Parhaasta ystävästä pahimmaksi kriitikoksi
Paras ystäväni. Tukeni ja turvani. Hän, jolle soitan ensimmäisenä kun jotain tapahtuu. Tai soitin.
Olemme olleet parhaita ystäviä lähes kymmenen vuotta. Olemme jakaneet niin paljon. On reissattu ja biletetty, mutta olemme olleet tukena myös toistemme raskauksien ja isojen elämänmuutosten keskellä.
Havahduin tovi sitten, että läpi ystävyytemme se olen ollut aina minä, joka menee hänen luokseen. Aina se olen minä, joka kysyy kuulumisia. Olen aina auttamassa. Muutosta siivoamiseen ja lapsenhoitoon. Minä lähden lasteni kanssa vahtimaan hänen lastaan yli tunnin matkan päähän, käydään aikalailla viikottain, mutta hän ei jaksa ajaa meille kuin kerran vuodessa. Ja hän valittaa, kun kukaan ei koskaan käy heillä.
Isoin isku vasten kasvoja tuli kuitenkin silloin, kun sairauteni myötä olin lihonut 15kg. Heillä ollessani ystäväni kuittaili todella ikävään sävyyn muuttuneesta ulkomuodostani. Ystäväni tietää, kuinka kipeä asia se minulle on. Entinen syömishäiriöstä kärsivä. Liikuin kuin hullu. Pidin itseni aina viimeisen päälle kunnossa. Olin se timmi mutsi. Luulin, että ystävältäni saisin lohdutusta tai kannustusta, mutta sain vaan vittuilua.
Hiljalleen vittuilu oli enää ainoa asia, jota ystävältäni sain. Jos hän puhui jostain, se liittyi aina hänen erinomaisuuteensa äitinä ja ihmisenä tai muiden tekemiin virheisiin ja osaamattomuuteen. Hän oli aina oikeassa. Aikani yritin avata keskustelua ja laajentaa näkökulmaa, mutta siihenkin väsyy. Kuka jaksaa kuunnella jatkuvasti pelkkää toisten polkemista ja itsensä jalustalle nostamista? Hän ei kertaakaan kysynyt, miten minä voin. Painin valtavien asioiden kanssa terveyteni suhteen, mutta en jaksanut puhua hänelle. Jos yritin, hänellä oli aina jokin huonommin. Hänellä oli aina isommat ongelmat. Huvittavaa sinänsä, kun minä pelkään henkeni puolesta ja hän murehtii hiustensa väriä.
Kuulostan varmasti hyvin katkeralta. Ja olenkin. Olen antanut tälle ihmiselle niin paljon odottamatta mitään takaisin. Hän oli paras ystäväni, halusin auttaa häntä ja olla tukena. Ja nyt, kun olisin itse tarvinnut rahtusen tukea, saankin vittuilua. Ilkeitä naurun siivitämiä kommentteja järkyttävän suuresta perseestäni. Olisin kaivannut vain kuuntelevaa korvaa. Vähän empatiaa vaikeassa tilanteessa. En tunne itseäni enää kovinkaan tärkeäksi. Saati sitten arvostetuksi. Viimeinen pisara oli kuitenkin se, että hän alkoi arvostelemaan lapsiani. Hänen lapsensa on täydellinen, muiden kakarat karmeita. Omani olisi kuulemma pitänyt viedä tutkimuksiin kun ovat niin äänekkäitä ja vauhdikkaita. Kyseisessä tilanteessa lapseni auttoivat hänen lastaan pallomereen. En ole tämän jälkeen pitänyt häneen yhteyttä. En jaksa. Miksi tuhlata viimeiset energian rippeeni ihmiseen, joka kohtelee minua kuin roskaa. Olkoon yksin paremmu udessaan.
Mutta mistä ihmeestä sitä aikuisena löytäisi uusia ystäviä? Voisko joku kehittää äitien tinderin, jossa voisi hakea itselleen ystävää? Huono Äiti, please!
Nimimerkki: Kukkanen
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Kaikki ihmiset eivät kaipaa syvällisiä kaverisuhteita, ja senkin pitäisi olla ihan ok. Harmi, että kaverisi ei ollut sinulle se oikea, toivon sinun löytävän itsellesi sopivan ystävän. Ja toivon, että olet edelleen olemassa tässä maailmassa, eikä sairautesi ole vienyt sinua. Ja jatkossa koita oppia erottamaan ne kaverit, jotka kaipaavat vain viihdykettä elämäänsä ja ne, jotka toivovat samoja asioita kanssasi. Ystävyys on vähän kuin parisuhde. Joidenkin kanssa se toimii, toisten kanssa ei.
