Paha äitipuoli ei ole pelkkää satua
Uusperhe ei ole mikään helppo ratkaisu. Vaikeuksia on tietysti ydinperheissäkin, mutta uusperheen muodostuminen ja siinä eläminen on vielä kimurantimpaa. Ja toiset kokoonpanot onnistuvat paremmin kuin toiset.
Paha äitipuoli on saduista tuttu kammotus, joka piinaa miehen edellisen liiton lapsia. Pelottavinta pahassa äitipuolessa on se, että hän ei välttämättä ole mielikuvitusolento.
On paljon äitipuolia, jotka ovat empaattisia, ajattelevaisia, joustavia ja haluavat lapsipuoltensa parasta. Ja sitten on äitipuolia, jotka ovat kaikkea muuta.
Lähes nelikymppinen mies kertoo:
”Äitipuoleni oli aluksi tosi kiva. Kai se oli jokin rooli, mitä hän alkuun näytteli isälleni. Sillä pian kaikki muuttui. Mikään tekemiseni ei kelvannut hänelle. Jo olemassaoloni ärsytti häntä. Esimerkiksi söin liian kovaäänisesti, siitä tuli huutoa.
Äitipuolen käytös teki minusta säikyn ja aran. En voinut olla oma itseni kotonani. Hän etäännytti minut isästä, ja isän koko muusta suvusta, sillä hän haastoi riitaa kaikkien kanssa ja lopulta välit menivät poikki. Menetin ensin ehjän perheen ja myöhemmin vielä isän ja suvun sen naisen takia.
Puran kaikkea tapahtunutta terapiassa edelleen. Seurustelusuhteeni jäävät lyhyiksi, ja se on osittain näiden traumojeni syytä.”
Äitipuolen käytös voi vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen. Aikuisena tämän käytöstä pystyy arvioimaan ja omia kokemuksiaan analysoimaan, mutta lapsi on suojaton puolivanhemman mielivallan edessä.
Tarinat, joita uusperheistä kuulee, ovat kuin vanhoista saduista nekin: äitipuolen omat lapset saavat ottaa rennosti, mutta lapsipuolelle kuuluu vaikka mitä kotihommaa. Äitipuolen omat lapset pääsevät mukaan perheen matkoille, mutta lapsipuoli ei. Oma lapsi saa ison huoneen, ja lapsipuolet jakavat pienen huoneen. Perheessä on kahden kastin lapsia, ja ero todellakin tehdään heille selväksi.
Jos äitipuoli on valinnut puolisokseen miehen, jolla on lapsia, ja päättänyt elää hänen kanssaan perheenä, pitäisi lapset hyväksyä pakettiin mukisematta. Heillä kun ei ole valinnanvapautta tai määräysvaltaa siihen, kuka heidän perheeseensä muuttaa asumaan. Aikuisella on valta päättää, mutta sen vallan myötä pitäisi toimia sillä tavalla vastuullisesti, että puolison edellisen liiton lapset eivät joudu kärsimään.
P.S. Ehkä se on niin, että uusperheet eivät sovi kenellekään?
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 10 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Lasteni äitipuoli on niin erikoinen ihminen, että edes vitsillä häntä ei saa kutsua äitipuoleksi. Pitää sitä pilkkanimenä. Tai ei sisimmässään pysty hyväksymään rooliaan. En tunne hänen traumojaan. Hänen käytöksensä on kaksinaamaista ja hän tekee lastensuojeluilmoituksia exän ja minun lapsista. Hän lupasi reilu vuosi sitten ”rakastaa lapsia kuin omiaan”, mutta tarkoittikin kai että haluaa heidät omikseen pois heidän oikealta äidiltä, jottei hänen miehensä joutuisi maksamaan elatusapua lapsille heidän asuessaan minun luonani. Yritti estää lasten tarvitseman lääkevoiteen käytönkin, kun kokee jotain antipatiaa antibioottivoiteisiin. Hän heitti myös vahingossa lastani frisbeekiekolla päähän, muttei kokenut tarpeelliseksi kertoa siitä minulle eikä pahoitella asiaa minulle, koska jo pyysi anteeksi lapselta ja koki olonsa jo valmiiksi huonoksi. Onneksi lapsi sentään kertoi, ja pystyin tarkkailemaan haavan ja kuhmun parantumista. Exänikään ei kertonut, koska tiesi syyllisen, ja yritti suojella häntä. Ihanan raukkamaisia kummatkin.
