Viikonloppuna vain oma perhe ei menoja
Huono Äiti sai avautumisen: ”Viikonloppu. Se on minun valtakuntani. Suljen läppärin kannen ja puhelimen äänen, ja maailma ulkopuolella katoaa. Kaksi päivää, jotka kuuluvat vain meille. Minä, aviomies ja lapset. Ei tapaamisia, ei sosiaalisia velvoitteita, ei turhaa hälyä.
Ystäväni soittelevat ja viestittelevät. He kyselevät, ehdottavat lounastreffejä ja lasten leikkitreffejä. Minä vastaan lyhyesti. ”Emme pääse, olemme perheen kanssa.” Se tuntuu joltain, mitä he eivät ymmärrä. Miksi viikonloppuna pitäisi tehdä suunnitelmia? Eikö ole itsestään selvää, että se on perhettä varten?
Vietämme aamut hitaasti. Syömme rauhassa aamiaista, katsomme ehkä piirrettyjä sohvalla. Keskellä päivää lähdemme ulos. Emme harrasta ohjattuja aktiviteetteja, vaan menemme metsään seikkailemaan, heittelemme kiviä järveen tai rakennamme majan. Olemme läsnä toisillemme, kuuntelemme ja puhumme.
Ensin tuntuu, että se on epänormaalia. Kaikki muut tuntuvat viettävän viikonloppujaan juosten paikasta toiseen. Mutta minä tiedän, että tämä on oikein. Tämä on se hetki, jolloin lataamme akkujamme. Maanantaina olemme valmiita kohtaamaan maailman taas, ja meillä on tunne, että olemme tehneet jotain, jolla on oikeasti merkitystä.
Tämä on minun valintani. Olen tietoisesti karsinut kaiken ylimääräisen, jotta voin antaa itselleni ja perheelleni sen, mikä on tärkeintä. Viikonloppu ei ole tila täytettäväksi, se on tila olemiseen. Ja me olemme. Yhdessä.”
Nimim. Kotihiiri
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 10 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Kritisoit muita, etteivät tunnu ymmärtävän tarvettanne olla perheen kesken viikonloppuisin. Samalla kysyt eikö se, että ollaan vaan perheen kesken ole itsestään selvää. Ei se ole itsestäänselvää. Älä itse kritisoi muita kuten et toivo itseäsi kritisoitavan. Meitä kun on moneen junaan. Itse en jaksaisi noin hidasta tempoa. Sen sijaan viihdyn mainiosti turnauksissa lasten joukkueen huoltajana. Lisäksi viikonloppuna on ihana nähdä kavereita. Jollekin muulle, kuten sinulle, viikonloppumme olisi painajaista, minulle se on juuri hyvä. Yritä sinäkin ymmärtää ja kunnioittaa muiden valintoja
Kuulostaa ihanalta minustakin – mutta ei joka ikinen viikonloppu. Oman perheen kupla on mahtava, mutta sukulaiset ja ystävät ovat osaa maailman kuvaa, jota lapsille haluan näyttää. Samoin lasten teatteri, tai konsertti, tai eläintarha, tai museo – eihän ne arki-iltana mitenkään onnistu, ja ainakin minusta lasten elämä on köyheempää ilman. En halua, että lasten mielessä elämä on velvollisuuksia (työ/koulu/kotiaskareet), joiden tasapainoksi ainoa ratkaisu on perheenkeskeistä hengailua.
Mutta jokainen elää omalla tavallaan ja kasvattaa erilaisia ihmisia tulevaisuuteen.
Kuulostaa ihanalta! Itse haaveilen että pääsisi pari kertaa vuodessa viettämään ihan vaan perheen kesken viikonlopun mutta aina vaan on jotain menoja.
Jokainen saa tehdä mitä haluaa, mutta viikonlopussa on 48 tuntia joista nukutaan n 16-18 tuntia. Jäljelle jää 30 tuntia, joten hitaat aamut ja rauhalliset illat pystytään järjestämään vaikka näemme läheisiämme lähes joka viikonloppu ja molempina päivinä. Sen mahdollistaa lähellä asuvat sukulaiset ja ystävät, matkustamiseen ei mene kovin paljoa aikaa. Meidän arki on myös aika rauhaisaa, koska lapset on sen verran pieniä, että olemme järjestäneet työaikakuviot niin, että hoitopäivä alkaa vasta 9 aikaan ja hoidosta haetaan viimeistään 15.30. Arjessakin ehdimme siis latautua päivittäin lähimetsässä ilman ohjattua aikataulua, vaikka se on tietyllä tapaa ”pakko” koiraperheessä. Koirakin on otettu aikoinaan ymmärtäen sen lajiomaiset tarpeet, joten sen hoito ei kuormita vaan on juuri tasapainottava tekijä. Jos jostain tarvitsee joustaa, se on meillä ehkä se tolkuton siivous. Pieni epäjärjestys ei haittaa lapsiperheessä, toisin kuin sisustuslehdet antaa ymmärtää.
