”On paskapuhetta että omasta lapsesta voisi päästää irti”
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Elämää päihderiippuvaisen lapsen raitistumisen myötä..
Ensimmäinen ajatus on epäusko kun oma lapsi alkaa käyttää päihteitä.
Sen jälkeen huoli ja sitten kieltäminen.
Toki kymmenen vuoden aikana tunteet ja ajatukset heitteli laidasta laitaan, jopa yhden vuorokauden aikana.
Se on täysin paskapuhetta että vanhempana voisit jotenkin estää lapsen ajautumisen päihteisiin. Ja ihmiset on niin järkyttävän sokeita kun he ei nää kuinka huumeita myydään koulun portilla, lähikaupan nurkalla jopa leikkikentän laidalla. Ihmiset luulee (tai haluavat luulla) että huumeita kaupataan jossain piilossa, minne ei kukaan osaa ellei heille anneta reittiä. Höps höps, saat tilattua huumeita vaikka kotiin postilaatikkoon. Kätevää.
Sitä kun elää vuosikaudet siinä huumehelvetissä niin siitä tulee normaalia. Vaikka kuvittelin, että päästin irti lapsestani ja annoin hänen elää vapaasti valitsemallaan tiellä ja mielessäni hän oli kuollut. Niin ei se niin mennyt. Luulin että meni.
Vakuutin kaikki että niin juuri se meni.
Ennenkaikkea vakuutin itseni.
Silti mun verenpaineet oli koko ajan tapissa, sykkeet hakkasi nukkuessakin sataa. Kuinka monta lääkettä yritettiinkään vaan eipä ne laskenut. En nukkunut. En edes unilääkkeiden turvin. Pää oli joka päivä niin kipeä että se teki mieli hakata tohjoksi. Sitä meni itsekin pienessä pöhnässä koko ajan. Univajepöhnässä.
Koko ajan menin jaksamisen äärirajoilla. Mutta siihen tottui. Se oli mun elämää. Mun normaali.
Kuva Jilbert Ebrahimi. Ylin kuva Sydney Sims.
Sitten kun lapsi raitistui. Tuli taas epäusko. Ilo. Epäusko. Ilo. Lopulta luottamus. Vahva luottamus.
Siinäkin meni kauan että pystyi huokaisemaan että se elämä on taaksejäänyttä.
Sitten tuli itselle tietynlainen tyhjyys. Enää ei tarvitse olla huolissaan. Olo on kevyt. Silloin sitä tajusi että enhän mä mitään irti ollut päästänyt. Sekin on paskapuhetta että omasta lapsesta voisi päästää irti. Vaikka sitä kuvittelee että on päästänyt niin ei. Se napanuora on kiinni. Se on vaan itsensä huiputtamista se irtipäästäminen, mutta sallittakoon kun se tekee elämästä siedettävämpää.
Kun sen tajuaa, alkaa se sun paraneminen läheisenä. On varmaan ihmisestä kiinni kuin kauan siinä menee mutta mulla meni lähemmäs vuosi. Ja kappas. Se syke ei ole enää sata eikä mun verenpaineet ole tapissa. Eikä päätä särje. Yötkin on jotakuin kokonaisia. Edelleen teen työtä itseni ja ajatusteni kanssa.
Kymmenen vuotta puheenaihe on ollu mun lapsi. Yhtäkkiä tuntuu että kukaan ei keksi mun kans juteltavaa tai minä muiden kanssa. Sekin oli todella musertavaa huomata että mun elämä oikeasti pyöri 24/7 lapsen elämässä. Mulla ei tasan tarkkaan ollu muuta elämää. Vaikka väitin muuta ja luulin muuta. Ihan paskapuhetta sekin.
Kun ajattelen itseäni nyt reippaasti yli 10 vuotta sitten. Se äiti oli elämäniloa täynnä. Reipas tahtonainen. Joka oli menossa ja tulossa koko ajan.
Mikä minä nyt olen. Huolesta ryvetetty emäsika, joka ei välitä hitonkaan vertaan mitä itselle kuuluu. No tämä oli vähän liioittelua, mutta siltä se tuntuu. Ja sitä se varmaan eka puolivuotta olikin raitistumisen jälkeen.. Se tuntuu että kivirekeä on haalattu ihan liian kauan perässä. Sitten sitä maattiin reporankana ”maalissa”.
Mutta pikkuhiljaa uus minä muovautuu ja jutunjuurta keksii vaikka mistä. Mun elämä teki aivan täyskäännöksen kaiken suhteen. Varsinkin elämää kohtaan.
Se elämä on ihan helvetistä. Eikä se ois ollenkaa varmaa että oisin selvinny siitä voittajana mutta selvisin.
Jos mun pitäs neuvoa jotain joka ois samassa tilanteessa nyt niin en osais. Sanoisin kai että ”iloitse niistä hetkistä mitä vastaan tulee, on se sitten kuinka pieni tahansa”.”
Nimim. Maria
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 10 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Kyllä sitä saa ihmetellä että mihin kaikkeen sitä ihmisen kantokyky jne venyy kun on oikein tosi tilanne. Niin päihde,mt,nepsy jne ongelmissa olevan laosen,nuoren tms kohal pitäis mun mielestä aina tuputtaa sitä terapia/muuta apua myös niille vanhemmille/lähi henkilölle joka sitä polkua taapertaa sen läheisensä kanssa.
