Tältä tuntuu kun rahat ei riitä
Lapsi sanoo koulussa, että hirveä nälkä kun kotona ei ollut ruokaa. Kavereiden synttäreille ei pääse, kun ei ole varaa ostaa lahjaa. Lomamatkat ja muotivaatteet ovat pelkkiä haaveita. Tämä on arkipäivää monessa perhessä.
Lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt Suomessa jo vuosia. Yhä useammin köyhyydestä kärsivän lapsen vanhemmat ovat korkeakoulutettuja, todettiin THL:n tutkimuksessa vuonna 2016. Köyhyydelle altistavat korkeakoulutettujen piirissä tutut pätkätyöt. Työttömyys, osa-aikatyö ja yksinhuoltajuus lisäävät nekin köyhyysriskiä.
On helppo ajatella, että köyhät perheet ovat köyhiä omasta syystään, mutta nykyinen työllisyystilanne on sellainen, että myös asiansa kunnolla hoitaneet voivat kärsiä köyhyydestä ilman omaa syytään. Epäonni työmarkkinoilla tai vaikka sairaus voivat suistaa lapsiperheen kierteeseen, josta ei näy ulospääsyä. Käyhyyden myötä elämästä tulee kituuttamista ja pelko selviämisestä vaivaa päivittäin.
Tältä tuntuu, kun jokainen sentti pitää laskea:
”Rahat loppuivat jo kaksi viikkoa sitten ja lapsilisäpäivää on todella odotettu. Rokottaa aika rankasti että auton vero maksettava, ja jäljelle jää 70 euroa, mutta kun olen jo joutunut lainaamaan äidiltä 50 euroa että saat bensaan ja ruokaan. Hetken pohdittuani, siis ihan minimaalisen, päätän että skippaan äidin velan maksamisen liksapäivään.
Teen osa-aikatyötä 3h/ päivä ja loput tuloista tulee liitosta, onneksi. Pärjääminen nakuttaa aivoissa joka ilta ja aamu, jopa unissakin näkyy laskut ja tyhjä jääkaappi. Pää hajoaa tähän ja ulospääsyä ei näy!
No mutta, tänään kun on lapsilisäpäivä tankkasin autoa jopa 20 eurolla, että pääsen ensi viikon töihin. Millä pääsen seuraavan, sitä en tiedä mut pitää taas jotain keksiä..
Kun ruokaakin oli pakko ostaa…lihasuikaleita alesta, broikkua alesta. Jestas tänää saadaan possupataa! Onneks ei tarttenu pottuja ja porkkanoita ostaa, kun niitä oli jääkaapissa. Ekaluokkalainen tuli koulusta ja yllättyi täysin välipalasta, kun olin ostanut alelaarista -30% wiinerin, voi sitä iloa! ”Mulla on herkkupäivä!”, lapsi riemuitsi. Miettikää!
Taas mietin että kuinka me pärjätään kaksi viikkoa mutta ihan itkettää, jos voin tarjota lapselleni jotain pientä iloa. Kun joudun niin usein supisemaan, että ei käy kun meillä ei ole rahaa…”
Tämä teksti on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavauksesi alta. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset ja palkitsemme niistä Huono Äiti -kirjalla.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 9 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Tuo on valitettavan yleistä suomessakin vaikka pääosin meillä menee köyhimmilläkin hyvin. Köyhyys on vain niin suhteellista ja vaikuttaahan se aivan suoraan mielenterveyteenkin. Jatkuvat rahahuolet vielä tukkivat luovuuden nähdä muita vaihtoehtoja ja ratkaisuja kun kaikki energia menee laskujen murehtimiseen sekä ruokaostosten miettimiseen. Hyvinvointivaltio uhkaa tulla pahoinvointivaltioksi ellei tätä köyhtymisen kierretä saada katkaistua.
Tämän yh:n sydäntärepivin murhe alkaa olla taas käsillä….nimittäin joulu….itse kalenterit maksaa nykyään 30€ kpl !!! Kolmelle lapselle 90€…. ei repeä sellaisiin. Kuusi saadaan ehkä käytettynä muovinen joltain nettisivuilta mutta lahjat….mistä ja mitä. Hyvä kun ruokaa on. Joulun pyhät on pitkät, ei ole varaa mihinkään mennä . Hopesta ehkä yhdet lahjat saa per lapsi. Masentavaa sekä äidille että lapsille. Pienin ei vielä ymmärrä joululahjoista mutta kaksi isompaa odottaa pukkia kovasti. Kunpa joulun voisi vain hypätä yli.
