Turha syyttää kännykkää, eivät vanhemmat ennenkään olleet läsnä!!
Kahvipöytäkeskusteluista, lehtien kolumneista ja sosiaalisen median puheenvuoroista voi päätellä, että nykyvanhemmuuden suurin uhka on kännykkä ja some. Siis nimenomaan niin päin, että välinpitämättömät, kylmät julmurivanhemmat (eritoten äidit) laiminlyövät lapsiaan koska roikkuvat niin paljon puhelimillaan.
Se on kuulkaa kauhia asia! Vanhempien kännykänkäyttöä on mainoskampanjoissa verrattu jopa väkivaltaan. Tekstaripalstoilla paheksutaan, että leikkipuistossa äidit istuvat kännykkä kädessä eivätkä leiki lastensa kanssa. Perheet eivät enää vietä yhdessä aikaa ja kaikki on pilalla – koska kännykät.
No sehän ei ole lainkaan totta. Ensinnäkin uhkakuvat ovat monesti liioiteltuja. Toiseksi jatkuvan läsnäolon vaatimus on kohtuuton.
Kolmanneksi: eivät ihmisvanhemmat ole koskaan olleet jatkuvasti läsnä lapsilleen.
Vaikka meidän lajimme poikaset vaativatkin hoitoa hyvin monta vuotta, emme me ikinä ole hoitaneet heitä taukoamatta. Vanhemmat ovat keskittyneet omiin juttuihinsa ja antaneet lasten pyöriä jossain siinä nurkilla ihan aina.
Se on ollut välttämätöntä. Ennen taloja ja aseita kaikenlaiset uhkat vaanivat ihmisiä koko ajan. Ei silloin ollut mahdollisuutta vahtia leikittää lasta joka hetki. Sama koskee tietysti ruoan hankitaa, ja vieläpä melko läheiseen menneisyyteen asti. Vanhempien oli pakko tehdä töitä lähes koko ajan että perhe sai syödäkseen. 100% ajan antaminen lapsille ei ollut mitenkään mahdollista.
Sama on jatkunut myös silloin, kun hengissäpysyminen ei enää vienyt jokaista hetkeä. Ei tarvitse lukea kuin muutaman vuosikymmenen takaista kasvatusopasta, niin neuvot menevät nykyvanhemman mielestä jo tosi oudoiksi. Mutta ennen oli ihan tavallista, että lapset pistettiin vaikkapa leikkikehään ja heidän oletettiin viihtyvän siellä. Ilman mitään erityisiä viihdykkeitä ja varsinkin ilman leikittäviä vanhempia!
Kuva Ksenia Makagonova, ylin kuva Menglong Bao.
Muistelepa hetki omaa lapsuuttasi…
Leikkivätkö vanhempasi kanssasi ja kuinka paljon? Vai olitko sinä useimmiten omissa leikeissäsi ja vanhemmat omissa puuhissaan?
Äitisi ei ollut kännykällä, koska kännyköitä ei käytetty, mutta lankapuhelimessa hän varmaan roikkui. Mahdollisesti tunteja, kun iltaisin oli halvat lähipuhelut. Jos halusit huomiota, jouduit hyppimään ja kiskomaan äitiä vaatteista ja mankumaan äitii äitii äiitiiii!!!, minkä jälkeen hän huomasi ja sanoi vihaisesti SSHHH oon puhelimessa! Sen ajan äidit kertokaas, paheksuttiinko sitä yhtä paljon kuin kännykän käyttöä nykyisin?
Meidän äitejämme ei myöskään paheksuttu poissaolevasta käytöksestä leikkipuistossa. Koska eivät meidän äitimme olleet leikkipuistossa tai pihalla! Meidät lykättiin sinne yksin, ja siellähän sitä viihdyttiinkin tuntikausia. Painoiko äitien (ja isien) rintaa syyllisyys siitä, että saako tuon ikäinen lapsi olla ulkona yksin ja enkö minä ole tarpeeksi lasteni kanssa? Ei varmaankaan.
