Paskan äitipuolen avautuminen
Tarvitaanko äitiyteen ihan oikeasti biologinen side vai riittäiskös pelkkä henkinen? Onko äitipuoli uhka vai mahdollisuus?
”Mä olen paskista paskin, sillä menin ja rakastuin mieheen jolla on lapsia edellisestä liitosta. Kaikkein älyttömintä mitä saatoin tehdä, oli pitää miehen lapsista. Tämähän tarkoitti luonnollisesti sitä, että yritän kaapata lapsettomana naisena mieheni ja hänen eksänsä yhteiset lapset. Ensin mua uhkailtiin fyysisesti, sitten alkoi järkyttävä skitsoilu miten lasten kanssa tulee mun toimia. Tai lähinnä mitä en saa tehdä. Lapset siis asuvat meillä 24/7 mutta en saa olla heidän kanssaan kotona ilman miestä, en saa kuljettaa heitä autolla, en saa kieltää heitä, en saa kasvattaa heitä. Mutta olemassa sentään ehkä saan olla.
Tai sitten en sitäkään. Koska olen olemassa, ei mies huoli tätä äidin irvikuvaa takaisin. Eikä mies tottele eksää koska minä kiellän. Miehellähän ei omia aivoja olekaan!
Minut on haukuttu kaupan kassalla, kylällä, sosiaalivirastossa, perheneuvolassa, lasten päivähoidon juhlissa. Lista on loputon. Ja kyllä, eksä on omin neuvoin itse lähtenyt, perheensä hylännyt ja tomut karistanut. Hänet on todettu eri oikeusasteissa äidiksi kelpaamattomaksi eri viranomaisten toimesta. Mutta paskaaks tämmönen äitipuoli mitään mistään tietää, kun en niitä lapsia ole synnyttänyt. Hohhiijaa!!
Kyllä mun täytyy olla tosi paha, kun tulin eksän jäljiltä nostamaan miehen elämämisen makuun, opetin lapsille hyvät tavat, rehellisyyttä, toisten huomioimista ja välittämistä. Kunnostin kodin ja rahoitin elämää kun mies maksoi eksänsä hänen nimissään tekemät velat.
Ei mulla muuta. Onneks on leviät hartiat, jotta tän kaiken paskakuorman jaksaa ja pystyy kantamaan.”
Paska Äitipuoli
Jos tämä kirjoitus kolahti, tämäkin juttu äitipuolista kolahtaa!
Ja tämä, tutkitusti äitipuoli vetää usein sen lyhyemmän korren
Ja ne exät, heistä sulosointuja täällä!
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 15 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Niin tuttu tunne. Minua pidettiin äitipuolena monta vuotta. Hoidin mieheni pojat joka itse oli töissä tai joi. Exälle välit oli hyvin kun aina sai pojat tuoda kun halusi ja lomaakin vietin heidän kanssaan, yritin kasvattaa, opettaa ja saada tekemään muutakin kuin pelaamaan pelikoneilla. Kelpasivat hoitajaksi mutta aina sain kuulla etten ymmärrä kun en ole äiti. Mutta kehuttiinkin kuinka hyvin hoidin ja kuiskasin vielä pojat, ei vanhempiensa tarvinnut. Sitten rupesin odottamaan omaani ja ennen syntymää tuli ero. Lupasin pitää poikia jatkossakin että oppii tuntemaan pikkuisen. Pikkuinen syntyi ja palattiinkin yhteen. Siitä se sitten lähti. Pojille oli selvästi tehty selväksi etten ole korvaamaton ja minua ei tarvitse kuunnella. Seläntakana sain kuulla haukkuja ja puheita uudesta perheestä. Eron myötä lopetin poikien hoitamisen kun oli pikkuinen ja ajattelin että olkoot isänsä (isän tahdosta erottiin) ja kuskatkoon äitinsä. Minä olen saanut kuulla kuinka en enää välitä pojista ja jokaista asiaa arvostellaan, en puutu poikien tekemisiin koska saan kuulla haukut. Kun toinenkin lapseni syntyi tilanne vain paheni. Edes mieheni ei ole hoitanut yhteisiä lapsiamme mutta saan silti arvostelua kun en hoida poikia. Tiedän nyt että exä oli mukava vain koska olin hyvä lastenhoitaja ja aina käytettävissä. Kun omat syntyi kuviteltiin tunteideni poikiin muuttuneen, eivät ne muuttuneet vaan ymmärsin ettei minua ole oikeus käyttää hyväksi, etenkin jos katkeroituu siitä jos kieltäydyn hoitamasta exän lapsia. Paikalla voin olla, mutta en yksin kun vanhempansa nauttivat vapaa ajastaan. Olen loukkaantunut ja vihainen kun olinkin vain helppo apuri. En ole enää äitipuoli, yritän olla aikuinen ystävä mutta taustalla koska haukkuvat heti ja pojat taitavat viedä mielellään asiat eteenpäin. Se on ahdistavaa kun tietää että exä tahtoo tapahtumatiedot. Minkäs teet, elettävä on ja sen voin sanoa että poikien kasvatuksessa ajattelen samoin tyttöjenikin kohdalla, vaikka en mitään ymmärtänytkään silloin kun olin lapseton lapsenlikkana vain.
