Ah Wilma. Ihana koulujen palauteautomaatti. Kuinka monessa perheessä viikonloppu alkaa huudolla, kun lapsen edesottamuksista on saatu jälleen Wilma-raportti just kätevästi viikonlopun alkuun? Kaikki palautteen antamista käsittelevät oppaat ovat toki sitiä mieltä, ettei huonoa palautetta anneta perjantaisin, mutta sehän ei toki koske Wilmaa!
Kysyin yli vuosi sitten saitin seuraajilta, millaista palautetta heidän tyttönsä ja poikansa saavat koulusta. Toteutin kyselyn Typeform-kyselynä ja siihen vastasi 342 henkilöä. Vastauksista kävi ilmi, että pojat saavat koulussa suhteellisesti kolminkertaisen määrän huonoa palautetta tyttöihin verrattuna. Vastaavasti tytöt saavat lähes kaksinkertaisen määrän positiivista palautetta poikiin verrattuna.
Kyselyn mukaan 14 prosenttia tytöistä saa koulusta voittopuolisesti negatiivista palautetta. Vastaavasti 45 prosenttia pojista saa koulusta voittopuolisesti negatiivista palautetta. Kyselyn vastausten mukaan 46,5 prosenttia tytöistä saa yleisimmin posiitivista palautta kun voittopuolisesti positiivista palautetta saavien poikien osuus oli 26 prosenttia. Tytöistä 39,5 prosenttia ei saanut juuri mitään palautetta tai palaute oli tasaisesti hyvää ja huonoa, pojista vastaavasti 29 prosenttia ei saanut juuri mitään palautetta tai palaute oli yhtä paljon hyvää tai huonoa.
Epätieteellistä kyselyäni sivuaa tutkimustieto, jolla saattaa olla tekemista poikien koulutilanteen kanssa eli tutkimus lapsen temperamentin vaikutuksesta hänen saamaansa arviointiin.
Koululaisten temperamenttitutkimuksessa kävi ilmi, että yhteiskunnassa yleisesti arvostetut temperamenttipiirteet kuten iloisuus, mukautuvaisuus, joustavuus ja hyväntuulisuus hyödyntävät tyttöjä ja näkyvät tyttöjen parempina arvosanoina.
Pojat kärsivät oppimisvaikeuksista useammin kuin tytöt ja oppimisen vaikeudet periytyvät perheissä enemmän pojille kuin tytöille. Pojat kokevat murrosiässä tyttöjä paljon suuremman psyykkisen taantuman ja poikien aivot kypsyvät jopa kaksi vuotta tyttöjen aivojen jäljessä. Lukioissa alle puolet opiskelijoista on poikia ja yliopistoihin pääsee enemmän tyttöjä kuin poikia. Koulupudokkaat ovat yleensä myös poikia.
Ja se Wilma sitten.
Kyllä, tyttölapsen äitinä luen vain negatiivista. Olemme tietoisia ilman mäitä merkintöjä lapsemme haasteista ja teemme runsaasti työtä asian eteen jotta haasteet helpottaisi. Erityisopettaja erityisesti syyllistää sekä vanhempia ja lasta ja kerää dataa ja rikoksia jotta on sitten kättä pidempää… en näe siinä mitään positiiviseen johtavaa kehitystä vaan lapsen identiteettiin kasvatetaan koulusta niitä negatiivisia ominaisuuksia vaikka se on se suurin virhe mitä tehdään 🙁 Wilma voisi hajota vaikka vuodeksi ja katsottaisiin mitä tapahtuu oppilaille ja vanhemmille ja opettajille… menisikö paremmin vai huonommin?
Tähän sopii hyvin ratkaisu jota sovellan myös 95% :n työsähköpostejani: En lue niitä.
Sitten sen loput 5% voi lukea vaikka kerran kuussa maanantaisin, jos muistaa.
Kyllä ne varmaan soittaa tai sanoo, jos on jotain mihin täytyy puuttua.
Puhut paljon ja asiaa…oot kuin Pentti linkola oli pelkkiä totuuksia mutta harvoja kiinosti…
Minusta on tärkeää tietää miten lapseni käyttäytyy koulussa, jotta voin asiaan puuttua keskustelemalla asiadta lapseni kanssa. Usein lapsi tietää toimineensa väärin ja asia selvä. Toisinaan keskustelu voi jatkua opettajan kanssa ja selviää vasta sitten. Näin saatu esim. orastava kiusaaminen loppumaan.
Minkä sille voi, jos lapsi sattuu juuri perjantaina törttöilemään.
Vanhempien pitää olla lapsensa kasvattaja ei hyysääjä. Jos koulusta tulee huonoa palautetta, palaa lähtöruutuun, pohdi taustoja, kuuntele lastasi, ohjaa oikean käytöksen suuntaan. Aikuinen esimerkillään on suurin tekijä miten lapsi kouluun suhtautuu.
Kun se tyhmä toiminta/ huono käytös on kotona selvitetty, anna positiivista palautetta lapselle. Esim. Rehellisyydestä, kuuntelutaidosta, reippaudesta. Ja kerro kuinka rakas ja tärkeä hän on. Mietipä rehellisesti kuinka paljon annat kotona lapsellesi negatiivista palautetta suhteessa positiiviseen palautteeseen. Veikkaanpa, että ollaan samoissa prosenteissa WILMAn kanssa, eri aihealuissa vain,
Kyllä WILMA on hieno juttu, kun saa lähes reaaliajassa selvittää sotkut, kun ne vielä on muistissa. Reisduvihko aikaan tähän saattoi mennä kuukausia. Olen huoltajana saanut kokea nämä molemmast. Iso peukku Wilmalle.
