Totuus toisesta kierroksesta
Aika ajoin sinkkuäiti alkaa kaivata rakkautta rinnalleen. Olisihan oma rakas ja uusi puoliso aika kiva, vaikka elämä aika täyttä onkin. Jos ehtii ja viitsii alkaa treffailla, alkavat myös ongelmat.
Mistä sitä ikinä voi löytää ketään? Kaikki oman ikäiset miehet ovat jo varattuja, ainakin mukavat ja kunnolliset. Joka paikassa näkee ärsyttävyyksiin asti onnellisia perheitä, miehiä lastensa kanssa ja koiraa ulkoiluttavia pareja. Parikymppiset puumanaista etsivät koltiaiset ovat liian nuoria ehdokkaiksi ja viisikymppiset, lapsensa maailmalle saaneet, eronneet miehet liian vanhoja (call me nirso maybe).
Toivona taivaanrannassa siintää yli kolmikymppisten “toinen kierros”. Vapaana on aikuisia ihmisiä, joiden vakava, pitkä parisuhde on ajautunut karille. Yhdessä on saatettu saada lapsiakin, mutta sitten kävi se kuuluisa erilleen kasvaminen. Ruuhkavuodet yllättivät, vauvavuosi väsytti, rakkaus muuttui ystävyydeksi tai toisen naama alkoi ärsyttämään liiaksi.
Siitä porukasta sinkkuäiti varmasti löytää hyvän miehen! He eivät ole liian ärsyttäviä, äklörumia, hulluja tai antisosiaalisia syrjäytyjiä, koska joku toinenkin on kerran heidät kelpuuttanut siipakseen.
Mutta jos niin onnekkaasti sattuu, että toisella kierroksella tärppää, ei sitä niin vaan eletäkään elämää onnellisena loppuun asti. Kierroksella olijat sanovat aina, että se ei ole vain minä, vaan koko paketti. No niinpä todella on. Pakettiin kuuluu ainakin:
Monimutkaisempaakin monimutkaisemmat uusperhekuviot. Sun ja mun lapset riitelevät keskenään. Puolison lapset vihaavat sinua. “Sä et voi mua komennella, et oo mun mutsi”-huudot kaikuvat seinistä.
Kiukkuiset ja/tai hullut eksät. Eksät vaanivat ikkunan takana romanttista illanviettoanne, lähettelevät sekopäisiä viestejä ja soittelevat häirikköpuheluita. He stalkkaavat somessa ja uhkailevat huoltajuusriidoilla ja oikuttelevat aikataulujensa kanssa. Ja sitä kun luuli, että erotessa pääsisi eksästä eroon!
Uuden rakkaan salatut puolet. Ehkä juttu olikin niin, että uuden onnen eksä ei ollut se hullu, vaan hän itse? Yllättäviä mustasukkaisuuskohtauksia, sairauteen asti menevää pihiyttä, outoja lastenkasvatusmetodeja, kyseenalaista hygieniaa… Parhaassa tapauksessa hän haikailee vielä entisen puolisonsa perään!
Lapselliset viikonloput. Sattuvat satavarmasti samaan aikaan oman lapsettoman viikonloppusi kanssa. Käytännössä yhteistä, kahdenkeskistä aikaa ei ole ikinä.
Välillä tuntuu siltä, että olisi helpointa ratsastaa sinne auringonlaskuun ihan itsekseen…mutta kaksin sitä olisi niin paljon kivempi katsoa.
Nimimerkki Eräs yh-äiti.
Tilaa uutiskirje tästä
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 15 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Vaikka sattuukin niin kivasti, että löytää jonkun hyvän miehen. Eletty elämä voi kuitenkin olla aika painava lasti, vaikka ei siellä mitään mörköjä kaapeissa olisikaan. On mun ja sun lapset ja mun ja sun kasvatustavat, mun ja sun koti, mun ja sun pinttyneet tavat… Kun ikää on jo se yli 40… Voi olla lähes mahdotonta löytää se tasapaino elämäänsä.