Koen että säännöllisesti sukulaisia tapaamalla turvaan lapsilleni myös tulevaisuudessa tukiverkon, joka välittää heistä. Vieraannuttamalla isovanhemmat tai tädit/sedät kerran vuodessa tapaamisilla heillä ei ehkä olisi sellaista tahoa, joiden rakkaus auttaisi mikäli vanhemmille tapahtuisi jotain (pysyvää). Meillä sukulaiset ja ystävät on rikkaus, joiden tapaaminen on nautinto eikä velvollisuus. Tapaamiset sitten aikoinaan hetkeksi varmasti harventuvat teini-iässä, mutta sitten taas aikuisena on uudella sukupolvella mukava kyläillä ihmisten luona, jotka ovat oikeasti tuttuja ja rakkaita eikä vain nimi sukupuussa.
Tämä sama on käytössä täällä eroperheessä. Me kolmistaan emme piittaa viikonloppuna muusta maailmasta mitään. Teemme kimpassa mitä halutaan tai jos ei oikein huvita niin vaan otetaan lunkisti. Toista on tuolla äidin luona. Pitää tavata ihmisiä, käydä siellä, täällä ja tuolla. Järjestää kaikkea että maanantaina ei jaksa lähteä kouluun.
En tiedä mikä juttu mutta kuten kirjoittajakin, niin tämä oma ratkaisu tuntuu oikealta ja me tykätään.
Onko tämä molempien vanhempien yhteinen päätös vai eikö mies uskalla olla eri mieltä? Jokainen perhe tietenkin tavallaan, itse kyllä tarvitsen viikonloppuihin muutakin kuin oman perheen.
Jokainen voi tehdä viikonloppuna mitä haluaa.
Meillä ison osan ajasta on lapsen tai lasten harrastuksista joku osunut lauantaille tai sunnuntaille. Muuten voidaan olla kotipuolessa ihan omalla perheellä tai lähteä oman perheen kesken tekemään jotain, käydä kylässä, kutsua vieraita tai mennä isommalla porukalla tekemään jotain. Joskus ollaan vietetty esim lauantai jossain tekemisissä kodin ulkopuolella, tavattu ihmisiä ja sitten sunnuntai oltu kotona, joskus koko viikonloppu on mennyt reissuissa tai tekemisissä.
Meillä on myös välillä kompilation vanhemmista töissä viikonloppuna ja silloin usein toinen on voinut keksiä lasten kanssa menoja tai tavannut omia sukulaisia tai ystäviä, käynyt lasten kanssa leikkitreffeillä tms.
En kummastele muiden erilaisia tapoja. Jos joku useamman kerran kieltäytyy ehdotuksista tavata vedoten siihen että viikonloppu ollaan omalla perheellä en häntä enää mukaan kutsu. Enkä sitten ymmärrä jälkikäteen valittamista siitä että olen hylännyt hänet.
Meille viikonloppu on lomien lisäksi parasta aikaa tavata läheisiä ihmisiä. Itselläni ei arki-iltoina useinkaan olisi aikaa tai voimia lähteä kyläilemään tai tapaamaan kavereita jos ei ole jostain naapurustossa asuvasta ystävästä tai harrastuskaverista kyse. Jos mun ystävä ei ikinä viikonloppuisin halua tavata koska omistaa ne ajat perheelle, ei me varmaan kovin usein sitten päästäisi tapaamaan tai viettämään aikaa yhdessä.
Aivan täydellistä, juuri tällaisia viikonloppuja pyrimme oman perheen kesken enimmäkseen viettämään. Joskus on kiva tavata muitakin: sukulaisia, ystäväperheitä, lasten serkkuja ym. Ja onhan pitkin vuotta aina kaikenlaista mukavaakin tapahtumaa ym. johon mielellämme osallistumme. Mutta joka vkl ei missään nimessä! Tavallinen arki työssä ja koulussa on tarpeeksi aikataulutettua herätyksineen, menoineen ja velvoitteineen, joten omaan tahtiin ja omassa rauhassa herääminen ja viikonloppuaamun aloittaminen ilman että tarvitsee välttämättä edes puhua kenellekään heti herättyään, on joka perheenjäsenelle silkkaa kultaa. Olemme sosiaalisesti taitava perhe runsailla ihmiskontakteilla, mutta kalenteria ja omaa kapasiteettia ei jaksa eikä tarvitse täyttää loputtomalla sosiaalisuudella ja pörräämisellä. Rajat yksilöllisesti ja perheenä ovat oikeasti rakkautta ihan joka suuntaan, ja akkujen latauduttua on mahtavaa taas pörrätä ihmisten parissa.. 😊
Milloin sitten näet kavereita vai jääkö kaverisuhteet kokonaan? Itse en ainakaan arki-iltaisin enää töiden jälkeen nähdä ja ystäviä. Viikonloppuna teemme paljon asioita perheenä, mutta joinakin viikonloppuina näemme myös ystäviä yms.
Hiton hyvälle.
Tollasia viikonloppujen pitäisi olla oli perhettä tai ei, ilman että juostaan paikasta toiseen.