Sen lisäksi, että meidän äitimme tekivät kotihommia josta usuttivat meidät pois jaloista, he myös lukivat tuntikausia ja katselivat telkkaria illat pitkät. Sanoiko kukaan silloin, että tuo aika on pois lapsiltasi? Että sinun pitäisi olla heille enemmän läsnä?
Pahinta nykyisessä kännykkä- ja somekulttuurissa ei ole se, että se jotenkin väistämättä tuhoaisi vanhemmuutemme, välittämisen ja läsnäolon. Pahinta on turha tuomitseminen. Vieraat ihmiset tuomitsevat vanhempia ja vanhemmat tuntevat itse syyllisyyttä. Ihan turhaan. Lapset tarvitsevat läsnäoloa ja läheisyyttä, ja koko perhe tarvitsee aikaa yhdessä, se on totta.
Mutta meidän vanhempamme keskittyivät omiin juttuihinsa yhtä lailla. Samoin heidän vanhempansa. Sekä heidän vanhempansa. Ei nykyvanhempien tarvitse yhtäkkiä kyetä olemaan taukoamatta läsnä, ilman mitään omia viihdykkeitä ja tekemisiä. Ei se ole mitenkään luonnollista.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ei olleet vanhemmat lapsuudessa läsnä. Ulkona oltiin yleensä yksin tai sitten isä hoiti puutarhaa, kitkien, istuttaen tai ruohoa leikaten. Isä myös käytti ison ajan päivästä lehden lukemiseen, säveltämiseen ja maalaamiseen. Kun hänelle puhui, oli hän aivan omassa maailmassaan. Veljeni kanssa kiusallaan kyseltiin lupia kaikkeen sellaiseen mitä ei todellakaan oltaisi saatu tehdä, koska tiedettiin että isä ei kuuntele ja vastaa kaikkeen aina vaan joo. Äiti oli omassa maailmassaan tissutellen juomiaan ja iltaa kohden meno vain yltyi. Eli on niin monta tapaa olla jollakin tasolla paikalla, mutta ei läsnä. Älypuhelin tai netti tuskin on edes siitä pahimmasta päästä.
60-luvulla meidät lapset lykättiin kerrostalon betoniselle pihalle keskenämme nahistelemaan. Eikä siellä pihalla ollut mitään hiekkalaatikoita tai kiipeilytelineitä. Muistan että yksi leikki oli piilosilla olo, ja paras paikka piilolle oli pihalle muurattu roskis, jossa poltetiin roskat, taisi olla öisin. Rotat oli kissan kokoisia ja juoksivat seinän viertä roskikseen tai pois sieltä. Talkkari ei antanut edes piirtää maahan liiduilla. Siellä me ihmeteltiin mitä nyt tekisi, kun äidin mielestä meidän piti saada raitista ilmaa. Ei todellakaan olleet kumpikaan vanhemmista läsnä. Olin kuusivuotiaasta saakka osan päivää yksin kotona kun vanhemmat oli työssä. Nyt mun äiti, jolle ei silloin voinut edes puhua jos ja kun se oli väsynyt, päivittelee miten nuoret äidit on jatkuvasti kännykkä kourassa lapsen vieressä.
Tässä: SSSHHH!! Tulee UUTISET tai NAPAKAYMPPI. Ei unodeta Dallasia jne..😂
Niin totta! Omat muistikuvat lapsuudesta on sitä että itsekseen leikittiin pihalla ja sisällä, äiti oli yleensä keittiössä ja isä teki omia hommiaan. Ne muutamat hetket kun äitikin tuli laskemaan pulkkamäkeä pihalle, muistaa kyllä hyvin, koska silloin ne oli niin erityisiä hetkiä.
Muistan myös miten vaikea oli vanhempanakaan saada äidin huomiota työpäivänsä jälkeen kun hän luki lehteä ja joi kahvia. Edes sen verran että olisi allekirjoittanut todistuksen/kokeen tms. Ensin piti odottaa että hän on saanut lehden luettua..