Sotkuisessa kodissa asuu hysteerinen akka
”Tasaisin väliajoin joku rohkea nainen avautuu blogissa tai tv-ohjelmassa. Näin hirveän sotkuista meillä on! Kuvissa on tuolinselkämykselle jäänyt paita ja yksi ajelehtiva kahvikuppi. Siis vitsailetko nyt?
Kun meillä on sotkuista, meillä on sotkuista. Tarkoitan ihan oikeaa sotkua. Puolta vaatekaapin sisällöstä lattialla, tiskien, roskien ja sälän peittämää tiskipöytää, segmentoitunutta kasaa papereita ja pikkusilkettä sohvapöydällä. En nauti liasta tai kaaoksesta, enkä ole siitä ylpeä. Mutta en myöskään suostu häpeämään sitä.
Kun katson jonkun ”rohkeita” ja ”paljastavia” muka-sotkuisia kuvia, huolestun. En omasta siisteystasostani tai elämänhallintakyvyistäni, vaan siitä, pitääkö joku normaaleja elämänmerkkejä kotona todellakin kaaoksena? Minkälaiset siisteysodotukset meillä oikein on?
Sisustuslehtien täydellisen siistit ja rojuttomat kodit näyttävät ihanilta. Olisi rentouttavaa ja miellyttävää asua yhtä siistissä ympäristössä. Mutta edes silloin, jos on asunnon ainoa sotkija, ei aina ehdi tai jaksa järjestää ja siivota. Saati silloin, kun kodin muista asukkaista tuntuu tippuvan paperisilppua, karvoja, tyhjiä jugurttipurkkeja, kuitteja, pieniä muovileluja, johtoja, likaisia vaatteita, leivänmuruja ja hiekkaa joka ikiselle pinnalle.
Siisti koti vaatii työtä, ja varsinkin silloin, jos muut pääasiassa sotkevat, se vaatii todella paljon työtä. Osa meistä nauttii kuuraamisesta ja järjestämisestä, ja se on ihan ok. Yhtä lailla pitäisi olla ok sekin, että niistä hommista ei nauti, eikä niitä tee kuin pakolliset. Tai joskus ei sitäkään.
Mutta eihän se ole ok. Sotkuista naista arvostellaan ja hänen henkinen hyvinvointinsa kyseenalaistetaan. Siis naista. Koska olette kuulleet sanottavan, että onkohan sen perheen isä ihan kunnossa, kun niiden kotona on aina niin järkyttävä kaaos? Tuskin koskaan, sillä jostain syystä sotku on naisen häpeä.
Oikeastaan toivoisin, että stereotypiat pitäisivät paikkansa. Voi kunpa naiseus tai äitiys olisikin antanut minulle erinomaiset siivous- ja organisointikyvyt! Mutta koska niin ei ole käynyt, olen opetellut siivoamaan yhden asian kunnolla: nimittäin syyllisyyden pois mielestäni. Siistiä meillä on joskus, sotkuista vähän useammin, mutta häpeää siitä, että olen huono äiti ja nainen koska en tahdo tai jaksa siivota – ei koskaan!”
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 42 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Meillä on tuollaista muka sotkuista. Oikeastaan aina. Sisustuslehdessäkin kotimme on ollut. Meillä lisäkseni sekä mies, että lapset siivoavat jälkensä. Kaikille tavaroille, kyllä myös päivän postille, lehdille ja mainoksille, on oma paikkansa. Imuroinnista huolehtii robotti, muusta huolehdimme itse. Varsinaista siivouspäivää meillä ei ole koskaan. Siivous ei ole iso työ, kun sitä ei ikinä tarvitse aloittaa paikkojen järjestämisellä.
Toivoisin, että sotkuisten tyyppien tuomitsemisen lisäksi romukoppaan joutaisi myös stereotypia, että siistissä kodissa asuu neuroottisia koko ajan siivoavia tiukkapipoja.
Laita tavarat paikoilleen ja opeta lapsesikin niin tekemään. Näin tein, mutta lapset, nyt jo aikuiset, eivät opetuksesta huolimatta oppineet. Heidän kodeissaan on vaatteita lattialla ja rojua ympäriinsä. Jokin meni pieleen. En tiedä mikä.
