Oletko lomaäiti? Onneksi olkoon!
Tunnustetaanpa yksi asia heti kättelyssä: kuka meistä hoitaa kaiken perhelomaan liittyvän suunnittelun, toteutuksen ja sen näkymättömän henkisen työn, joka saa koko reissun ylipäätään tapahtumaan? Sehän olen minä. Ja sinä. Me olemme lomaäitejä. Ja tiedättekö mitä? Olemme usein ihan puhki jo ennen kuin se perhanan loma edes alkaa.
Oletko koskaan miettinyt, miten perheesi oikein teleporttautuu sinne unelmien hiekkarannalle tai valmiiksi varattuun hotellihuoneeseen? Ei, se ei tapahdu itsestään, taikatemppuina tai sillä, että iskä olisi yhtäkkiä saanut yllätysvision ja hoitanut kaiken. Ei, se on Lomaäiti, joka on tehnyt sen.
Näistä merkeistä tunnistat lomaäidin:
Lomaäidin elämä ennen lomaa on täynnä merkkejä, jotka huutavat ”apua, minä olen loppu!”:
Googlen selaushistoria: Se on täynnä hakusanoja, kuten ”lasten lääkkeet ulkomailla”, ”halvin perhemajoitus all inclusive”, ”lentokentän parkkipaikat vertailu” ja ”kuinka selviytyä 10h lennosta taaperon kanssa”.
Pyykkivuori kerää jo varjoja: Viikkoa ennen lähtöä talosi muistuttaa pyykkihelvettiä. Olet pessyt, viikannut ja lajitellut kaikkien vaatteita, samalla miettien, miksi yhdelläkään lapsella ei tunnu olevan ehjiä sukkia. Ja ne uikkarit, niitä on etsitty viisi päivää.
Pakkauslista, joka elää omaa elämäänsä: Se alkaa yhdellä A4-sivulla, mutta muuttuu nopeasti esseeksi, johon on lisätty muistiinpanoja tyyliin ”hammasharjat omassa pussissa” ja ”varaparistot nalle-nalle-kaiuttimeen”. Olet jo pakannut laastarit, särkylääkkeet, ripulilääkkeet ja kolme varapakettia purukumia.
Aamulähdön kiukku-maraton: Kun viimein koittaa lähtöpäivä, heräät ennen kukonlaulua. Laukut autoon lastauksen olet hoitanut itse, samalla kun muut perheenjäsenet kiukuttelevat jo aamupalapöydässä muroista tai suklaasta. Puoliso kysyy: ”Missä mun matkatyyny on?” ja ”Ootko pakannut mun hammasharjan?”.
Olet henkisesti poissa jo perillä: Kun lopulta saavutte perille, olet jo niin loppuunpalanut, että mieluummin nukkuisit hotellin aulan sohvalla kuin lähtisit tutkimaan rantakatuja. Muu perhe, joka on lepäillyt matkalla (koska sinä olit varapassi, varalääke, varaviihdyttäjä ja varareitti-google), on virkeänä valittamassa huoneen koosta tai ruoan mauttomuudesta.
Yksi kysymys: miksi me suostumme tähän? Parhaasta vastauksesta palkinnoksi varaparisto.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ei tämä kyllä taida millään olla sukupuoliasia. Meillä jäisi matkat tekemättä, jos selvittämiset, varamiset ja hoitamiset jäisi rouvan vastuulle. Hänellä ja lapsella on ADHD, menee kaikki energia ja aika heillä omaan sekoiluun, säätämiseen ja omien mokien paikkaamiseen. Sama koskee kyllä meidän ihan normiarkea, ei tartte rouvan huolehtia mm. wilmaviesteistä, kun ei ole saanut asennettua sovellusta puhelimeen. Jännityksellä myös odotan, ehtiikö hän opettelemaan lapsen sosiaaliturvatunnuksen ennen kuin lapsi täyttää kymmenen, hän kyllä jo muistaa mitä kirjaimia ja numeroita on suurinpiirtein, järjestystä ei…
Oma lempilausahdukseniki onkin ”minusta (miehenä) vielä joku ihan hyvän vaimon saisi 😅”.
Niinpä … tämmöinen passaaminen, sitä jaksaisi hetken mutta kun mitta tulee täyteen niin sitten mitta on todellakin täynnä.
Meidän perheessä minä ja lapsen isä olemme eronneet, poika 3v. Lomailu tapahtuu niin, että minä varaan majoituksen itselleni ja lapselle, ja mies hoitaa tietty itse omat järjestelyt. Minä hoidan lasta aamupäivät ja isä iltapäivät, päiväunien jälkeen.
Tämä on ollut onneksi toimiva järjestely. Lapsi ei ole mikään helppo tapaus, protestoi ja kiukuttelee hyvin paljon, erityisesti matkoilla, kun energiaa menee kaiken uuden sietämiseen, sopeutumiseen. Minä en jaksaisi mitenkään hoitaa lasta koko ajan yksin, ainoa vaihtoehto onkin tämä nykyinen systeemi, että saan iltapäivisin 4h olla yksin.
