Syksyn kaunein ja paras sienipiiras on tässä!
”Halusin tehdä tämän piirakan suomalaisen metsän muotoon, koska metsä on suurimpia aarteitamme. Tein piirakan gluteenittomaksi tällä kertaa, koska hei, miksi ei! Älä unohda poimia puolukoita mukaan piiraan päälle, puolukka sopii sienien kanssa loistavasti” – Keittiömestari Ilkka Lääveri
Metsäsienipiirakka
Pohja
- 2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
- 1 tl psylliumia
- ½ dl creme fraichea
- 70 g voita
- ¾ dl parmesaaniraastetta
- 1/3 ruukkua meiramia
- 2 rkl vettä
- 1 tl suolaa
- mustapippuria myllystä
- voita piirakkavuoan voiteluun
- tattarijauhoja piirakkavuoan jauhottamiseen
Sekoita kuivat aineet ja parmesaani sekä hienonnettu meirami keskenään. Nypi voi joukkoon tasaisesti ja lisää creme fraiche sekä kylmä vesi. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Voitele piirakkavuoka voilla ja jauhota tattarijauhoilla. Painele taikina tasaisesti vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla reikiä pohjalle ja laita 200 c asteiseen uuniin esipaistumaan kymmeneksi minuutiksi.
Täyte
Sienikeitto-munaseos
- 50 g voita
- ½ pieni sipuli
- 1 valkosipulin kynsi
- 200 g tatteja
- 2 dl kermaa
- 1 tl suolaa
- 1 rkl tummaa balsamietikkaa
- mustapippuria myllystä
- 4 kpl kananmunia
Hienonna sipuli, valkosipuli ja tatit. Kuumenna isoreunainen paistinpannu ja lisää voi sekä sipulit ja sienet. Paista kunnes sienissä on hiukan väriä. Lisää kerma ja kiehauta 5 minuuttia. Aja tehosekoittimessa sileäksi ja mausta. Anna hiukan jäähtyä ja lisää joukkoon kananmunat.
Sienipaistos
- 200 g metsäsieniä paloina
- 1/2 sipuli
- 1 rkl voita
- suolaa, mustapippuria
Kuumenna paistinpannu ja paista sienet sekä hienonnettu sipuli voin kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla. Levitä paistos esipaistetun piirakkapohjanpäälle ja kaada keitto-munaseos päälle. Laita 175 c asteiseen uuniin kymmeneksi minuutiksi, niin massa hyytyy hiukan ja piirakka on helpompi koristella.
Koristeeksi
- 5 pientä tattia
- 8 pientä lampaankääpää
- 3 pientä kantarellia
- 2 kehnäsientä
- 2 varsi parsakaalia
- pieni romanesco (kukkakaalin muunnos)
- 1 rkl puolukoita
- 2 oksaa timjamia
- voita paistamiseen
- suolaa
Halkaise sienet ja tarvittaessa lyhennä jalkaa ja tasoita myös toiselta puolelta. Lampaankäävistä riittää, kun poistaa vain jalan, niitä ei tarvitse puolittaa. Käytä sienten jämät paistokseen täytteeksi. Kuumenna paistinpannu ja paista sienet molemmin puolin voin kanssa. Mausta suolalla. Pilko romanesco nupuiksi ja halkaise ne. Pilko parsakaalista nuput irti ja varret pieniksi renkaiksi.
Koristele esipaistettu piirakka sienillä. Laita lampaankäävät ”pilviksi” piirakan yläosaan. Seuraavaksi romanescut ”kuusiksi”. Sen jälkeen sienet tasaisesti piirakan päälle. Laita rakoihin parsakaalin nuput ja varret sekä puolukat ja timjamin lehdet. Paista vielä 20 minuuttia 175 c asteisessa uunissa.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.