Vinkki: suunnittele viikon ruokalista etukäteen! Näin helposti se käy…
”On se niin kiva kun arki pyörii hyvin. Useimmiten ehtii saamaan ihan itse tehdyn kotiruoankin pöytään kello viisi, ennen harrastuksia ja muita iltahommia. Saa hetken olla ihan koko perheen kesken, kaikki kuusi samassa pöydässä, ja kysellä päivän kuulumisia ja keskustella siitä mikä oli kenenkin mielestä kivaa koulussa tai töissä tänään.
Arjen saa pyörimään erityisen hyvin kun tekee valmiiksi etukäteen viikon ruokalistan!!! Sanotaan että se on kiireisen kokkaajan pelastus, ja kaupassakin tarvii näin käydä vaan kahdesti isommin viikossa. Ja säästää hirveästi rahaa, kun ei tule heräteostoksia. Mutta koko viikkoa ei osaa vielä sanoa, niin tehdään edes torstaihin asti lista ja ostokset nyt sunnuntaina. Kyllä tää näin on tosi fiksua, pointsit äidille!
Maanantaina on kanaa ja riisiä, ja perheen vegaaneille soijasuikaleita, ja kaikille wokkivihanneksia, joita syö ehkä kolme. Ja tiistaina samoja kanoja eri riisillä, kun kanansyöjiä on neljä ja yhdessä paketissa vain kolme, niin sama ostaa kahdeksi päiväksi kerralla. Vegeille on tiistaina seitankebabia, ja kaikille eri kasviksia. Niitä todennäköisesti syö vain kaksi koska nää on jotain outoja. Mutta pitää tarjota, ehkä ne joskus vielä ottaa kun on tarjolla ja jaksaa rohkaista.
Keskiviikkona on vuorossa lihapullia ja itse tehtyjä lohkoperunoita. Säästää rahaa ja saa Hyvän Äidin leiman kun tekee itse. Kylkeen pakastevihanneksia. Ei täällä nyt niin Hyviä sentään olla!!
Torstaina lenkistä ja makaronista tehty pata. Tai tutummin mössö. Ja niille joille ei kelpaa liha on tofumakkaraa. Tuo toinen kasvismakkara olisi kyllä paljon parempaa, mutta on se paljon kalliimpaakin ja pienempi pakettikin vielä. Kai torstaiksi jotain vihreääkin keksii seuraksi, ei jaksa nyt miettiä.
Mutta jalkapallotreenit siirtyikin tiistaista maanantaille ja illalla piti ehtiä tyhjentämään vielä viimeiset tavarat vanhasta asunnosta, ja siivoamaan loppuun. Kanankoivissa menee ihan liikaa aikaa, ei mitenkään ehdi treeneihin. Tehdään makkaramakaronipata tänään, ja siirretään kanat päivällä. Kasvisvaihtoehtona löytyy sunnuntain tähteitä, hyvää se on. Jaa yksi syöjä menikin kaverille ja tulee vasta illalla. No mutta toinen toi kaverin kotiin niin tehdään silti reilu määrä niin saa vieraatkin ruokittua. Ai se kaveri lähti kotiin jo. No tässä on silti tätä mössöä, syödään sitten huomennakin.
Tiistaina meni aamu lääkäriä odotellessa ja töitäkin pitäisi tehdä, ja illalla on karate. Ja tänään on toisen lapsen vuoro mennä kavereille kylään, ja aikoo syödä siellä. Ihan turha tehdä kanoja taas. Mutta sitä eilistähän on vielä jäljellä, loput kolme voi syödä sitä. Vegaanimakkaraversioon ei mene kauaa, sen voi tehdä tänään. Ai yksi söi köksäntunnilla just. No ei voi mitään.
Keskiviikkona äiti ei ehdi kotiin ollenkaan ennen ruokaa. Mutta pitää mennä synttäreille suoraan neljän jälkeen. Kaksi lapsista lähtee mukaan, mutta ei ole mitään ruokaa ennen sitä… syökää kahdesti välipala että jaksaa, tehdään iltapalan aikaan sitten päivällinen. Yksi lapsi meni mummin ja ukin kanssa ostamaan kenkiä, ja syö sitten siellä sen jälkeen. Yksi syö vielä maanantain makkaraa, kun ei syönyt sitä eilen tai toissapäivänä. Synttäreillä lapset syö kakkua ja karkkia ja keksejä. Äiti veti mikropitsan ettei heikota. Joo, kylässä, saisi hävetä, onneksi vaan siskon luona. Illalla on taas treenejä, ja vain kaksi lasta tarvii ruokkia. Siellähän on vielä puolikas lenkkipaketti jääkaapissa, sen voi paistaa, ja ketsuppia päälle. Treeneihin lähtijä vetäisi myös mikropitsan. Nam.
