Voiko lapsuuden traumoista kasvaa eheäksi aikuiseksi?
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Jos oma lapsuus on ollut traumaattinen, voiko siitä selvitä aikuisena? Voiko kasvaa koskaan ehjäksi ihmiseksi? Kulkeeko pään päällä aina tumma pilvi, onko sydämessä aina vuotava haava? Voiko olla itse hyvä vanhempi, hyvä äiti? Kun on lapsena rikki mennyt, pysyykö aina rikkinäisenä…
Minun lapsuuden haamu oli oma äitini. Vahva ja vaikutusvaltainen. Dominoiva. Aina kertomassa mikä meni väärin, minkä olisi voinut tehdä paremmin. Et sinä osaa, etkö parempaan pysty. Tyhmä lapsi. Nuo sanat ja lauseet sinkoutuivat äidin suusta päivittäin. Ja niinhän sitä pieni lapsi ajatteli olevansa tyhmä.
Mitä isommaksi kasvoin, sitä suuremmat sanat tulivat mukaan. Sitä enemmän äiti haukkui ja pilkkasi. Nauroi päin naamaa kyynelille. Ja minä opin miellyttämään äitiä. Tein kaiken niin kuin äiti pyysi. Ei ollut omia ajatuksia, ei omia mielipiteitä. Kaiken takana seisoi aina äiti, selän takana vahtimassa ettei mikään menisi väärin. Jos meni, niin siitä seurasi lyönti, toinenkin ja kolmas. Ja haukkumista ja pilkkaamista. Ja minä olin vahva, en itseni vaan pikkusiskoni- ja veljeni tähden. Enkä minä koskaan puhunut kenellekään mitä kotona tapahtui, kuka olisi uskonut lasta? Ja äiti oli niin taitava valehtelemaan, manipuloimaan ja ohjailemaan. Ei kukaan koskaan olisi uskonut, ajattelin.
Kuva Kat J. Ylin kuva Marc Schaefer.
Niin olin hiljaa, monta vuotta olin hiljaa. Lapsuus vaihtui nuoruuteen, nuoruus aikuisuuteen. Koko sen ajan äiti myrkytti meidän kotiamme omilla teoillaan, rikkoi omat lapsensa. Meillä on hyvä isä, rakastava isä, joka lapsuudessani oli töiden takia paljon pois kotoa. Ja aina silloin äiti muuttui. Kaikki tämä paha tapahtui isän selän takana. Tai niin ajattelin aikuisuuteen asti. Minä tai sisarukseni emme koskaan puhuneet isälle siitä, mitä äiti teki. Mutta kai hänen täytyi tietää, ei sellainen vuosia jatkunut väkivalta voi jäädä huomaamatta. Ja minä ajattelen, että eikö isä välittänyt? Tai hiljensikö äiti isänkin, piti hihnassaan kuin koiraa.
Reilu kaksi vuotta sitten minusta tuli äiti pienelle tytölle ja minä olin niin onnellinen. Ja äidistä tuli mummi ja äiti oli niin onnellinen. Ja pian saimme puolisoni kanssa toisenkin tyttären. Onni ja rakkaus oli niin suurta, että tuntui joka solussa asti. Pian toisen tyttären syntymän jälkeen minussa meni kuitenkin jotakin rikki, siltä se tuntui. Katsoin omaa äitiäni lasteni kanssa ja tunsin niin syvää vihaa, että en olisi voinut uskoa tuntevani. Pelkäsin, että nyt äiti kohtelee omia lapsiani niin kuin kohteli minua. Ja tajusin, että edelleen minä olin äitini varjossa. Tein niin kuin äiti pyysi, kuuntelin äidin pilkkaamista ja kuinka valintani ovat huonoja. Miehenikin oli huomannut kuinka muutuin äitini seurassa, kuinka muutuin pieneksi ja näkymättömäksi. Ja äitini inhosi miestäni, koska hän puolusti minua. Kuinka minulla oli huono puoliso ja meidän pitäisi erota. Jos tuli riita, äiti puhui kuinka se oli mieheni syytä. Ja äiti sai minut kääntymään miestäni vastaan, aina jotenkin siinä onnistui.
Kuva Kat Jayne.
Tiesin, että asioiden täytyi muuttua tai oma perheenikin hajoaisi ja sehän olisi ollut äidille taas yksi voitto lisää. Useampaan kuukauteen en ole ollut äidin kanssa tekemisissä, ja minulla on ollut helpompi hengittää. Aloitin myös terapian ja puhuin ensimmäistä kertaa siitä, millaisen lapsuuden sain. En tiedä haluanko äitiäni enää koskaan elämääni mukaan, lasteni elämään.