No toivottavasti kuitenkin pääpiirteittäin on hyvä loma teillä :). Voihan sitä tehdä jokaiselle omat to do -listat?
Kiitos kiitos! Olen ja tunnistan. Mutta jos jonnekin haluaa päästä, on tuo ainoa tapa, jolla toive tulee toteutumaan. En syytä lasteni isää saamattomaksi, vaan ennakointikyky lienee hänellä sitä luokkaa, että tekemättä reissut olisivat jääneet, koska muut lomaäidit olisivat jo tehneet varaukset. Kivoja reissuja olemme silti tehneet, kunhan lähtökriisistä on selvitty. Ja kyllä, käämi täälläkin kärähtää, kun aikuinen mies kyselee ja etsiskelee kamojaan lähtöaamuna 😁 Nyt, kun lapset ovat aikuisia ja olemme kahden jatkuu sama: jos haluan jonnekin mennä, varaan mestat itse ja ostan liput ym. Metataito, se se on.
Aika tuttua kun lasten kanssa lomailtiin. Nykyään en enää järjestä lomia niin eipä juuri lomamatkoja tehdäkään. En myöskään kutsu vieraita. Mies kyllä odottaa että hoitaisin järjestelyt ja kutsut.
Erosin tällaisesta miehestä. Lastenvalvojalle valitettiin mm siitä, etten ollut pakannut lapsen hammasharjaa mukaan isän luo joten hampaita ei voinut pestä viikkoon. 🙂
Kai meilläkin olisi helposti mennyt tuohon, onneksi olin niin laiska ja mukavuudenhaluinen että jo ekojen lapsiperhevuosien jälkeen päätin että en jää koko perheen palvelijaksi ja jos lähdetään reissuun mulla on ihan yhtä iso oikeus lomailla ja pitää hauskaa kuin lasten isällä.
Kyllähän se oli vähän jännää alkuun jättää vastuu asioiden järjestelystä toiselle, kävellä vain ovesta ulos ja jättää hänet selviämään lasten kanssa. Oli siitä kuitenkin hyötyä. Auttoi myös se että ehdotti isälle omia reissuja lasten kanssa niin että en ollut mukana. Kyllä hänkin sitten omien mokien ja unohteluiden jälkiä siivottuaan oppi järjestekemään ja miettimään asioita etukäteen.
Auttoi myös siihen että eron jälkeen oli helpompi luottaa lapset ja heidän asiat isälle silloin kun itsellä oli lapsivapaata.
Sen lisäksi varsin aikaisin aloin velvoittaa lapsia huolehtimaan omista asioistaan. Joskus ihmetyttää kun kuulee teini-ikäisten äitien juoksevan palvelemassa lähes täysi-ikäisiä lapsia asioissa jotka omilta lapsiltani hoitui jo hyvin pieninä koululaisina.
Mä ymmärrän että mies voi olla laiska ja aloitekyvytön, ehkä lapsuudenkodissaan tottunut siihen että äiti hoitaa kaikki pakkaamiset ja järjestelyt sekä pitää paletin käsissään läpi loman hoitaen muiden tarpeita. On kuitenkin myös meistä itsestämme kiinni haluammeko hyväksyä tämän vai muuttaa asioita.
Yksi kysymys: Onko mies saanut koskaan aiemmin päättää perheen arjesta poikkeavista asioista, kuten juhlista tai lomamatkoista?
Miksi helvetissä näin paskoilla äideillä on lapset kotona kun lastensuojelu on olemassa!!!!!!!!!!
Tuttua, tuttua…. itse ehdotat matkaa, etsit huikeimmat kohteet, edullisimmat ja parhaimmat lennot ja hotellit, hoida pakkaamiset ja koiran hoitopaikkaan kuskaukset, kuuntelet arvostelut tekemistäsi valinnoista ja nalkutukset perillä… Haluan opettaa lapsille matkustamista ja paikkojen näkemistä. Yritän miettiä, mikä kiinnostaisi matkalla teinejä ja tehdä plänejä sen mukssn. Kenenkään muun aloitteesta mitään reissuja tai edes ravintolassakäyntejä ei tehdä. Meilläkin teinit alkavat ottaa mallia isästään arvostelun ja nalkuttamisen suhteen. Ottaa aivoon miehen ”vitsailu”, kun en ollut jotain hälläväliä asiaa älynnyt huomioida matkan suunnitteluvaiheessa. Sitten mies soittaa lomalta anopille ja on tosi touhukkaana selittämässä, kuinka vuokrattiin auto, käytiin siellä ja täällä, tehtiin sitä ja tätä (minun suunnittelemaan asiaa), jne, jne… Huh… ei kauheasti motivoi koko perheen reissujen suunnittelu. Suren sitäbja toisaalta olen myös helpottunut, kun lapset alkaa olla jo niin isoja, että nämä perhelomat on kohta lusittu.
Jos ei itse järjestä ja hoida kaikkea, ei koskaan käytäisi lomalla missään eikä tehtäisi mitään.
Nyt alkaa vaan olemaan mitta täys kun myös teinipojat ovat ottaneet isästään mallia, ja ovat samanlaisia perässävedettäviä…