Vanha sanonta: Siisteys ei tule tekemällä, vaan pitämällä, helpottaa elmää aikalailla. Yleensä kuitenkin tavaroille on omat paikkansa: puhtaat vaatteet kaappiin, likaiset pyykkikoriin, astiat koneeseen ja kaappiin jne. Mutta moni äiti ottaa ns. Hotellisiivoojan roolin. On helpompaa siivota itse, kuin vaatia sitä muilta perheenjäseniltä. Ainahan näistä samoista asioista joutuu ”tapella”. Mutta kyllä se myös opettaa esim. nuorille, että häneltä odotetaan tiettyjä asioita. Että ei ole vain vapauksia ja oikeuksia, vaan myös velvollisuuksia ja vastuuta. Kyllä nuori on valmiimpi omaan elämäänsä, kun on kotona oppinut arjen hallintaa. Ja toisaalta on myös luottamus nuorta kohtaan, että luotan siihen, että sä hoidat nämä hommat.
Koti on asukkaidensa näköinen. Se, että pelkästään äiti olisi vastuussa siitä, kertoo enemmän sen henkilön vääristyneestä ajatusmaailmasta, joka noin ääneen sanoo.
Meillä kodin kunnossapitämiseen osallistuu kaikki, 10 ja 16 v lapsetkin ja ilman että jokaisesta asiasta pitää sanoa. Jos roskis on täynnä, kumpikin heistä osaa oma-aloitteisesti vaihtaa sen ja käydä nakkaamassa roskapussin ulos.
Jos avaa tiskikoneen ja näkee että se on täynnä -> laittaa päälle tai tyhjentää.
Omat lautaset viedään pöydästä ja laitetaan tiskikoneeseen. Lojuvia tavaroita viedään takaisin paikalleen.
Kun oman huoneen pyykkikori on täynnä, lajittelee sen muiden pyykkien kanssa ja laittaa koneen päälle. Osaavat viikata omat pyykit takaisin kaappiin.
Molemmat siivoaa omat huoneensa säännöllisesti ilman sanomista, vaihtavat lakanat ja yleensä loppuviikosta ovat oma-aloitteisesti aktiivisia myös esim vessojen pesun, imuroinnin ja moppauksen suhteen.
Tämä on puhtaasti kasvatuksen tulosta. Heitä on opetettu tuohon ja kyllä, se on vienyt useampia vuosia aikaa, mutta nyt näkyy myös ne ”hedelmät”. Lapset tietää että mulla on siivouspäivä lauantaisin, jolloin pyydän apua. Jos tekevät pieniä asioita ennakkoon viikolla, se ”siivouspäivä” menee helpommin ja ovat nopeammin vapaita omiin menoihinsa. Joten erityisesti jos lauantaille on kavereiden kanssa suunnitelmia, niin hoitavat askareita pois jo to ja pe.
Ei meillä ole koti tiptop koko ajan, elämä näkyy täälläkin, mutta siisteys ei ole pelkästään minusta kiinni ja olen pitänyt tärkeänä kasvattaa lapset siihen, että ei ole kotikeijua, joka tyhjentää roskikset, tiskivuoret ja pyykkikorit vaan se on sitä rutiinia, mitä jokaisen pitää tehdä ihan itse. Se että siihen käyttää päivässä 5-10 min ei ketään kuormita, mutta raskaampaa tulee jos jättää kaiken tekemättä ja vapaapäivinä joutuu käyttämään 2-3h kaaoksen siistimiseen.
En ole koskaan ollut siivousintoilija…
Siivonnut kun on ollut pakko.
Silloin kun lapset olivat pieniä, perheessä oli lemmikkejä ja kun työskentelin n 30v perhepäivähoitajana tottui siihen että tavaraa on siellä täällä ja tuolla mutta varsinaisesti ei likaista. Oli siivottava säännöllisesti.
Exästä tuli lopulta exä koska hänen siisteyskäsitys oli jotain muuta kuin minun ja siitä tuli paljon riitoja (hän ei siivonnut vaan kertoi mitä mun pitää tehdä ja miten siivota)
Nykyisin wc.tä pesen säännöllisesti ja tiskipöytä pyritään pitämään puhtaana mutta kyllä meillä on astioita pöydillä, pyykkikasoja tuolilla pidempään kuin tarvitsisi…ja erilaisia projekteja siellä täällä…käsitöitä, kasvien kasvatusta yms.