Mietin, voisinko antaa anteeksi? Kaiken mitä tapahtui. Lyönnit, haukkumiset, uhkailut ja muut. Miten saisin itselleni ja sisaruksilleni oikeutta? Miten saisin meille ehjän lapsuuden? Tai ehkä äiti oli itse rikkinäinen ihminen, sairas mieleltään? Tai ehkä olin itse vain vaikea lapsi. Ja kaiken jälkeenkin, koen olevani niin rikkinäinen ihminen. On olemassa niin kipeitä asioita, ettei niistä puhumalla selviä. Minulle äiti on niin kipeä asia, ja minusta tuntuu, että äidin varjo hengittää edelleen niskaani ja seuraa minua. Minusta tuntuu etten koskaan pääsekään siitä eroon.”
Nimim. Äidin varjossa
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 21 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ote kirjasta Joustava mieli: ”Harjoittele ajatustesi eriyttämistä; suhteesi ajatuksiin muuttuu, jolloin niillä on paljon vähemmän vaikutusvaltaa sinuun. Kun opit eriyttämään itsesi epämiellyttävistä ajatuksista ja tunteista, ne menettävät kykynsä pelotella, häiritä, huolestuttaa tai stressata sinua. Opit erottamaan itsesi omista itsekriittisistä ja tuomitsevista ajatuksistasi.
Tunteiden hyväksyntä; opettelet tekemään tilaa epämiellyttäville tunteille, tuntemuksille ja muistoille sen sijaan, että yrität kaiken aikaa kontrolloida niitä ja kamppailla niitä vastaan. Kun opit kohtaamaan tunteet, voit huomata, että ne häiritsevät sinua vähemmän, etkä juutu niihin kiinni; tunteet tulevat ja menevät.
Vaikka sinulla on epämiellyttäviä muistoja, ne eivät ohjaa nykyelämääsi, eikä sinun tarvitse koko ajan tietoisesti yrittää unohtaa niitä.
Voit kontrolloida ja ohjata elämääsi ilman, että sinun pitäisi kyetä kontrolloimaan negatiivisia ajatuksia ja tunteita.”
Eli mielestäni voit oppia elämään oman lapsuutesi trauman kanssa ilman että kuljetat aina mukanasi synkkää pilveä siitä. Se oli ja meni. Mene terapiaan jos se häiritsee sinua todella paljon ja vaikuttaa tekoihisi. Jos ei, niin älä silti tuomitse loppu elämääsi traumasi takia. Kaikkea nyky elämäsi asioita ei määritä se että ”mutta kun minulle kävi lapsena näin.” En tarkoita vähätellä tällaisia kokemuksia, ne ovat kamalia ja parasta olisi ettei kukaan lapsi tai aikuinen joutuisi sellaista kokemaan. Sellaista kuitenkin koetaan ja on surullista jos määrittelet itsesi sen kautta koko loppu elämäsi ajan. Toivon ja rukoilen että voisit vapautua siitä.
Jos arvojesi mukaista on pelastaa oma perheesi niin ota etäisyyttä äitiisi.
Kyllä se mukana kulkee monessa muodossa 😩 Todella kovan työn takana, saada se takia-alalle. Jättää monet jäljet, mutta kiitos psykoterapian ❤️
Vaiettu asia, mutta paljon on samanlaista. Välien katkaisu tai etäännyttäminen on hyvä asia🙏
Tosi hyvä aihe, paljon puhuttu mutta vähän käsitelty. Paljon on narsistisia vanhempia perheissä ja he voivat tuhota lastensa elämän aina lapsenlapsia myöten.
Henkistä väkivaltaa harrastetaan paljon enemmän kuin julkisesti ymmärretäänkään.
Narsistien pitäsi myös oikeuden edessä joutua vastuuseen ja vahingonkorvauksiin aiheuttamistaan kärsimyksistä. Narsistien aiheuttama henkinen väkivalta tuottaa suurta kansantaloudellista kulua myös julkisessa terveydenhuollossa. Narsisti harrastaa väkivaltaa muita kohtaan täysin itsekkäin perustein ja täysin tietoisesti. Mitkään vertaistukiryhmät ym.yhdistykset eivät kykene antamaan uhreille apua.
