaa lähteä, niin hän vain ilmoittaa. Kun kerron huoleni neuvolassa, niin he kysyvät olisiko minulla lähipiirissä auttavaa kättä. Kun kerron ”ystävilleni”, läheisilleni avuntarpeesta he kyselevät voisiko neuvolasta järjestää jonkinlaista apua. Eli tämä ”tukipiiri” vaan heittelee palloa toisilleen.
Vanhempani asuvat sen verran kaukana, että eivät voi olla arjessa mukana vaan heidän luokse pitää matkustaa pitkä matka. Isäni on sairas eikä hän pysty auttamaan lapsen kanssa silloinkaan kun olemme käymässä heillä. Äitini on ihana ja hän touhuilee pojan kanssa kun me tullaan käymään, mutta hän ei ymmärrä väsymystäni. Hänen mukaansa ”kyllä omat lapset jaksaa hoitaa ensimmäiset vuodet”. Tämän lauseen hän sanoi, kun kerroin halustani laittaa lapseni päiväkotiin yhdeksi päiväksi viikossa täytettyään vuoden (ennen koronaa, nyt en enää uskaltaisi), koska halusin omaa aikaa ja välillä nukkuakin.
Kuva Vladislav Muslakov.
Minulla on ystäviä joiden Äitien luokse he ovat jättäneet vauvansa jo aikaisin pariksikin yöksi, mutta minun äitini ei halua vielä ottaa lastani niin pitkäksi aikaa, ei vielä näin pienenä (11.5kk). Olen pyytänyt, että ottaisi hänet yhdeksi yöksi kun halusin nähdä vanhaa ystävääni, hän vähän epäröi, saa nähdä miten käy. Minä ja äitini olemme olleet aina läheisiä ja hän on aina ymmärtänyt minua. Minulla on ollut rankka lapsuus ja teiniaika, mutta nyt kun olen kohdannut elämäni isoimmat haasteet, äitiyden tuoman identiteettikriisin, lähes loppuunpalamisen, voimakkaan masennuksen, suuret ongelmat avioliitossa ja kamalan univajeen, hän ei ymmärrä minua, ja jos hän ei ymmärrä niin kuka sitten?
Kukaan ystävistäni ei ole vielä hoitanut vauvaani, ei ole tarjonnut apua, vaikka kuinka olen kertonut että tarvisin. Jos itse ei tajua tarjota, kun toinen on ihan loppu ja siitä kertoo niin en todellakaan viitsi enää kysyä. Ei omaa lasta halua jättää sellaiselle kenestä huomaa, että ei ole kiinnostunut. Siskoni ja hänen aikuinen tyttönsä asuu naapurissa, mutta hekään eivät ole apua tarjonneet lapseenkin liittyen.
Kuva Jenna Norman.
Olen aivan yksin enkä tiedä enää mitä tehdä. Kaikki ystävyyssuhteeni ovat yksipuolisia. Soittelen heille ja laitan viestiä, olen aina tukena ja koitan järjestää asioita heidän hyväkseen. Mutta kukaan ei muista minua. Joskus joku saattaa lähettää tekstarin kysyäkseen mitä kuuluu, mutta ei sen enempää ala keskustelemaan, jos jotenkin avaudun. Ystäväni eivät ymmärrä että heidän näkemisensä olisi henkireikä minulle, joka olen kotona lähes ympäri vuorokauden heräten 5.30-6 Ja vahtien lastani seitsemään asti kunnes hän menee nukkumaan.
Välillä tajuan että kävin viimeksi suihkussa 3 päivää sitten, enkä ole vaihtanut vaatteita kahteen vuorokauteen. Ystäväni joilla ei ole lapsia menevät ja tulevat niinkuin heille sopii, he eivät tajua kuinka paljon järjestelyjä joudun tekemään nähdäkseni heitä vain pari tuntia. Joudun keskustelemaan mieheni kanssa sopiiko hänelle, että lähden. Sitten laitan lapselleni kaikki valmiiksi, että mieheni, joka ei vieläkään ymmärrä lapsemme rytmiä, osaa hoitaa tarvittavat asiat kun olen poissa.Valmistautuessani lähtöön 99% kerroista joudun hoitamaan lastani samaan aikaan, joka tarkoittaa sitä että meikkaamiseen ja pukemiseen sun muihin menee vähintään kolminkertainen aika. Silti minä olen aina ajoissa ja ystäväni usein myöhässä.
Miksi minä olen se ystävä joka on valmis hoitamaan toisen vastasyntynyttä koliikki vauvaa omani kanssa, koska säälin ystävääni ja haluan hänen lepäävän? Miksi kukaan ei auta minua?
Nimim. Väsynyt Äiti
Artikkelikuva Bethany Beck.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 59 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Nyt kuulostaa siltä, että on aika istuttaa se mies alas ja puhua.
Lapsella on isä, joka on tasavertainen vanhempi, ET siis ole yksin. Aika antaa sen isän olla lapsen kanssa kahden, menet vaikka pariksi päiväksi ihan kokonaan pois kotoa. Sieltä se vanhemmuus tulee, ei se tapahdu odottelemalla ja sillä, että sinä hoidat lapsen yksin.
Toki voit laittaa lapsen päiväkotiin, ei siinä ole mitään pahaa.
Voimia sinulle.
Tunnistan tekstistä paljon yhtäläisyyksiä omaan elämääni. Minulla on nyt lapsia jo neljä, mutta tukiverkko ei ole tämän 15 vuoden aikana ollut sellainen kuin olisimme toivoneet. Mieheni kanssa olemme läpikäyneet isoja kriisejä hometalosta lapsen vakavaan sairastumiseen, mutta lastenhoito apuja ei ole juurikaan ollut. Olemme saaneet viettää 2 viikonloppua kaksin 15 vuoden aikana. Moni ystäväni viettää kuukaudessa sen verran. Tähän on vain täytynyt sopeutua.
Minulla onneksi mieheni kuitenkin hoitaa lapsia, joten yksin pääsee joskus vapaalle. Sinunkin pitää vain rohkeasti jättää lapsi miehesi kanssa ja luottaa, että pärjäävät. Ei hän ole lastenhoitaja, vaan toinen vanhempi.
Tsemppiä kovasti!
Mulle perhetyöntekijä oli pelastus ja siunaus lapsen vauvavuosina! Vaikka mieskin on. Ole rohkeasti suoraan yhteydessä sinne, kerro tämä sama mitä kerroit meille! Perhetyö antaa kyllä kotiin apua mm. juuri noihin asioihin mitä sanoit. Se ei todellakaan tarkoita huostaanotto tai muuta ikävää!
Itselläni oli sama tilanne, ei isovanhempia, verkosto katosi tai oletti että kun on kaksi, myös mies hoitaa. Mies ei mielestäni hoitanutkaan ja eli omaa vanhaa elämää. Vasta eron jälkeen huomasin kuinka paljon miehestä oli loppujen lopuksi apua! Eron jälkeen vasta ilman tukiverkostoa olikin! Tsemppiä sinne!