”Saa olla viimeinen kerta kun järjestän yhtään mitään!”
Nykyisin melkein jokaisen saa kiinni melkein milloin tahansa. Sosiaalisessa mediassa tieto kulkee nopeasti. Meillä on kaikenlaisia muistutuksia kännyköihin ja kelloihin ja tietokoneelle sekä digitaalisia kalentereita. Save the date -ilmoituksia ennen varsinaisia kutsuja on alkanut tipahdella kiihtyvään tahtiin.
Luulisi, että nykyään on helppo sopia tapaamisia ja juhlia. Paljon helpompi kuin ennen.
Ehei, asia on päinvastoin.
”En enää ikinä yritä järjestää mitään!” -puuskahduksen kuulee nykyisin yhä useammin. Syynä on se, että harva tulee juhliin, tapaamisiin tai tapahtumiin ja vielä harvempi ilmoittaa, aikooko tulla vai ei.
Enää ei riitä, että tapahtumasta ilmoittaa hyvissä ajoin, silloin kun ihmisillä tuskin on vielä mitään sovittuna. Enää ei nimittäin haluta sitoutua. Mistä voin tietää haluanko juuri tuona päivänä kolmen kuukauden päästä lähteä juhliin? Ehkä en jaksakaan? Ehkä tulee joku kivempi kutsu? Ehkä lähden ex tempore matkalle?
Jokainen saa tietysti valita menonsa, ja ehdottomasti on parempi jäädä kotiin jos tuntuu että elämä on liian kuormittavaa. Mutta juhlien tai tapaamisen järjestäjä kiristelee hampaitaan. Facebook-tapahtumassa kutsutut eivät ole vaivautuneet vastaamaan mitään. Ne, jotka ovat vastanneet, ovat vastanneet ”ehkä”. Mistä tiedän, kuinka paljon tarjoiluja pitää varata? Kannattaako tämä vaiva nähdä, kun ihmisiä ei vaikuta kiinnostavan?
Käytäntö on tätä, vaikka puheissa tilanne on toinen: ”Olisi ihanaa nähdä!”, ”Kutsuisipa joku jonnekin!”, ”Tehdään hei jotain kaikki yhdessä!”. Silti oikeassa elämässä ei enää jaksetakaan. Ei edes vastata, aikooko osallistua vai ei.
Ylin kuva Rawpixel.
Peruminen on sekin hyvin huoletonta. Tänään ei huvitakaan, en tule. Varsinkin perheellisten elämässä yllätysperuutuksia tietysti tulee väistämättä, jos esimerkiksi lapsi sairastuu. Töihin voi joutua lähtemään lyhyellä aikataululla tai elämässä voi olla sen verran raskas jakso, että juuri tänään ei millään pysty vaikka haluaisikin. Mutta monet peruvat sovittuja juhlia ja tapaamisia jopa samana päivänä ilman sen kummempaa syytä. Ehkä he ajattelevat, että eivät ne juhlat minusta kiinni ole. Tai sitten he eivät vain välitä.
Tapahtumia järjestäneet kertovat:
”Meillä piti olla isohkot juhlat. Ihan rennot, yhdessäoloa, grillailua, sen sellaista. Vierailta ei edellytetty yhtään mitään. Järjestimme lapsillemme hoidon sun muut asiat valmiiksi ja hankimme juomia etukäteen. Kutsuimme viitisenkymmentä ihmistä monta viikkoa etuajassa. Näistä noin viidestäkymmenestä kutsuun vastasi alle kymmenen. Lisäksi jotkut vastasivat tulevansa ehkä. Vastaus ei varmistunut vaikka pyysin sitä useampaan otteeseen. Lopulta peruimme juhlat kun juhlaviikolla näytti, että osallistujien määrä olisi laskettavissa yhden käden sormilla. Se on aika vähän viidenkymmenen joukosta.”
”Järjestin yhteistä tapaamista kymmenelle naiselle. Aluksi he olivat kaikki tulossa, ja kaikki vaikuttivat olevansa innoissaan. Sitten alkoivat perumiset. Viimeiset peruutukset tulivat samana päivänä. Lopputulos: yksikään näistä kymmenestä ei nyt päässytkään. En alkanut tenttaamaan, mutta syyt olivat sen tyylisiä että ”en jaksakaan” ja ”olen dieetillä”. Tapaamisemme piti olla kahvilassa, ja en ollut varannut sieltä meille mitään tilaa, joten en ottanut tästä taloudellisesti takkiin. Henkisesti sitten otinkin. Tuntui tosi ikävältä järjestää kiva tapaaminen johon yksikään kymmenestä ei halunnut tulla. Mietin, että olivatko kaikki suostuneet kutsuun vain kohteliaisuudesta ja onko vika minussa. Oli muuten viimeinen kerta kun kutsuin näitä ihmisiä minnekään.”