Torstaina piti olla pannukakkuja aamupalalla, koska yhdellä on synttärit. Mutta osan piti lähteä jo 7:15 ja viimeisten vasta 8:55, eli ei olla yhdessä aamupalalla, enkä millään jaksa vatkata taikinaa kuudelta aamulla. Siirretään viikonlopulle. Mutta perjantaina on synttärisankarilla kavereita juhlimassa herkkujen kanssa ja toisen kaverit tulee myöhäisiin halloweenbileisiin lauantaina. Aika paljon herkkuja. No ehkä sunnuntaiaamuna pannukakkuja? Se on kuitenkin perinne. Sovitaan niin.
No on sentään ne kanankoivet vihdoin torstaina. Paitsi että yhdellä erikoistilaisuus on koulussa, siellä menee ilta ja siellä syödään pitsaa. Ihan turha syödä ennen sitä, kun sitten ei ole tilaa pitsalle. Eli ei tarvitse kuin yhden paketin kanankoipia. Toinen ja kolmas pitää laittaa pakkaseen, päiväys on sen verran lähellä. No onpahan jotain mitä löytää vuoden päästä pakkasen perimmäisestä nurkasta. Varmaan sieltä vihannesten vierestä.”
Nimim. Miten meni niinku omasta mielestä?!
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ruokahuolto toimii tosi hyvin, kun meidän perheeseen kuuluu vain minä ja 15-v tyttö 😀 Molemmat suht pieniruokaisia kun ollaan, niin meillä tehdään ruokaa tasan kerran viikossa sunnuntaisin. Ja no, arkisin teen illalla itselleni salaattia töihin evääksi.
Meillä suunnitellaan viikon ruokalista aina edellisenä viikonloppuna torstaihin asti ja käydään kaupassa siis kaksi kertaa viikossa. Hyvin on toiminut. Yleensä syödään samaa ruokaa kaksi kertaa peräkkäin, niin ei tarvitse joka päivä seistä hellan ääressä, vaan mikrolla lämmitys riittää. Salaattia täydentelen lähes joka päivä. Ruokaa pakastetaan, jos sitä jää. Syön sitä sitten, kun lapset eivät ole kotona. Hyvin toimii, eikä tule heräteostoksia tehtyä. Isot annokset ja suunnitelmallisuus takaavat, ettei ruokaan mene kuin muutama satanen kuukaudessa.
Seuraavan viikon menot ovat yleensä tiedossa edellisenä viikonloppuna. Jos joku lapsista syö kaverilla, niin ruokaa jää pakastettavaksi enemmän. Ja kaikki syö aina samaan aikaan, siihen pyritään. Jos joku on syönyt liikaa välipalaa iltapäivällä, niin kuitenkin ruokaa on otettava aina edes vähän.
Tämä systeemi on toiminut hyvin viimeiset kuusi vuotta.
Liiallinen suunnittelu synnyttää meilläkin vaan ruokahävikki, mutta sen verran yritän, että sunnuntaina tai maanantaina aamupäivästä riippuen työvuoroista, teen helkkarinmoisen satsin jotain ruokaa, mitä olisi tarkoitus syödä alkuviikko. Joskus sitä sitten riittää melkein koko viikoksi (söin kotsassa niin paljon, söin kaverilla x, y, z, unohdin että oli ruokaa no söin muroja/nuudeleita…). Itse en iltatöissä käyvänä yh:na pysty kauko-ohjaamaan lapsia syömään sitä mitä olen suunnitellut tai syömään niitä kasviksia. Salaattia ei yleensä ainakaan kannata tehdä, kurkku tai porkkana tikut ehkä vielä saadaan menemää. Kuivatavaraa ja säilykkeitä varaan kaappeihin niin lapset voi itse tarvittaessa keittää makarooniaja syödä sitä purkkipeston kanssa tai tehdä itselleen niitä nuudeleita. Viikonloppuna sitten pakotan ne syömään jotain muuta. Aikataulut on ihmisillä niin erilaisia, samoin kulkuneuvot, meillä ei ihan helposti onnistu kerralla viikon ostokset kuljen pyörällä tai bussilla eli sekin vähän lisää haastetta suunnitelmallisuuteen.
Mä vetelin vuosikaudet koko tulevan viikon ruuat valmiiks edellisenä lauantaina niin ei tarvinnut nälkään kuolla kenenkään. Tää johtui ihan käytännön syistä – vuorotyöläisenä kahta työtä painavana ruuhkavuositätinä ei ehtinyt panutua viikolla mihinkään.
Lasten kasvisten saanti varmistettiin piilottamalla ruokiin kilotolkulla juureksia, tekemällä keitot
ja kastikkeet tomaattipohjaisina, ja tarvittaessa perheent toinen aikuinen haki kaupasta hedelmiä ja salaattitarpeita töistä tulleessan.
Monen vuoden jälkeen voin kasvattajan ylpeydellä todeta että toinen lapsista ei syö kypsennettyjä kasviksia ja toinen nauttii ateriansa paikallisen pikaruokalan autokaistalla. Hyvä me aikuiset!
Aivan, noin se meillä menee! Plus ne jääkaappiin jääneet, tekemättömät ruuat, jotka joutuu käyttö ennen- päiväyksen jälkeen harmituksen vallassa laittamaan silmät kiinni roskikseen.
Juuri näin se menee!! 😂😂