Ihninen joka on jo neljännellä tai enemmällä kierroksella on ehkäpä sellainen joka ei osaa olla avioliitossa.
Voi kuinka ikävää!
Itse treffailin pitkään ennen kuin löysin minulle sopivan. Kaikesta sovittiin hyvissä ajoin ja panostettiin siihen, että aikuiset kunnioittavat toisiaan. Lapset on ihanaa bonusta ja ymmärrys aikuisten suhteen tärkeydestä.on ihan toista kuin vanhassa liitossa.
Tai sitten niin kuin minulla. Hirveän ensimmäisen avioliiton jälkeen toisessa liitossa 15 vuotta onnea, rakkautta, edelleen huikeaa seksiä, kolme jo aikuistunutta lasta uusperheessä, jossa aidosti rakastetaan omia ja toisen lapsia, ei olla ikinä riidelty rahasta (eikä just mistään muustakaan). Bliss, happiness – joka ikinen päivä.
Etsi joku maanrakennus- tai kuljetusalan yrittäjä. Niillä on usein avioliitot poltettu kun ukko painanut töitä ja akka lähtenyt lasten kanssa. Ei tule ongelmia kun ei ole mitään pakettia, tai no, tuleehan siinä firma mukana ja usein tuntuu että se on suakin tärkeämpi mutta niinhän se onkin koska sillä eletään. Tuossa vaiheessa firmakin on jo vakaalla pohjalla ja ukon ei tartte enää tehdä kuin 10h työpäiviä.
Jos odottaisi, että ne lapset on lentäneet pesästä…? Jos olet nyt vasta reilu 30, on auringonlaskuun vielä matkaa ;). Eli ei kiirettä auringonlasku-seuran etsinnässä. Moni 50-vuotiaskaan ei pidä kiirettä asiassa, jos tosiaan tuo on se tavoite… itse katson, että nämä(kään) asiat ei paljon pinnistämällä etene, eli elämä tuo eteen mitä tuo. Se jää nähtäväksi, että mitä se itse kullekin tuo.
Muuta en kommentoi mutta äklörumaa ihmistä en ole nähnyt koskaan.
Etkö ole nähnyt?
Minä olen. Se on sellainen, jolla on hampaat hoitamatta, yksi tyrä suussa, henki haisee kamalalle, sillä on likaset vaatteet, eikä se ite tajuu sitä, sanoo vaan, että mun töissä on likasta ( maanrakennusurakoitsija), se ei sano kiitos eikä anteeksi, sen suosikkiohjelma on joku gladiaattorit ( meneekö vielä, en katso telkkaria itse), se on kovin osaamaton sängyssä, huokasee lyhyesti ja se on siinä.
Eikö tuo jo riitä ällönnäköseen tyyppiin? Koska se ulkonäkö ei oo se juttu, vaan miten toimit sen ulkonäkösi kanssa. Ja kaikki ei vaan osaa.
Minä en löydä komeita ja hyväkäytöksisiä miehiä mistään, vaadin paljon ja niiden vaatimusten täyttäjää ei ole vielä löytynyt.
Osa näistä väitteistä pitää paikkansa meidän tapauksessa, osa ei, osa koski vain suhteen alkuaikoja. Silti oon ”toisella kierroksella” onnellinen, toisin kuin koskaan ekalla.
Ehkä helpompaa on asua eri osoitteissa jos on jonkun uuden kanssa, silloin ei ole arkisista asioista riitoja ja jos on lapsia niin niillä on omaa tilaa ja ilman vaikeita vuorovaikutus tilanteita.
Itse eronneena pitkästä avioliitosta voin todeta että olen paljon onnellisempi kuin silloin kun olin huonossa suhteessa, jos ei aidosti halua olla toisen kanssa niin ero on parempi kuin olla epätyydyttävässä suhteessa. Ihmisellä on elämässään muitakin asioita kuin pari suhde kuten ystävät, harrastukset kokemukset, läheiset ihmiset jne. On hyvä opetella nauttimaan elämästä myös ilman parisuhdetta ja oppia rakastamaan elämää. Onnellisuus tulee tunteesta joka tulee ihmisestä itsestä eikä ainoastaan toisen ihmisen kautta.