Ironisesti siis toimillaan teki itsestään sen satujen klassisen hirviöäitipuolen. Mikään muutos hänessä ei tule saamaan minua toisiin ajatuksiin eikä hän ole millään muotoa tervetullut lasteni juhliin. Tietysti, jos osaa pyytää anteeksi käytöstään, saatan alkaa harkita asiaa. Lapset kuitenkin pitävät hänestä, ja sehän onkin helppoa, kun isän perheessä noudatetaan vapaata kasvatusta, ja lapsen halu määrittää toimet ja teot. Meidän lasten suosioon siis pääsee näköjään mielistelemällä. Mitähän on odotettavissa teinivuosina, kun lapsilla on enemmän haluja ja omaa tahtoa eikä manipulointiyritykset enää pure… Nyt jo kuulen, miten äitipuolen lapsi tekee vähemmän kotitöitä kuin meidän lapset, niin luotan heidän oikeudenmukaisuuden tajuunsa. Pari tuhkimoa saattaa tulevina vuosina nousta tuhkastaan, ja löytää äitipuolivapaan elämän.
Kiitos hyvästä ja osuvasta kirjoituksesta! Saisiko tälle jatkoa? Miten käsitellä ilkeää äitipuolta? Tiedän yhden hyvän kirjailijan, jolta voisi kysyä tähän käytännön vinkkejä 🙂
Moni kuitenkin joutuu elämään joskus ilkeän ihmisen seurassa. Vai joutuuko? Voiko siitä ehkä kieltäytyä? Lapsella pitäisi olla oikeus elää rakastavassa kodissa.
Jatkoa aiheelle, kiitos ❤️
Onneksi edes yksi lapsipuolia puolustava ja useiden tilanteiden totuudenmukainen kirjoitus. Yleensä äänessä ovat yksipuolisesti äitipuolet moittimassa ja suorastaan lavastamassa lapsipuolia hankaliksi ja sopeutumattomiksi, Varmaa on että istutaan pitkään terapiassa monen äitipuolen jäljiltä. Kyllä ne naiset vaan vie isukkeja kuin litran mittaa. Säälittävää.
Olipa jotenkin harvinaisen huono, yksipuolinen ja kärjistetty Huono äiti -bloggaus 🙁 Täysin jätetty huomiotta että vanhempien, puolivanhempien, lasten ja lapsipuolten välisiin suhteisiin vaikuttavat todella monet asiat.
Uskon, että ”huvin päiten” pahoja äitipuolia on todella harvassa. Aina ei tietenkään henkilökemiat kohtaa, mutta jos taustalla on esim. biovanhempien huonot välit niin on siinä puolivanhempi aika mahdottoman haasteen edessä. Kovasti on maailmalla odotuksia ja vaatimuksia äiti-/isäpuolelle, yhtäkkiä pitäisi rakastaa toisten lasta varauksetta, mutta pahimmillaan mitään oikeuksia ei kumminkaan ole puuttua lapsipuolen kasvatukseen, menemisiin ja tulemisiin, ja siltä uuden puolison exältäkin saattaa tulla harva se päivä täyslaidallinen paskaa niskaan riippumatta siitä miten päin olet itse toiminut. Tai vaikka puolison exä olisikin ok niin puoliso saattaakin lelliä ja hemmotella sitä eroperheen lapsiraukkaa liiallisuuksiin asti niin että itse tunnet joutuvasi pyörittämään all inclusive -hotellia viikonloppuisin tai vuoroviikoin.
Ja käsi ylös se, jonka omat lapset puhuvat aina ja iänkaikkisesti vain ja ainoastaan totta yhtään värittämättä ja liioittelematta? Eivät koskaan huuda ”oot tyhmä!” tai ”vihaan sua!” tai ”asuisin mielummin mummon kanssa”? Kun kertovat päiväkoti- tai koulupäivästä niin uskot varauksetta kaiken ja ryntäät mesomaan hoitajille ja opettajille miettimättä hetkeäkään olisiko lapsesi kuitenkin saattanut jättää kertomatta että on osasyyllinen johonkin tapahtuneeseen? Jos vanhempi suodattamatta uskoo lapsen tarinat toisesta kodista, ollaan varmasti juuri siinä tilanteessa että syytellään exää ja tämän uutta puolisoa vaikka minkälaisesta kaltoinkohtelusta vaikka säännöt olisivat olleet kaikille uusperheen lapsille aivan samat.