Ymmärrän sinänsä mistä puhut, mutta tässä lapsen näkökulma. Itse olen jo kaksikymppinen, mutta äidin ja isän eron aikaan olin 12 ja en todellakaan halunnut olla missään yhteyksissä ”äitipuoleeni”. En halunnut siinä vaiheessa mitään uusia äitejä enkä uusia veli/siskopuolia. Uusi äitipuoli on tutematon ihminen, jonka kanssa pitäisi heti olla hyvää pataa ja pitäisi luottaa. Niitä suhteita äitipuoli/lapsi ei pidä aloittaa sillä, että sinusta tulee uusi äiti. Vaan se lapsi on kuin ketä tahansa tuntematon ja yhtäkkiä olet hänen yksityiselämässään. Meillä vielä tilanne missä isän ja naisen suhde oli jo käynnissä ennen vanhempieni eroa. Se ei ole hyvä aloitus kenellekkään. Pointtinta on se, että lapsen mielessä hänellä on kaksi vanhempaa, jotka ovat hänet kasvattaneet ja kenen kanssa he ovat eläneet. Vanhemman työn saanti on yhtä todennäköistä kuin pääsy presidentiksi. Eikä sitä työtä kuulukkaan hakea. Isän naisystävä/vaimo on juuri se. Vieras täti. Ja se on ihan ok.
Hei
Mä kirjoitin tuon alkuperäisen jutun ja siinä ei varmasti painotettu tarpeeksi sitä, etten mä halunnut alunperinkään äidiksi äidin paikalle. Mä rakastuin lasten isään ja ajattelin, että olisi hyvä tulla lasten kanssa toimeen. Mun mielestä lapsilla on vaan ne yhdet vanhemmat, muut on plussaa.
Eli missään nimessä meillä olleet ongelmat eivät johtuneet siitä, että mä olisin halunnut omia lapset itselleni. Lasten äiti vain luuli jostian syystä näin. Mun tarkoitus oli vaan mahdollistaa meidän kaikkien saman katon alla asuminen, ja hyvä yhteishenki kotona. Ei mitään sen kummempaa.
Juu ymmärsin siis sen, että lapsen äiti on ollut se ongelma. Yritin vaan tuoda lapsenkin näkökulmaa. 🙂
Se kuinka lapset hyväksyy uuden äidin ja isän on siitäkin kiinni heitetäänkö lokaa ja kuinka paljon, onko pakko katkeroittaa lapsi. Itse en tahtoisi lapsilleni äitipuolten, mutta olen sitä itse ja asemani aina vähän syrjitty. Kaikki tahtovat perheet tiukasti kiinni ja onnellisia loppuja mutta aina se ei niin mene. Minä en suostuisi äitipuolen koska tiedän että hänkin olisi miehelleni lastensa hoitaja ei muuta. Mutta lapset hyväksyvät uusia aikuisia helpommin jos äiti ja isäkin hyväksyy.
No meillä ei ollut koskaan kismaa äidin ja isän uuden vaimon välillä. Itse päätin, että mun elämään ei pääse tuolla tavalla. Ja tottahan on se, että ei tämä henkilö ole nähnyt jokaista kiukunpuuskaani tai ilon henkeäni. Ei siis tuntenut minua. Isäni hoisi asian huonosti ja päätti, että lähdetään koko uusperhe lomalle heti alkuun. ”Äitipuoleni” luulee vieläkin, että olen negatiivinen ihmisenä, perustuen siihen, että olin siellä lomamatkalla vihainen isälleni ja monta vuotta sen jälkeenkin. Hän ei ymmärrä, mitä minä ymmärsin. Ja hänellä ei myöskään ollut kärvivällisyyttä ymmärtää.