Itse en voisi edes kuvitella olevani todellinen ystävä kellekään. En muutenkaan kaipaa elämääni kavereita. Ja olisi todella surullista, jos vahingossa, hetken huumassa, ystävystyisin ihmisen kanssa, joka odottaisi minulta sellaista. Minä ihastun ihmisiin aina hetkeksi kerrallaan. Enkä osaa surra, kun he poistuvat elämästäni. Tämän ei ole tarkoitus olla kritiikkiä vaan ennemminkin varoitus. Kaikki ystävät eivät ole sinua varten. Jos siis voisin jonkun neuvon antaa, niin älä luota elämääsi vain yhden ystävän varaan. Etsi istellesi monta ystävää, jotta voit sitten parin vuoden päästä nähdä, ketkä olivat niitä juuri sinulle sopivia 🙂
Harmillista, että on tuollasia ystäviä jotka ei välitä toisesta. Toivon että olet löytänyt uuden ystävän. Oma ystäväni, jota näen harvemmin, on joltain osin samanlainen. Itse en tosin odota tuolta ystävältäni mitään tai en kerro hänelle murheitani eikä hänkään minulle. Hän tosin harvoin kysyy kuulumisia tai kysyy haluanko nähdä eikä välttämättä tule sovittuihin tapaamisiin. Ollaan muuttamassa toiselle paikkakunnalle ja hän haluaisi nähdä ennen sitä. Enpä tiedä haluanko itse, koska kuullessaan muutosta sain häneltä negatiivissävytteisen ja ehkä piikittelevän tai olevinaan humoristisen viestin, mihin en taida vastata.
Tuttu tilanne. Sitä tarjoaa apua ja luulee, että toinen sitten auttaa vuorostaan. Ei auta, ei edes pyydettäessä. Hanat kiinni vaan, muu ei auta.
Myös lasten kerhoissa ja harrastuksissa tutustuu muihin vanhempiin.
Hyväksikäyttäjiä ja siipiveikkoja löytyy joka nurkan takaa. Asiallista porukkaa vähemmän.
Siipeilijät ei muutu. Pyri eroon heistä ja he etsivät uuden uhrin.
Ongelma, että asiallisia ystäviä vaikea löytää.
Ota asia puheeksi hänen kanssaan. Hänen reaktionsa kertoo onko hän oikea ystävä. Jos hän kuuntelee ja saatte asian selvitettyä, hän on ehkä oikea ystävä. Hyvin todennäköistä kuitenkin on että hän ei kykene näkemään itsessään vikaa. Kuutenkin puheeksiotto on hyvä tapa selvittää, mikä hän on ”naisiaan”.
Olisiko fb joku asuinpaikkasi Facebook ryhmä jossa vois huhuilla samanikäisiä lapsia omaavaa äitiä joka tarttis seuraa vaikka lenkille tai puistoon tai kahville. Näin vaan reippaasti tapaamaan uusia aikuisia
Ikävä kyllä tuo kuulostaa siltä, että olet kymmenen vuotta sitten yksipuolisesti valinnut hänet ”parhaaksi ystäväksesi”. Olet tarrautunut, alistunut, auttanut ja hoivannut. Onko ”ystäväsi” ollut missään vaiheessa vastavuoroinen? Onko hän sanonut, että olette parhaita ystäviä?
Toinen mahdollisuus on, että kiittämättömyys pilaa hyvänkin ihmissuhteen. Ystäväsi ei ole osannut arvostaa kaikkea apuasi ja se on pikkuhiljaa myrkyttänyt välinne.
Kolmas vaihtoehto on se tavallisin. Olette muuttuneet ja kasvaneet ihmisinä erillenne. Äitiys muuttaa usein ihmistä tosi paljon.
Silloin kun ajelit lapsesi hänen luokseen hoitamaan hänen lastaan mutta hän ei jaksanut ajaa sinun luoksesi, mitä ajattelit? Miksi se olit aina sinä, joka matkusti? Miksi ”koirana” kiirehdit hänen luokseen auttamaan?
Oletko muissa suhteissasi läheisriipppuvainen? Onko sinulla voimakas miellyttämisen tarve? Oletko jo lapsuudessasi oppinut miellyttämään ja palvelemaan, jotta tulisit hyväksytyksi?
Ehkä ystävästäsi oli ok käyttää sinua hyväkseen, kun tarvitsi apua. Mutta nyt hän pärjää omillaan, eikä jaksa leikkiä ystävää. Tällaisiakin ihmisiä on paljon.
Mutta muista, että sinä ihan itse olet suostunut hyväksikäytettäväksi.
”Ihan itse olet suostunut hyväksikäytettäväväksi” Anteeksi mitä😳 Kuvittele tämä lauseesi mihin tahansa hyväksikäyttötilanteeseen. Raiskauksen uhri. Lähisuhdeväkivallan uhri. Taloudellisen väkivallan uhri. Sanopa nyt uudestaan. Älä ikinä syyttele ihmisiä, jotla ovat joutuneet minkäänlaisen hyväksikäytön uhriksi.
No tässä nyt oli kyse erilaisesta hyväksikäytöstä. Jos joku ihan itse haluaa ajella hoitamaan toisen lasta mutta ei saa vastavuoroisesti apua, se on sellaista hyväksikäyttöä, jonka itse hyväksyy.
Seksuaalinen hyväksiikäyttö ja väkivalta on ihan eri levelillä.
Sama
Uhriutuminen on kaksiteräinen miekka. Jos koet olevasi jonkin asian uhri, siirrät vastuun omista valinnoistasi, ja ennen kaikkea selviytymisesi, itsesi ulkopuolelle.
Olen uhri, no can do. Vika on muissa.
Jos sinut raiskataan pimeässä puistossa. Olet raiskauksen uhri. Se on selvää, tekijä teki väärin.
Jos rakastun nigerialaiseen prinssiin ja päätän lähettää säästöni hänelle, olen huijauksen uhri. Mutta olen myös ihan itse tehnyt päätöksen antaa rahaa.
Kannattaa opetella näkemään näiden ero.