Kuva Viktor Forgacs.
”Olimme puhuneet pitkään vanhan kaveripiirin kokoontumisesta. Päätin organisoida asian ja lähetin kutsut kaikille mahdollisille halukkaille Facebookissa puoli vuotta etukäteen. Kyllä, puoli vuotta. Kutsuttuja oli useita kymmeniä. Suurin osa ei koskaan vastannut kutsuun mitään. Tapahtuman lähestyessä kuulostelin, että ketkä olisivat tulossa. Hyvin harva vastasi edelleenkään. Ehkä sitä ei haluta varata kesästä edes yhtä iltaa vaan pitää kaikki mahdollisuudet avoinna, en tiedä. Lopulta peruin tapahtuman, koska osallistujia olisi ollut vain pari. Ehkä olin ainoa, jonka mielestä vanhojen kavereiden tapaaminen olisi ollut mukavaa..?”
Oletko sinä törmännyt tähän ilmiöön, että kutsuihin ei vastata, juhliin ei haluta osallistua ja perumisenkin voi ilman erityisempää syytä tehdä vaikka paria tuntia ennen? Mistä tämä johtuu? Kerro kommenteissa!
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 76 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Olen itse koittanut erittäin hyvissä ajoin kutsua ja järjestää milloin valmistujaisia. Rippijuhlat syntymäpäivät. Kaikkiin kutsut lähteneet kuukausia aiemmin mutta siltikään suurin osa ei vastannut mitään. Tarjoiluita oli kuitenkin oletetulle ihmis määrälle ja niin suurin osa meni kuitenkin roskikseen koska kukaan ei viitsinyt ilmoittaa ja vaikka ilmoitti osallistuvansa niin ei kuitenkaan tullut näitä juhlia sitten pettyneenä juhlittiin muutaman hassun paikalle vaivautuneen kanssa. 40 vuotis juhlieni jälkeen päätin etten enää ikinä järjestä mitään itse ainakaan en edes omia häitäni jotka vietettiin vain muutaman perheen jäsenen ja ystävän kesken koska he halusivat meille jotakin järjestää.
Kaikista työläintä on järjestää kekkereitä työkavereille. ”Järjestäisipä joku jotain” mutta kun järjestetään, mihinkään ei sitouduta.
Omassa osallistumessa todellakin vaikuttaa se, että kesäiltoja ei raski kiinnittää juhlintaan. On myös sellainen ”ongelma”, että tapaisin kyllä mielelläni porukalla ihmisiä mutta en jaksa sitä, että kokoontumisissa on lähes aina alkoholitarjoilua ja minä nyt vaan tykkään ihmisistä, jotka ovat selvinpäin. Siksi arkiset kohtaamiset kaupoissa ja ns. tienpäällä ovat minusta hauskempia. Niissä ei vaan ole sitä hyvää ruokaa. 😅 Mutta skippaan siis juhlia, joissa tarjoillaan alkoholia. Ilmoitan siitä toki etukäteen.
Meillä enemmistö kutsutuista ei tajua kuinka paljon vaivaa ja rahaa meillä menee ihan pientenkin kemujen järjestämiseen. Seuraavat onkin minun osaltani tulikoe, mikä määrittelee jatkossa kutsutut.
Sukulaiset ne vasta röyhkeitä osaavat ollakin. Aikoinaan lastemme ollessa pieniä, he soittivat ja kyselivät paljon ennen varsinaista ajankohtaa, pidämmekö lapselle synttärit. Kun olimme päättäneet ajankohdan ja kutsuneet sukulaiset henkilökohtaisesti paikalle alkoi päsmäröinti: me ei päästä silloin, mutta tullaan käymään edeltävänä viikonloppuna, toinen sukulaisperhe ilmoittaa, emme pääse tuolloin, tullaan sitten seuraavana viikonloppuna kyläilemään. Ja vielä isovanhemmat ilmoittivat tulevansa ’joku ilta viikolla’. Muutama vieras tuli silloin varsinaisena juhlapäivänä. Juhlia vietettiin siten kolmen viikon jaksolla ja minä lasten äitinä laitoin kaikille pöydän koreaksi. Monta kertaa. Myöhemmin kun sama tyyli oli jatkumassa, ilmoitin, että kakkua saa vain juhlapäivänä, muulloin on arkitarjoilut.
Pienet suvut ja pienet piirit yleensäkin ja pojan rippijuhliin kutsuttiin 17 ihmistä. Paikalle saapui 10. Perujien joukossa pojan molemmat kummit… Pojan puolesta olen erittäin pahoillani 😔