Rakkautta on

Tapasimme 16-vuotiaina. Huomasin hänet ensimmäisenä koulupäivänä uudessa koulussa. Komea nuori mies, erilainen kuin muut. Yhteisten tuttujen kautta päädyimme välillä hengaamaan samassa porukassa ja tutustuimme hieman.

Eräänä päivänä pyysin häntä kanssani ulos. Sovimme treffit viikonlopuksi. Kävimme leffassa ja kahvilla. Illalla vielä soitin hänelle ja kysyin, haluaisiko hän jatkaa tutustumista. ”Kyllähän sitä voisi katsella mitä tästä tulee”, hän vastasi.

Näistä sanoista on yli 20 vuotta. Olemme olleet yhdessä siitä asti. Alamäkiäkin on ollut mutta niistä on noustu. Tiellemme on tullut kaksi vakavaa, ei kuitenkaan hengenvakavaa, sairastumista mutta niidenkin läpi on päästy yhdessä.

Seksi on upeaa. On aina ollut. Minun nautintoni on hänelle tärkeää. Nopeita ja kiihkeitä sessioitakin on mutta yleensä hän tykkää keskittyä minuun pitkään ja hartaasti, intensiivisesti. Koska olemme olleet yhdessä nuoresta asti, myös seksielämämme on tavallaan kasvanut parisuhteemme myötä. Kokeilemme uutta, pidämme yhdessä hauskaa. Toista kunnioittaen ja toista painostamatta.

Paula Vesala laulaa: Joka päivä avaan oven sun mennä ja se jää auki. Ja: Onnellinen lintu pois ei lennä. Tämä pätee meihin. Kun jommalla kummalla on jotain menoa, se kerrotaan hyvissä ajoin mutta lupaa ei tarvitse kummankaan kysyä.

Emme soittele toistemme perään tai kyttää ikkunalla jos toinen on illanvietossa. Emme yritä muuttaa toistemme persoonallisuuksia. Kumpikin saa harrastaa ja tehdä omia mieluisia juttujaan. Olemme hyväksyneet toistemme tavat olla ja elää, ja hioutuneet tiimiksi vuosien varrella. Olemme onnellisia, ja palaamme joka ilta toistemme luo.

Meillä on lapsia. Äitiyden ensimmäiset vuodet olivat minulle vaikeita väsymyksen ja masentuneisuuden vuoksi mutta mieheni piti meitä pystyssä. Hän muisti koko ajan kertoa miten hän arvostaa sitä kuinka pyöritän perheemme arkea. Enkä tietenkään tehnyt sitä yksin vaan mieheni kanssa.

Nyt lapset ovat jo isompia ja elämä helpompaa sen kannalta. Mieheni käy töissä, tulee kotiin, lepää hetken, syö, ja sitten hän on yleensä lastemme käytettävissä. Ihailen sitä kuinka hän jaksaa olla lastemme kanssa niin aktiivinen: he käyvät luistelemassa, hiihtämässä, kirjastossa, puistossa, pelaavat yhdessä… pieniä mutta niin tärkeitä asioita.

Keskinäinen huumorimme on juuri niin mustaa kuin 20 vuotta yhdessä olleiden ihmisten huumori voi olla. Ne hetket kun saamme olla kahdestaan ovat lähes poikkeuksetta hauskoja ja rentoja, täynnä naurua ja typeriä juttuja. Viihdymme yhdessä.

Kerromme joka ilta rakastavamme toisiamme. Ja myös tarkoitamme sitä. Huikkaamme moikat kun toinen tulee kotiin tai lähtee johonkin. Kosketamme ohikulkiessamme. Huomioimme toisemme arjen keskellä, elämässä yleensäkin. Haluamme näyttää, että olemme toisillemme tärkeitä. Jokin aika sitten olimme illallisella ravintolassa ja hän piti minua pöydän yli kädestä kiinni kunnes saimme ruoat. Mielestäni se oli yksi romanttisimpia asioita mitä mies voi vaimolleen tehdä yli 10 vuoden avioliiton jälkeen. Se tuntui ihanalta.

Tunnen olevani rakastettu. Tunnen, että mieheni arvostaa ja kunnioittaa minua, rakastaa ja haluaa minua, ymmärtää minua. Elämä ei ole täydellistä mutta me olemme toisillemme täydelliset. Olen niin onnellinen, että olemme aikanaan kohdanneet ja rakentaneet elämäämme yhdessä. Koen olevani äärimmäisen onnekas kun suhteemme on kestänyt kauniina sairauksien, väsymyksen, ruuhkavuosien ja työelämän paineiden keskellä. Olemme tarttuneet toisiamme kädestä ja menneet yhdessä eteenpäin.

Tällaisiakin tarinoita vielä on. Halusin kertoa omamme.

Nimim. Sinun

P.S. Joskus ero tuntuu ainoalta vaihtoehdolta, mutta ei välttämättä ole sitä…

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.