Unohda pakkosyötetty positiivisuus ja näe hetken ilo
Me elämme aikakautta, jota leimaa suorittaminen – ja se ulottuu jopa tunteisiin asti. Sosiaalisen median virrat ovat täynnä kehotuksia ”valita ilo”, ”keskittyä vain hyvään” ja muistaa, että ”kaikella on tarkoitus”. Vaikka nämä lauseet on tarkoitettu kannustaviksi, ne voivat kääntyä itseään vastaan ja muuttua toksiseksi positiivisuudeksi.
Mitä tapahtuu, kun elämä ei olekaan hyvää? Onko ainoa vaihtoehto joko teeskennelty ilo tai syvä epätoivo? Vastaus voi löytyä inhimillisestä ja armollisesta käsitteestä: hetken ilosta.
Toksinen positiivisuus: Tunteiden vaientamista valolla
Toksinen positiivisuus on uskomus siitä, että riippumatta tilanteen vaikeudesta, ihmisen tulisi säilyttää positiivinen asenne. Se on ”good vibes only” -kulttuuria, joka ei jätä tilaa surulle, pelolle tai uupumukselle. Se vaatii meitä tukahduttamaan luonnolliset reaktiomme ja korvaamaan ne kiiltokuvamaisella reippaudella. Se voi olla vahingollista.
Kun kiellämme vaikeat tunteet, kiellämme osan ihmisyyttämme. Se johtaa häpeään: ”Miksi en ole onnellinen, vaikka minun pitäisi?”
Kun surevalle sanotaan ”ole kiitollinen siitä, mitä sinulla on”, hänen aito kokemuksensa mitätöidään.
Teeskentely vie myös valtavasti energiaa. Kulissien ylläpito romahduttaa henkisen kestävyyden nopeammin kuin rehellinen suru.
Toksinen positiivisuus on kuin laastari, joka liimataan tulehtuneen haavan päälle katsomatta, mitä alla on. Se peittää, muttei paranna.
Hetken ilo: Valonpilkkuja pimeyden keskellä
Siinä missä toksinen positiivisuus vaatii koko elämänasenteen tai tunnetilan muuttamista, hetken ilo keskittyy ohimeneviin, pieniin havaintoihin.
Hetken ilo ei vaadi, että elämä olisi mallillaan. Se on kykyä huomata pieni, neutraali tai positiivinen asia juuri nyt – vaikka ympärillä myrskyäisi. Se ei ole pakotettu tunne, vaan pysähtyminen jonkin pienen ja hyvän äärelle.
Hetken ilon:
Sallii surun: Voit olla murtunut, mutta silti huomata, kuinka kauniisti pieni valo tulee pilvien välistä.
Se on aistilähtöistä: Villatakin pehmeys iholla, vasta satanut lumi tai hetken hiljaisuus kiireen keskellä. Huomaa ne, nauti niistä.
Se on vaatimaton: Se ei lupaa, että huominen on parempi. Se vain toteaa, että tässä sekunnissa on jotain pientä ja kaunista.
Miksi hetken ilo on merkityksellistä juuri nyt?
Hetken ilon merkitys on sen armollisuudessa. Maailmassa, jossa kriisit ja henkilökohtaiset taakat painavat, suuri ja kestävä onnellisuus voi tuntua mahdottomalta tavoitteelta. Se voi jopa tuntua ärsyttävältä vaatimukselta, jota emme pysty täyttämään.
Hetken ilo sen sijaan on ankkuri. Se ei poista kipua tai ratkaise ongelmia, mutta se antaa aivoille pienen lepohetken stressihormonien keskellä. Se opettaa meille, että meidän ei tarvitse odottaa ”parempia aikoja” voidaksemme kokea jotain hyvää.
Kun lakkaamme vaatimasta itseltämme positiivisuutta ja alamme sen sijaan keräillä pieniä hetken iloja, annamme itsellemme luvan olla särkyneitä ja silti elossa. Se on aitoa hyvinvointia: se ei vaadi naamiota, vaan silmät, jotka uskaltavat katsoa lähelle ja levätä siinä, mikä on tässä ja nyt.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ehkä vähän väärä sanavalinta tuo ”hetken ilo”. Tulee mieleen, että moni valitsee ajattelemattomuuksissaan hetken ilon, vaikka pettää pikkujouluissa, ja seurauksista kärsitään kauan.
Ikuisessa auringonpaisteessa kaikki kuihtuu.
On vaarallista kieltää negatiiviset tunteet ja niiden ilmaisu. Viha on tärkeä viesti, että sinua kohdellaan väärin ja haluat muutosta. Kun näitä tunteitakin oppii käsittelemään, elämästä tulee aitoa ja ihmisestä kokonainen. Oppii kestämään vaikeitakin asioita.
Tekopositiivisuus johtaa mielenterveysongelmiin, kun kaikki pitäisi olla päivänpaistetta.
Erittäin hyvä kirjoitus ja juurikin kertoo siitä mikä koko kulttuurissa on pielessä. Tuo on jollain tavoin jopa sairasta. Tunteet on viestejä. Ne kertoo ihmiselle hänen tarpeista. Kun tunnetaitoja ei ole, ymmärrys asioista ja elämästä alkaa puuttumaan myös. Voi olla että ihmiselämän tarkoitukseksi tulee juosta mammonan perässä jotta saisi osyettua itselleen linnan tai auton jossa voi sitten istuskella itsekseen aineelliset tarpeet täytettynä. Ihminen on kuitenkin laumaolento joka kaipaa yhteisöä ja yhteistyötä ja yhteyksiä jotka ovat aitoja, ja niitähän ne ei voi olla jos tunteita ei saa olla.