No näin se menee… syksyllä erosin lasteni isästä tämän päihdeongelmien takia ja nyt kun ollaan lasten kanssa jotenkin jaloillaan, olen totaali-yh, teen vuorotyötä ja pyöritän siinä sivussa omaa yritystä. Lisäksi on tunne, etten haluakaan ketään nurkkiini luuhaamaan. Mutta kun… missä on kainalo kun on huono ja raskas päivä? No, kuviossa pyörii parikin kollia, että edes silloin tällöin joku pitää minustakin huolen, mutta mietin välillä mihin asti sekään riittää.
Täällä vähän sama tilanne, syksyllä eronnut onglmallisesta miehestä ja siitä lähtien ollut toinen ukko kuvioissa mutta nähdään harvoin koska just sitä aikaa ei ikinä ole. Kun hänellä ois vapaata, mulla on lapset. Vaatii kohtuutonta säätöä ja järjestelyä että silloin tällöin joku yhteinen hetki järjestyy. Isä ei noudata tapaaamissopimusta.
Mutta silti en vaihtaisi siihen entiseen ”perheidylliin” vaikka onkin yksinäistä ja olo ulkopuolinen aika ajoin, etenkin juhlapyhinä. Perjantaisin töissä toiset hehkuttavat mitä aikovat tehdä perheen kanssa ja itse työpaikana AINOANA sinkkuna ja äitinä laahustan päiväkodin kautta kotiin yksin pyykkäämään.
Pieni ressi ehkä päällä siitä, että saa silloin tällöin järkättyä treffit ja lapset jonnekin järkevään hoitoon siksi aikaa…huh.. joskus mietin, mitä järkeä, kunnes taas lähden kainalosta takaisin kotiin, tuntuu akut ladatuilta. Ilmankaan ei kai osaisi enää olla…? Mielummin ehkä näin kuin 2-3 vuotta hätäisesti kasassa pysynyt avioliitto, josta ei kai parisuhteena voinut puhua enää pitkiin aikoihin.
Ompa tuttu aihe! Se on kaaoksessaan upeaa ja samalla kuluttavaa. Olen itse uusperheen lapsi ja lapsuudesta tutut uusperhetaistelut ovat nyt arkipäivää omassa elämässä.
Vaikka oma lapsuus olikin jaettu kahteen kotiin, on käteen jäänyt vain pelkkää hyvää. Iso kasa sisaruksia jotka ovat elämäni tärkeimpiä ihmisiä. Paljon läheisiä aikuisia äiti ja isäpuolia, mummuja ja varamummuja.
Nyt itse elän toista kierrosta. Helppoa tämä ei ole mutta en voi korostaa avoimen keskustelun voimaa. Teimme erosta niin hyvän kun voimme, puhuimme ja puhuimme ja sovimme pienistä ja hölmöistäkin asioista. Räjähtäviä riitoja on edelleen mutta niistäkin selvitään.
Arkea se on tämäkin niinkuin muillakin niissä ’normaaleissa’ kodeissa.
Välillä tuntuu että päästäkseen nauttimaan tuosta auringonlaskusta täytyy rämpiä suon yli mutta onneksi on mukana tyyppi joka tuuppaa suurimpien mättäiden yli. Yhdessä rämpiminen on parempaa koska ehkä se määränpää ei ole se juttu vaan se rämpiminen.
Tai sitten uusi rakas on lapseton, jolloin arki lähtee suht tasaisesti rullaamaan? 😉 Minulle kävi näin, kun erosin ex-miehestä. Nykyinen mies, aviosiippa, hyväksyi koko paketin ja nyt meillä on yhteinen lapsikin. Ja joku sanoi, ”miksi vaihtaa susi karhuun” tai ”ei se vaihtamalla parane”. Kyllä vain, jos löytää sellaisen. <3