Kuka ostaa 30 euron kalentereita… En tunne yhtäkään sellaista ihmistä. Ja miksi sen joulukuusen tarvitsee olla jotenkin ihmeellinen. Roskalavalta saa käytettyjä tekokuusia, tai hyvällä tuurilla saa käydä jonkun metsästä kaatamassa pienen kuusen. Meilläkin on ihan (minun mummolan) metsästä tuotu kuusi. Aivan kelvollinen. Lapselle paketissa on kylpytakki, paita, tossut ja korvakorut (sain töistä lahjakortin, muuten ei olisi korvakoruja). Mummilta lapsi saa vähän maalaustarvikkeita, ja toiselta läheiseltä vähän askartelutarvikkeita. Niin ja kalenteri maksoi sen 1,50 eur,
Tää on niin tuttua. Kun rahaa tulee, pääsee kauppaan, usein parinkin viikon kitkuttelun jälkeen. Lainaaminen on niin tuttua, että jo hävettää edes kysyä keltään. Mut mieluummin sitä lainaa, ku kattoo pelkkää valoa jääkaapissa… vuokran maksussa ongelmia vähän väliä ja maksuaikaa joutuu pyytelemään milloin mihinkin laskuun.
Höpö höpö shittii. Mene töihin.
Tuttua on.. minun lapsuutenihan se siellä. Äiti pienipalkkainen yh. Asuimme mummun luona, jotta kahden naisen rahat riittivät elättämään kolme. Äiti luopui yksityisyydestään muuttaessaan takaisin lapsuuden kotiin. Itse tehdyt vaatteet hävettivät yläasteella ihan hirveästi, vaikka nyt aikuisena tajuan niiden olleen suoraan muotilehden sivuilta. Äitini oli taitava ompelemaan. Ruoka oli perunoita ja kastiketta.. ilman lihaa yleensä. Makaronivelli tuli tutuksi. Muistan, että äiti jätti pääruuan syömättä, että minä sain kasvavana lapsena ruokaa…
Tuohon aikaan ei kaverisynttäreitä onneksi ollut eikä kännyköitä, hoploppeja tai ylettömän kalliita harrastuksia. Vaatteista kiusattiin mutta enemmän siitä, että äiti on yksinhuoltaja. Kun kiusaaminen pienellä paikkakunnalla on oman opettajan masinoimaa, sitä vastaan on vaikeaa taistella. Onneksi asuin sen verran syrjässä ”kirkonkylältä” että silläkin verukkeella pystyi jäämään pois tietyistä kuluja aiheuttavista menoista.
Äiti kannusti opiskelemaan ja kokemukset lapsuudesta toimivat myös kannustimena. Nyt akateemisesti koulutettuna en halua, että pojiltani puuttuu mitään. En hemmottele ylettömästi, mutta vaatteet on asianmukaiset ja samanlaiset kuin muilla. Olen ylettömän herkkä kaikelle kiusaamiseen liittyvälle.
Vaikka raha on ollut lapsuudessani tiukalla ja pidän paremmasta elintasosta, minkä olen koulutukseni kautta saanut, en silti osaa käyttää rahaa. Se mikä tulee, myös menee.. valitettavasti. Veloissa en ole, enää, mutta ei säästöjäkään juuri ole.
Tutulta kuulostaa. Aina on kuitenkin jotenkin selvitty ja eletty! Meillä käydään kaupassa 20-21 välillä, vaikka se ei lapsiperheessä todellakaan ole ostosaika. Kolutaan kaikki alennuslaatikot, kun laputetut päiväystuotteet saa 60% alennuksella. Jos alennuslihoja sattuu olemaan (harvoin on), niin niitä ostetaan pakastimeen asti. Muuten syödään soijaa, perunoita, porkkanoita ja kaurahiutaleita. Makaronipäiviä on usein, mutta se ei tunnu lasta haittaavan.
Kaverisynttäreille on aina löytynyt lahjat. Itsetehtyjä koruja ja kierrätyskangasompeluita. Oman lapsen synttäreiden järjestäminen sitä vastoin on jäänyt viimeiset kaksi vuotta.
Ja sitten kehdataan puhua hyvinvointivaltiosta.. ihan pelottaa mitä Pipilän sote-soppa vielä tuo tullessaan koska jo nyt todettiin työttömien aktiivimallin kolahtaneen jopa 50% työttömistä..
Tuttua. Useamman lapsen äitinä tämä on jo vuosien taakka ja murhe. Niin raskasta ja niin tuskaista. Sori, ettei ole ruokaa tarpeeksi.