2 ihmisen taloudessa minä olen kuitenkin edelleen se joka siivoaa. Vähän pinnaa kiristää kun tiivimmän työputken aikana mies ei ole tehnyt mitään tiskikoneelle tai koiran karvoille… mutta en viitsi välittää. Siivoan omaan tahtiin kun kerkeän.
Jonkun kerran hän on yllättänyt ja laittanut tiskit, joten ihan kehityskelpoinen tyyppi
En muista milloin olisin viimeksi kuullut, että kodin siisteys olisi liitetty perheessä asuvaan naiseen.
Jos pariskunnalla on yhtenäinen käsitys siisteydestä, sen näkee.
Itse en ole siivousintoilija. Oma huoneeni vanhempien luona oli lähes aina sotkuinen eikä tavaroitten vieminen paikoillensa tuntunut toimivan minulla, vaan tavarat saattoivat lojua milloin missäkin. Kunnes itse tai äiti laittoi ne paikoillensa samalla jankuttaen siisteydestä.
Äiti oli taas vastakohta siisteyden suhteen. Ei hän onneksi ollut mikään ylihullu sen asian suhteen, mutta jostain jutuista sain kuulla aika usein.
Kun muutin pois kotoa, niin olen koittanut pitää kodin silmällisesti puhtaana ja jonkinlaisessa järjestyksessä. Toki välillä tiskiallas tursuaa tavaraa, likapyykkkikoppa on täynä ja edelliset pyykit edelleen oottelevat viemistä takaisin kaappiin.
Mutta niin kuin olen sanonut: kukin elää kuten haluaa.
Niinpä niin. Kun olin nuori ja asuin yksin ,oli koti kuin sisustuslehden sivuilta,mutta sellainen tavallinen kuitenkin. Kaikki oli tip top,kaapit ojennuksessa ja pyyheliinat sun muut siisteissä riveissä. Ei haitannut ,vaikka joku olisi avannut oven ja katsonut onko hyllyt järjestyksessä ,ne oli. Kun menin naimisiin ja sain kehitysvammaisen lapsen,kaikki vaan muuttui. Nyt on sukka siellä toinen täällä,kaapit vähän niin ja näin. Suku muistuttaa varsin usein ,että miten sinulla voi olla näin sekaista ,kun ennen olit niin siisti. Se oli silloin ,kun oli yksin. Nyt ,kun pyyhin nihkeällä laminaattilattian niin viiden minuutin sisällä on tyttö huitassut jo mehut tai maidot lattialle,kun järjestän kaapit tip top niin puolen tunnin päästä ne tursuaa ovesta ulos tai repsottaa miten sattuu. Olen siis antanut periksi oman mielenterveyden takia ja perheonnen vuoksi. Jos jatkaisin itselle sopivalla tyylillä saisin jäkättää koko ajan ja ihan kaikesta.Mieluummin puhdas koti joskin sievästi kaaoksessa kuin jatkuva kähinä ja riita.
Bravo!! Seisovat ablodit. This is how is DONE.
”Jossain asiossa minäkin nipotan: kirjoitan huonojien ”toimittajien” tekstejä mielessäni uudelleen, en voi sietää yhdys sana virheitä…”
Nokkelaa
Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tämän !
Minä, 5-kymppinen, neljä lasta kasvattanut äiti, asun sen kuuluisan iltatähden kanssa , joka on ehtinyt jo teini-ikään ja joka tekee jo itsenäisiä havaintoja elämästä. Todellisuudessa olen jo kolmekymmentä vuotta elänyt sitä kiireistä lapsiperhearkea ja nyt, kun se viimeinenkin lapsi on pikkuhiljaa lähtemässä omilleen, niin tämä äiti ei enää vaan jaksa ottaa paineita niinkin tylsästä asiasta kuin siivous !
Teen vuorotyötä ja todellakaan se kodin siivous ei ole se ykkösprioriteetti työpäivän jälkeen ja tässä vaiheessa elämää. Kodissa saa näkyä se ”elämisenjälki”.