Siis, jotenkin todella laaduton bloggaus, en edes huumorinsiementä tästä löytänyt.
Mä olen se paha äitipuoli.
Kun tulin kuvioihin mukaan, lapset pelasivat ja katsoivat telkkaria 13 tuntia päivässä, edes ruokailu ei onnistunut ilman telkkaria. Lapset eivät tehneet mitään kotitöitä, eivät edes osanneet ottaa jääkaapista maitoa itselleen saati viedä tiskejä pois. Eivät suostuneet edes opettelemaan, koska isä toimi palvelijana ja edut olivat niin hyvät tässä diilissä; sen kun makaa sohvalla ja komentelee.
Pistin lasten isän näkemään, miten heikkoa vanhemmuutta tämä on. Printtasin seinälle säännöt ja päivärytmin, joitten avulla jatkuva kiukuttelu ja tekemättömyys väheni. Ruutuaikaa on nyt puoli tuntia päivässä. Lapset joutuvat hakemaan itse välipalansa ja laittamaan tiskit koneeseen, kerran viikossa siivotaan huone ja käyttäydytään fiksusti toisia kohtaan. Opeteltiin pyytämään anteeksi ja miettimään miten voisi käyttäytyä jos itseä harmittaa joku, mutta ei toista ei kuitenkaan ole lupa loukata. Opetan pöytätapoja, kerron miten ruoka leikataan veitsellä ja pyydän pureskelemaan suu kiinni.
Jos pojilta kysytään niin minä olen aivan varmasti heidän mielestään se tiukempi vanhempi. Isä on vanhemmuudessa luonnostaan hieman hukassa, koska hänellä ei ollut kotona kuin kaksi alkoholistia jotka eivät häntä juurikaan kasvattaneet vaan keskittyivät omiin hommiinsa eli kännäämiseen. Ei siitä mallia voi ottaa.
Mukulat valehtelevat, jos valheet menevät läpi. Meilläkin kuuluu niitä ”kaikilla muilla on paitti mulla!”, ”mitään en oo tehny”, ja ”se oli ton syy/toi aloitti” -virsiä. Äidin luona ei myöskään kuulemma joudu tekemään mitään askareita ja aina saa katsoa telkkaria tai kännykkää. Ei muuten edes saa. Tiedän tämän koska välit toiseen kotiin ovat läheiset ja kunnossa. Jos uskoo kaiken lasten sanoman ilman filtteriä, niin kiire tulee maailman pahuutta lasten tieltä torjuessa. Meillä nämä jutut ei mene läpi ja tarvittaessa asiat tarkistetaan koulusta/toisesta kodista/kavereitten vanhemmilta.
Olen nelikymppinen äiti ja minulla on myös kokemus äitipuolesta, joka blokkasi isäni lapset heidän ydinperhe-elämästään. Saivat yhteiset lapset ja me vanhat lapset saimme poistua kuvioista. Kaiholla katselen kolmen sukupolven perheitä. Narsisti äitipuoleni on pitkälti eriyttänyt isäni myös sukulaisistaan.
Se ikävä äitipuoli – sinulla on vaativa rooli, voimia siihen <3.
Tuntuu pahalta näin äitipuolena lukea näitä tekstejä. Kaikki hyökkää päälle, blogit, lehtien palstat, miehen lapsen äiti ja hänen ystävänsä.
Pathaani yritän näin äitipuolena ja sijaisäitinä jonka roolissa nykyään myös olen mieheni lapselle. Sillä on syynsä miksi lapsi asuu meillä ja miksi hänet on useasti kiireellisesti sijoitettu äitinsä luota meille.
Silti olen äidin silmissä ja monien muidenkin silmissä se hirviö joka ei edes äidin sanojen mukaan kykene rakastamaan omaa lastani.