Lapsia kasvattavat ne joiden luona he asuvat. Jos vanhempi on hylännyt lapsensa ei hänellä ole mitään nokan koputtamista. Itsestäsi riippuu mihin vedät rajan.
Hei P. Äitipuoli. Älä kuitenkaan väsähdä. Minulla oli samanlaista, lisäksi minulla oli kyllä kolme omaa lasta perheessämme lisäksi. Syntyi se yhteinenkin. Jaksoin pitkään, vuosia, ja sitten en enää jaksanutkaan. Lastensuojeluilmoitukset milloin milläkin syyllä, kaiken sekoittaminen koko ajan, lasten lomamatkojen estäminen, kun olimme lähdössä minun sukulaisiin kylään, tulivat isovanhemmt paikalle pelastamaan lapset ja viemään heidät luokseen vierailumme ajaksi. Perheemme mökkireissujen ja luontoretkien jälkeen taas valtava valtapeli lasten pilaamisesta…”minun lapseni eivät mene mustikkaan tai kerää teidän marjojanne tai mene vieraille mökeille”, tyttären pitkien hiusten letittämiskampaukset purettiin herjaussoittojen perään tytön käytyä äidillä, ym. mahtavaa koko ajan. Se tuntui niin uskomattomalta, etten tuntenut sitä elämää jota elin. Olin hyvästä maalaistalon isosta perheestä, enkä ollut koskaan kohdannut tällaista pahuutta. Osasin huolehtia kaikista lapsista, minulla oli kotoa malli huolehtimisesta ja välittämisestä. Loppujen lopuksi, huomasin, etten jaksaisi millään tulla töistä kotiin. Uuvuin vuosien saatossa niin paljon, että halusin vahvasti omilleni, biologisesti omieni kanssa. En oikein tiedä, mutta mies puhui minut ympäri, kaksi eri kertaa, ja toisella kerralla päätin, että jos en nyt lähde, en enää lähde, vaan siedän ja sopeudun. Nyt isommat lapset ovat omillaan. Nuorin, yhteinen lapsi, enää ilonamme kotona. Olemme tekemisissä seitsemästä lapsesta kuuden kanssa. Yksi lapsi ei hyväksy minua, joten hänen kanssaan oleminen on vähäistä. Hän myös sabotoi kaikkia perhejuhlia laittamalla minulle hävyttömiä viestejä ja käännyttämällä uusia sukuuntulleita sukulaisia vastaani. Meistä kutsutaan perhejuhliin vain osa. Tämä on sitä sukupolvien ketjua, jota hän omalta osaltaan jatkaa ja jakaa. En jaksa enkä halua taistella sitä vastaan, välillä ajattelen, että hänellä on oikeus valita ympärilleen ihmiset, omat lapset olen kavattanut humaaneiksi ja hyväksyviksi, enempää en osaa. Ja meidän juhliimme ovat kaikki tervetulleita, lautasia ei lasketa.
Silloin kuntotaalisesti uuvuin, jotain hyvää myös katkesi sielussani. Toisaalta, en olisi millään jaksanut kantaa sitä kuormaa. Olen joitakin kertoja päässyt keskustelemaan perheestäni asiantuntijoiden kanssa, jotka järestään kehottivat luovuttamaan ja aloittamaan oman elämän ilman järjestelmällistä suhteiden tuhoamista. Yhteisen lapsen takia, ja koska kuitenkin pidän miehestäni paljon, en sitten lopulta siihen lähtenyt.
Luulen ehkä tietäväni vähäisen siitä, millaista elämää elät. Nostan sisukkuudellesi hattua ja toivon sydämestäni kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä ja kaikkea hyvää.
Toivottavasti se sun mies sanoo sulle, että oot maailman paras vaimo ja äiti. Miesten pitää pitää naistensa puolta eikä pelätä niitä exiään. Olen sellaista elämää sivusta seurannut, jossa mies antaa sen tosi tosi tosi paskan exän huuseerata ja haukkua nykyistä vaimoaan, mutta ei sanaa saa suustaan, pelkää niin paljon. Onneksi tämäkin uusperheen äiti on jämäkkä nainen eikä anna piiruakaan periksi, vaan sanoo suorat sanat tälle exälle. Lapset kyllä tykkäävät uudesta äidistään, mutta lasten manipulointi on ihan kamalaa, kun ne viikonloppuna äitinsä luona käyvät. Sekaisin raukat olevat kun taas kotiinsa ( isän luo) tulevat. Varmasti jää jälkiä lapsiin eivätkä toivu koskaan tuollaisesta äidistä. Säälittää heidän puolestaan. Onneksi on se ihana, äitipuoli. 🙂
”Mutta olemassa sentään ehkä saan olla.”