Teini on alkanut huomauttelemaan minulle, että ”kun sä et koskaan siivoa ja hän on nykyään se ainut, joka siivoaa,,,” !
Todellisuudessa minä imuroin talon kerran viikossa , pesen pyykin, päivittäin hoidan kissat sekä koiran, vien roskat ja käyn kaupassa.
Ruuanlaitossa ja astioiden laitossa koneeseen teini auttaa, kun pyydän.
Jännää tässä kombossa on se, että vaikka kuinka siivoan ja järjestän, niin pöydät, tasot ja tuolienselkänojat notkuvat kaikenmaailman tavaroista ja vaatteista ! Kamat vaan levittäytyvät kuin itsestään hetkessä ympäri taloa !
,,,ja teinin mielestä se olen minä, joka sotkee , vaikka valtaosa niistä levällään olevista kamoista on juuri sen valittavan teinin !
Viimeksi tänään sanoin teinille, että kunhan tulet tähän ikään ja olet saanut lapset aikuisiksi, niin ehkä siinä elämässä se kodin siivottomuus on vähäisin ongelma.
Kiitos! Aivan loistava näkökulma. Ja varsinkin tuo miten aina oletetaan, että naisen vastuulla on se kodin siisteys. Nykyaikana luulisi tulleen jo jotain järkeä näihin sukupuolirooleihin. Noh, itse koitan opettaa miestä siivoamaan. Onneksi on vastaanottavainen ja haluaa hoitaa osuutensa. Itse uuvun, jos pitää koko perheen sotkut yksin hoitaa. Ja sitten sitä sotkua vasta onkin ja on meillä muutenkin paikoitellen, mut pyrin ja pyritään toki järjestykseen niin löytyy kaikki helpommin ja kivempi kotona olla. Mua häiritsee ja stressitasot nousee jos on ihan kaaos kotona.
Sanoin Tupperi konsulentille että 100m2 talossamme on n 500m2 tavara määrä
hän sanoi että on se kiva käydä välillä paikassa jossa kaikki ei ole ”viimeisen päälle” vaan elämä näkyy
Jokaisen oma asia. Ei tarvitse kyläillä, tai tulla huomauttelemaan asiasta.
Itse ottaisin ennemmin pientä apua vastaan, kuin arvostelua
Jos ei se sotku puolisoa(kaan) häiritse, niin sehän ei sitten ole mikään ongelma :). Pikkulapset myös tottuvat mihin tahansa. Mutta. Kasvaessaan ja teini-iässä lapset kyllä alkavat huomautella. Eivät kehtaa tuoda kavereitaan läävään yms. Ja ei, ei ole oikein laittaa esim. 11-vuotias vastuuseen huushollin siivoamisesta. Kyllä se on äidin hommaa se. Ehkä myös isän, jos sellainen perheessä on ja jos ei hänen kaikki aikansa mene perheen elättävään työhön. Mikäli myös äiti on aina töissä, on syytä palkata siivooja, siihen on kahden tienaajan perheessä kyllä varaa.
Entä jos on vain yh-äiti, joka tekee useampaa työtä, että selviää taloudellisesti edes perusasioista?
Minusta teininä ja lapsena oli aivan sama oliko kaverin koti tiptop. Oma kotimmekin oli sillon aina hurlumhei mutta se ei niin nolottanut vaan se, että kotimme oli tosi ahdas. Teinellä nolotus onkin luultavasti vakio, kohde vaan vaihtelee.
Yhden kaverin kodissa muistan, että vanhemmilta tuli valitusta ihan kaikesta naurettavan pienestäkin sotkemisesta: leivänmuruista leikkuulaudalla, hiekanmuruista tuulikaapissa, aukijääneestä vessanovesta… tsemppasin heillä aina ihan läkähtymiseen asti mutta aina epäonnistuin jossain. Siellä ei sitten tullutkaan kovin montaa kertaa käytyä kylässä.
Omassa kodissani nykyään on melko puhdasta ja siistiä mutta vain jos töiltä ja harrastuksilta jää aikaa siivota. Pystyn helposti ohittamaan lattioilla lojuvat vaatteet ja lelut mutta likaisuus alkaa aika nopeasti nolottaa (luultavasti turhaan), esim jos lasten kaverit joutuu käymään likaisessa vessassa.