Saman kokenut. Hakeuduin vuosia lapsen raitustumisen jälkeen terapiaan, Se kannatti. Vaikka lapsen asiat olivat kunnossa, oli minulle jäänyt trauma siitä ajasta. Hyvän traumaterapeutin ansiosta olen saanut ne traumat käsiteltyä. Nyt omakin elämä näyttää valoisalta ja olen saanut siihen sisältöä. Vuosien jälkeen voi sanoa, että elän taas elämääni.
Ja kaikille niille jotka elävät vielä siinä helvetissä. Paljon rakkautta teille <3. Niin kauan kuin on elämää on toivoa.
Kiitos kirjoituksesta. Olen kävellyt tuon saman polun raskain hartein hoiperrellen. Tunnelin päässä valon pilkahdus. Sitä kohden lapseni kanssa. Äidin rakkautta riittää ❤️.
Samoissa vesissä tässä uidaan. Nautitaan siitä, että lapsi on kuivilla, se on oikeesti kaikkein tärkeintä. Kyllä me selvitään!
Sairaan hyvä kirjoitus!!! Mulla tilanne hieman erilainen kun tässä tapauksessa katsotaan tilannetta ”lapsen” näkökulmasta. Eli minä olen se lapsi joka käyttää aineita… On se silloin tällöin aika surullista muistaa että oma äiti on niin pettynyt minuun ettei halua olla kanssani missään tekemisissä. Tai näin ainakin minä äitini käytöksen tulkitsen.
Tää on kuin suoraan mun elämästä. Meilläkin onneksi pääsi huumeista eroon, mutta monta vuotta oli silkkaa helvettiä ja pelkoa, että poika kuolee. Nyt pikkuhiljaa alan luottamaan, että elämä voittaa…
Todella hyvin ja kauniisti kirjoitettu, Maria.
Lapsi.. Nuori… ei käytä huumeita tms… Hänellä on muita ongelmia
(ehkä diagnosoimattomia nepsy – piirteitä, mielenterveysongelmia… ) eikä elämä suju.
Hän on ulkoistanut kaikki sukulaiset, sisarukset ja vanhemmat elämästään… Joskus vastaa viestiin mutta yleensä tulee haukkuja ja syytöksiä.
Ei halua apua.. Paitsi miljoonan rahaa…
Hänellä on suuret suunnitelmat bisneksistä, joissa ei ole minkäänlaista realiteettia.
Surullista kun ei voi auttaa
Ja alitajunnassa asia ilmeisesti pyörii koska unettomuus ja stressi on vaivanneet jo vuosia. Ensin rankka ero ja sitten lapsen vaikeudet.
Helpointa olisi tässäkin tapauksessa ”päästää irti” ja vaikka kuinka yrittää olla asiaa ajattelematta, se on osa minua. Lapsi on osa minua.. Aina. Huolimatta siitä miten käyttäytyy ja mitä tekee.
Hyvin kirjoitettu!
Se on kivireki, jota raahaa perässä ja ihan oikeesti, jotkut saavuttaa sen maalin! Onneksi on niitäkin, jotka pääsee eroon aineista ja niitä on myös paljon. Tämä pitäisi aina muistaa. Vahva tyyppi oot, se kivireki on helvetin raskas 🙂
Meillä se kivireki jatkuu yhä.
Tässä yli 10 vuoden aikana on eniten loukannut tuo aloittajankin mainitsema ihmisten typerä sinisilmäisyys sen suhteen että oma lapsi ei voi ajautua huumeiden yms päihteiden ongelmakäyttäjäksi vaan muiden eli huonojen vanhempien lapset ja että huumeita ei olisi tarjolla joka paikassa. Oma ongelmalapsi nyt tietenkin jo aikuinen sanoi että kun en silloin kerran olisi muiden kanssa kokeillut sitä ainuttakaan kertaa mutta kun muutkin niin ei hänkään voinut olla kokeilematta. Poika jäi heti koukkuun ja sillä tiellä ollaan. Alussa luulimme että voimme tehdä asialle jotain mutta se ei ole meidän käsissämme, asia joka on ollut sietämätöntä joutua myöntämään.
Ihmiset ovat ilkeitä, pahansuopia ja vahingoniloisia ja sen myötä monet ystävyys, sukulais yms suhteet ovat päättyneet.
Minusta on tullut kova entistä huonompi versio itsestäni, elämänilo on ollut hukassa vuosia.
Jossakin vaiheessa luulimme että voisimme jotenkin toisten huumeongelmaisten vanhempien kanssa vaikuttaa nuortemme ongelmiin mutta ei. Vastassa oli kieltäminen ei meidän poika, mitä tänne soittelet. Osa näistä nuorista on maannut kohta 10 vuotta hautausmaalla, osa muutaman vuoden.
Nuo pojan kanssa huumekokeilua tehneet ovat varmaan myös sitten huonoista perheistä kuten meidänkin poikamme. Heidän vanhempansa ovat mm poliisi, lastentarhanopettaja, pankkivirkailija, insinööri, lastenhoitaja, kanttori, kaupankassa.