Pahalta nämä tekstit tuntuvat kun halittelen, sylittelen lasta. Kerron hänelle miten hänelle miten paljon äitinsä häntä rakastaa, hoidan vaatehuollon, hygenian, teen ruuat kotiin. Kestän kiukut, olen läsnä jopa niissä kiukuissa, suruissa itkuissa, iloissa, höpsöttelyssä.
Olen hänelle meillä isin kotona tasaväkinen vanhempi, yhtä hyvä tai yhtä huono mitä omalle lapselleni.
”Otin” miehen, jolla on lapsia edellisistä liitoista. Itselläni on kolme. Emme saa yhteisiä enää. Olen todellakin onnellinen miehenikin lapsista. Nyt minulla on unelmoimani suurperhe.
Rakastan ja ikävöin kaikkia lapsiamme ja kunnioitan lasten muitakin vanhempia. Mielestäni me kaikki vanhemmat voimme antaa lapsille vain parasta aikaamme, joka tapauksessa saamme nauttia heidän seurastaan jokainen vain oman osamme lasten elämästä. Elämästä voi myös tehdä onnellisen. Kaikille.
Paha äitipuoli ei todellakaan ole vain satua. Tottakai maailmassa on myös hulluja exiä, liioittelevia lapsia ja liiallisia paineita ja tavoitteita, joita on epärealistista saavuttaa. En puhu nyt niistä, vaan aidosti kaameista äitipuolista, jotka todella järjestelmällisesti sorsivat uuden puolisonsa aiempia lapsia. Omat lapseni ovat joutuneet tällaiseen helvettiin, jossa lapset ovat tosiaan eriarvoisessa asemassa, ja exänikin on myöntänyt, että äitipuoli ei voi sietää meidän lapsia. Ei halua olla heidän kanssa missään tekemisissä, ei puhua heille, muutoin kuin komentaessa. Ja exäni mukaan kyse ei ole lasten huonosta käyttäytymisestä, päin vastoin ovat hieman syrjään vetäytyviä ja arkoja siellä. Pyrkivät pysymään poissa silmistä. Molemmat alkoivat oireilla mm.syömättömyydellä ja ihmispelolla. Nykyisin kokevat vihaa äitipuoltaan kohtaan. Itse en ole koskaan sanonut pahaa hänestä, yrittänyt vain neutraalisti sovitella. En ole puhunut naiselle mitään, koska hän ei yleensä edes moikkaa, jos satun hänet näkemään. Myöskään exäni ei enää halua puhua kanssani mistään, joten on äärimmäisen vaikeaa yrittää selvittää tai sopia mitään asioita. Joskus vastaa viesteihin. Mitään ulkoista apua tai tukea ei myöskään kuulemma voi hakea, koska syy on rouvan mukaan lapsissa, ei hänessä. Hän raivoaa joka asiasta, joka koskee meidän lapsia (exäni mukaan). Lapset raportoivat mm. huutamisesta ja kiroilusta varsinkin öisin. Itse hain apua tilanteeseen, ja olemme nyt saaneet sovittua, että lapset eivät juurikaan enää ole isänsä luona yötä. Tätä toivoi sekä isä (murheissaan), että minä. Tilanne meni jo isän antamien tietojen perusteella potentiaalisesti vaaralliseksi. Uusioperheessä jo uusi vauvakin, mikä lisäsi epäasiallista käyttäytymistä entisestään. Rouva on siis pyrkinyt savustamaan lapsemme ulos isänsä elämästä, rajoittaa myös exäni muita menoja lastemme kanssa, koska se olisi pois heidän perhe-elämästään. Kyseessähän on toki mieleltään sairas nainen, jonka toimintaa exäni vielä tukee. Lopputuloksena joka tapauksessa se, että lapset eivät juurikaan isäänsä näe ja kaipaavat häntä suunnattomasti. Itse en ala asiasta riitelemään, toimin lasten parhaaksi, mikä nyt näyttää siltä, että lapset ovat minun luonani melkein kaiken ajan. Yhtäkkinen melkeinpä yksinhuoltajuus on nyt realisoitunut ja vaatii minulta voimia, joita en tiedä onko minulla. Usein kysytään (viranomaistenkin taholta), miten voimavarat riittävät. Onko sillä edes merkitystä tällaisessa tilanteessa? En tietenkään voisi laittaa lapsiani siihen perhehelvettiin takaisin. Että sellaisia ”äitipuolia” tosiaan on kuin onkin…