Viime vuonna jouduin antamaan poikani käytökseen johtuen palautetta aina erityisopea myöten. Lapseni 10 v pelleili tunneilla ja joutui usein puhutteluun ja sai parhaimmillan 3 tuntimerkintää samalta päivältä. Oman open hermostuksen jopa ymmärrän, kestämistä varmasti välillä on, tunnustan itsekin!😂
Kysyin lapseltani, onko kukaan kysynyt sinulta: Mitä kuuluu? Miten menee? Onko sinulla kavereita? Missä olet hyvä? Mistä tykkäät koulussa/vapaa-ajalla? Vastaus oli: Ei.. Se (Erityisope) vaan ragee aina, mitä oot taas höpöttänyt. Ja oma ope on epäreilu, ku se ei hermostu koskaan tytöille. Miks ne saa höpöttää ja meille (pojille) heti ragetaan.
Täytyy sanoa, että tutkimustulos ei yllätä. Näin se vaan tuntuu usein menevän. Tilanne muuttui viestini jälkeen ratkaisevasti kaikkien käytöksen suhteen.
Tänä vuonna, ope vaihtui, ei ole tullut kuin vihreää. Kiitin tätä kielten opea, että jakaa myös hyviä mainintoja, poikani sateenkaaren väreistä on vihreä aiemmin puuttunut, nyt se on lähes ainoa väri. Positiivinen palaute tuntuu olevan kiven takana muilla opettajilla.
Kaikista lapsista löytyy hyvä, joskus se tosin yrittää piiloutua kehnon käytöksen taakse.
Välittäviä aikuisia tulkoon jokaisen koulupolulle ainakin se yksi, jota kiinnostaa oikesti, mitä kuuluu, miten menee ja miltä tuntuu!
Voimia kaikille vanhemmille koulutien tukemiseen!
Mun ihana eloisa ja vahvaluonteinen poikani saa tuon tuosta merkintöjä ja tempperamenttinsa takia jollain tapaa usein ainoa joka saa merkinnän tilanteessa jossa muitakin mukana. Tuntuis epäreilulta vaikkei oiskaan omasta lapsesta kyse.
Kurjalta kuulostaa, jos kaikki wilmasta tullut viestintä on negatiivista. Omien lasteni kohdalla niiden ”rikkeiden” lisäksi opettajat säännöllisesti kirjaavat positiivisia merkintöjä. Esimerkkinä vaikkapa onnistuminen oppitunnilla, hyvä asenne, aktiivinen tuntityöskentely tms. Lapseni ovat poikia, enkä ole koskaan kokenut, että heitä olisi kohdeltu koulussa epäreilusti sukupuolensa perusteella. Vilkkaampi poikani saa noita negatiivisia merkintöjä enemmän, koska hänen käytöksensä on varmasti välillä muita häiritsevää, toisaalta hän on parhaimmillaan aktiivinen ja innostunut oppimaan, mikä on tuotu wilmamerkinnöissäkin usein esille. Rauhallisempi poika ei ole koskaan saanut yhtään negatiivista merkintää, koska on luonteeltaan toisenlainen. Jos tavarat ovat hukassa, läksyt tekemättä ja kaverin kanssa on nahisteltu välitunnilla, minä haluan siitä tietää, jotta voin jutella tarvittaessa asiasta lapsen kanssa myös kotona. Totta varmasti on, että jotkut opettajat kirjaavat turhan pienet sattumukset wilmaan, omien lasteni opettajilla merkinnät ovat onneksi olleet ihan oikeista asioista.
Tuntimerkintä ei ole negatiivinen palaute, vaan opettajan pyyntö koteihin tulla mukaan kasvatuskumppanuuteen, ja ohjata lasta keskusteluin asialliseen käytökseen, aikatauluista kiinni pitämiseen, toisten huomioimiseen ja velvollisuuksista huolehtimiseen. Opettajan velvollisuus on tiedottaa koteja näistä, eikä nämä ole Wilman syytä. Pojat saavat useammin nk. negatiivisia palautteita, koska he laiminlyövät kaikkia edellä mainittuja asioita tyttöjä huomattavasti useammin. Palautteita ei jaeta sukupuolen mukaan, vaan toiminnan. Wilma on viestin tuoja ja sen alas ampuminen ei poista varsinaisia ongelmia. Jos ei Wilmaa olisi, eivät kodit tietäisi mitä lapsi koulussa tekee, missä tarvitsee aikuisen apua ja ohjausta.
Opettaja voi sanoa palautetta tuntimerkinnöiksi, mutta se on sellaista orwellilaista uuskieltä. Kuten tästäkin kommentista näkee, moni opettaja on täysin kyvytön asettautumista oppilaan vanhemman asemaan.
Jos opettaja haluaa oikeaa ja aitoa kasvatuskumppanuutta, hän kutsuu koululle palaveriin. Yksipuolisesti kirjatut tuntimerkinnöiksi eivät ole mitään kumppanuutta.
Todellako vanhemman pitäisi sitten olla perillä jokaisesta risahduksesta ja rasahduksesta (tai vaikkapa pieraisusta)? Totta kai lapsen käytös kiinnostaa, mutta minkä voimalla sinä saat lapsen pidättelemään pierua, jos se nyt on tullakseen 😀
Tuntuu, että nämä turhat merkinnät tuo koteihin lähinnä pahaa mieltä ja toisaalta voivat jättää hyviä ja kenties olennaisempia asioita piiloon.
Viestimiseen sinänsä Wilma on hyvä keino, käytön toteutus puolestaan vaikuttaa lähinnä huonolta vitsiltä.