Onko aika tehdä keittiöstä toimiva?
Kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Keittiömaailma.
Onko teidän keittiönne oikeasti juuri teille sopiva, juuri nyt?
“Kun ostimme ensimmäisen oman asunnon, meillä oli puolison kanssa perheenlisäys vasta suunnitteilla. Silloin ei voinut arvatakaan, että tulevasta äidistä, joka ei ikinä ennen keittiössä viihtynyt ja joka poltti pohjaan jopa makaronit (ja vieläpä säännöllisesti) kuoriutuisi pikkulapsiaikana varsin intohimoinen leipuri. Keittiö ei siis ollut yksi tärkeimmistä valintakriteereistä kun asuntoa etsittiin, mutta muutama vuosi myöhemmin “näppärän kokoinen” köökki kävi armottomasti liian ahtaaksi.
Nyt vuosia myöhemmin, kun perhe on kasvanut ja muuttanut muotoaan ja myös useampi koti on käyty läpi ollaan siinä tilanteessa, että asunnon oston ollessa jälleen ajankohtainen keittiö ja sen toimivuus ovat yksi suurimmista huomioon otettavista asioista.”
Kuka tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja siksi keittiöstä kannattaakin tehdä kerralla toimiva.
Keittiömaailman kehittämät innovatiiviset keittiöratkaisut ovat paitsi käytännöllisiä, myös kekseliäitä. Esimerkiksi sähköisen kulmamekanismin avulla saat kulmakaapin perimmäisetkin nurkkaan oikeasti käyttöön ja samalla keittiökoneet pois työtasoilta. Kahvinkeittimen voi sitten sijoittaa vaikka pistokeelliseen aamiaiskaappiin, ja näin myöskään sotkuisemman kahvinkeittäjän kiireiset aamukahvisotkut eivät jää näkyville. Näin saavutetaan se sisustuslehtien unelmakeittiö, josta löytyy kaikki tarpeellinen, mutta mikään ei ole näkyvillä. Paitsi ne kaikki muut sotkut, joista pääsee kuulemma eroon vasta siinä vaiheessa kun sotkijat lentävät pesästä.
Muita mainitsemisen arvoisia innovaatioita ovat Keittiömaailman kekseliäät kaapistot: Nappia painamalla kuin tyhjästä ilmestyvä Found, joka hyödyntää tyhjän tilan kaapin ja työtason välillä. Ensimmäiseksi tulee mieleen käyttää kaappia suklaapiilona, mutta koska se on sen verran kätevä käyttää, myös lasten, niin ehkä tila hyödynnetään jollekin “sopivammalle”.
Toinen mielenkiintoinen kaappi on ehdottomasti Plussa. Koska kuinka usein törmää keittiöön jossa tilaa olisi liikaa? Aivan! Plussa-kaapista saat kahvaa vetämällä runsaan säilytystilan lisäksi esiin pöytätilaa, ja vieläpä huomattavan määrän. Tavalliseksi keittökaapiksi naamioitunut pyörillä varustettu apukaappi tuo hetkessä lisää pöytätilaa taittuvan työtason avulla.
Myös sokkelit saadaan Keittiömaailman avulla hyötykäyttöön. Ennenhän sokkeli oli aika lailla tyhjän panttina, paitsi jos halusi piilottaa pienet joululahjat nuuskivalta jälkikasvulta varmaan paikkaan, ja sitten unohtaa ne sinne, mutta nyt sokkelitilakin saadaan oikeasti toimivaksi säilytystilaksi kätevän laatikon avulla. Eikä tarvitse säilyttää pelkästään joululahjoja, vaan laatikko on kätevä paikka myös vähemmän käytössä oleville keittiöasioille, kuten vaikka niille julmetun kokoisille perintötarjoiluastioille, jotka kaivetaan esiin pari kertaa vuodessa, jos silloinkaan.
Toimiva keittiö on ennen kaikkea käytännöllinen, mutta myös silmiä miellyttävä. Ei auta vaikka kuinka saisi kaikki tavarat tasoilta kaappeihin, jos itse kaappien ulkonäkö aiheuttaa mielipahaa aina keittiötä katsellessa. Onneksi Keittiömaailman tarjonnassa on mistä valita.
“Kun nyt on katseltu asuntoja jo jonkin verran, niin kyllä se keittiö tulee ensimmäisenä tsekattua myynti-ilmoituksista. Ja siitä sitä yleisimmin löytyy myös jotain napisemisen aihetta. Liian vähän kaappitilaa, liian vähän pöytätilaa, kaapistot kaipaavat päivitystä… ja niin edelleen.
Mitä jos ei odottaisikaan, että se unelmien keittiö tulee vastaan jo valmiina, vaan valitsisi juurikin remonttia kaipaavan kohteen, ja tekisi itse sen meille toimivimman ratkaisun? Ostohinnassa säästetyt eurot voisi sitten hyvillä mielin laittaa keittiön päivitykseen, ja saisi siitä kodin sydämestä juuri itselleen sopivimman.”
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Hyviä ohjeita ja vinkkejä