Tämä lause kosketti mua tässä järkyssä tarinassa
eniten. Toivon sulle hurjasti voimia ja
uskoa siihen, että tossa tilanteessa sun
vahvin ase on
juuri tuo: olet olemassa. Usko siihen, että
juuri tuon lapset tulevat muistamaan: olet
Olemassa heille ? – vaikkakin kuvauksesi
mukaan aika lailla liikaa muiden
asettamien ”ohjeiden” mukaan, mutta silti.
Mä uskon sun olevan voittaja!
Jaan tuskan kanssasi.
Samat läpinät muuten, poikkeuksena että olen jo saanut omat lapset.
Olemme istuneet oikeudessa, ja exllä on lähestymiskielto.
Tilanne on järkyttävän kuormittava, sillä kaikki shabotoidaan, tai ainakin yritetään shabotoida, toisessa kodissa. Aloitamme siis joka toinen vko ns. alusta lasten kanssa..
Mikään viranomainen ei tiedä, mitä tehdä, sillä äidillä on aina painavampi oikeus kuin isällä.
Voe pyhä jyssäys! Onko minut kloonattu? ! Kiva ku muillaki on yhtä mukavaa ku mulla! Pusu- ja jaxuhalit!
Pidä pintasi, hyvä ihminen!!
Mahtavaa, että Melkein Huonot saavat avautua tästäKIN asiasta. Uusperhekuviot voivat olla todella uuvuttavaa kuraa, eikä nyksän eksän horinoilta ja sekoiluilta valitettavasti voi aina ummistaa silmiään ja korviaan. Joskus pitää saada puhdistaa ainakin omaa ilmaansa.
Mitenkäs sitten tuolla kommenttiosiossa herätetty vähän sairaahko ÄITI-myytti, onko sijaissynnyttäjä lapsen ainoa ja oikea äiti? Entä munasolun luovuttaja? Mitä, jos äiti hylkää vauvan synnärille ja vauva adoptoidaan. Herätkääpäs 2000-luvulle ja ristikää kiittimenne, jos olette saaneet itse synnyttää lapsen, joka sai alkunsa omasta munasolusta.
Voi luoja! NIIN tiedän ton tunteen! Ainoa vaan etten oo saanu edelliseltä neuvoja mitä tehdä ja mitä en saa tehdä, koska häntä ei kiinnosta oma lapsi sen vertaa, että maksaisi edes elatusapuja(joilla saataisiin ostettua niitä lapsen tarvitsemia vaatteita jne.). Käytettynä ja alennuksista ostetaan kaikki ja enemmänkin, kun kasvu on niin vauhdikasta! Harrastukset vie oman osansa, mutta eihän sitä biologista äitiä kiinnosta edes tietää mitä lapsensa harrastaa.
Mitä tahansa teet/yrität auttaa/lohduttaa/yms. sinut ja isä työnnetään pois. Yritän tarpeeksi ja enemmänkin, mutta sekään ei riitä, koska ”et ole mun äiti!!” Ja isää vihataan, vaikka se oli äiti joka lähti,eikä *ittujakaan välitä OMASTA lapsestaan!
Tulee vähän sellainen, kukahan se kasvattaa ja ketä fiilis…
Mä en ole paska äitipuoli ollenkaan, ja kerronpa salaisuuteni: Ottopojat ovat jo aikuisia. Paskuuteni ikään kuin hälveni vuosien mittaan (aloitin niin paskasta, että te olette ihan amatöörejä), ja täytyy kyllä myöntää, että nyksäni eksä on ihan suhteellisen täysjärkinen ja oli pelkästään kiitollinen, että joka toinen viikonloppu oli lapsenpiika hänen ”terroristiryhmälleen”. Lasten isä kun ei ole valitettavasti mitenkään erityisen luotettava yksilö. No anyway, kunhan jaksatte vielä muutamia vuosia, teistäkin tulee vielä ihan kelpo äitipuolia. Koittakaa pitää tämä mielessä, kun tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin tai ainakin huutaa kitapurjeet irti.