Sun tarinassasi on paljon samaa kuin parilla ystävälläni. Kumpikin kokeneet traumaattisen lapsuuden ja vielä aikuisuudessakin nuo hirviövanhemmat aiheuttaneet surua. Ystäväni ovat mm. terapian avulla selvinneet ja kumpikin heistä loistavia äitejä. ❤ Sukupolvien kierre on mahdollista katkaista. Älä suostu antamaan äidillesi enää valtaa elämässäsi. Biologinen vanhemmuus ei tarkoita sitä, että olisi pakko olla tekemisissä ja rakastaa. Vanhemmankin tulee ansaita lapsensa rakkaus ja sinun äitisi ei sitä ole ansainnut. Tärkeintä on, että nyt keskityt omaan hyvinvointiisi ja perheeseesi❤ Tsemppiä❤
Suosittelen lämpimästi myös Rosenterapiaa, se auttaa kehon muistiin jääneiden alitajuistenkin tunteiden purkamisessa.
Älä anna menneisyyden määrittää sua ja sitä millainen sun elämä on<3 toivon että pystyt unohtamaan äitisi ja elämään omaa elämää ja keskittyä omiin ihaniin lapsiin. Jos itsekin huomaat että ilman äitiäsi sinun on helpompi olla ja hengittää, vika ei todellakaan ole ollut sinussa vaan uskon että äitisi on itse ollut niin rikkinäinen ja sairas ihminen että nämä teot juontaa siitä että on purkanut omaa pahaa oloaan sinuun. Eli älä syytä itseäsi, itse en päästäisi sitä ihmistä omien lapsieni lähelle jos se herättää huonon olon ja vihan sinussa itsessä.. Kovasti muistuttaa sinun tarina mieheni äitiä joka syö ja manipuloi lapsiaan sekä satuttaa monin eri tavoin, olen yrittänyt miehelleni kertos ns, vieraan näkemyksen tuosta sairaasta touhusta mutta siitä on monien vuosien jälkeen vaikea kasvaa ulos tai ymmärtää totuus.. Siksi pidän myös meidän lapsen mahdollisimman kaukana tästä mummosta.
Ihan kuin olisin lukenut omaa tarinaani tosin minulla ei ollut äiti vaan siskoni joka ”joutui” kasvattamaan minut.
Kukaan ei uskoisi mitä kaikkea sontaa olen sieltä saanut.
Nyt niin hyvä olla kun ei tarvi olla tekemisissä…
Onneksi aikuinen tyttäreni viimein myös on tämän asian huomannut ja haluaa pysyä tädistään kaukana.
Hän melkein myrkytti minun ja tyttäreni välit.
Kyllä siitä selviää, tosin pohjalla tarvii käydä ja valitettavasti se söi minun avioliittoni.
Kyllä siitä selviää. Itselläni sama tarina , mukana myös fyysinen väkivalta. Olet jo huomannut että vika on äidissä, eikä sinussa, saatikka miehessäsi. Yhteyden katkaiseminen on pakollinen, jotta pystyt selviytymään. Hyvä sinä. Sinä voit parantua ja selviytyä. Kuulostaa että äitisi on hoidon tavoittamattomissa. Lue ajatuksen kanssa muumien näkymättömän ninnin tarina.
Voit toipua tuosta kohtelusta terapian avulla. Terapia ei tapahtunutta muuta tai poista, mutta opit keinoja joilla käsittelet traumojasi. Sinulla voi vielä olla hyvä olo itsesi kanssa ja voit elää hyvää elämää. Tärkeää on että laitat välit poikki äitisi kanssa nyt heti ja ihan kokonaan. Hän on se ongelma, et sinä, joten jos hän ei ymmärrä mitä tekee väärin, hän ei koskaan muutu. Sinä siedät häntä elämässäsi vain koska olet oppinut siihen. Äitisi on totuttanut sinut sietämään henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Se ei ole normaalia. Hyvä että tunnet vihaa, se on ensimmäinen askel kohti irtaantumista ja eheytymistä! Mutta tarpeeksi en voi painottaa että äiti pois teidän elämästä kokonaan nyt heti! Kiität itseäsi siitä myöhemmin
Voi että, tekisi mieli rutistaa sinua, ja kaikkia meitä ”äidittömiä” äitejä.
Koetut kokemukset eivät häviä, mutta vahvistua ja voimistua voi. Itseäni on auttanut eniten se, että (terapian myötä) olen tajunnut myös äitini olleen traumatisoitunut ihminen, ja ne hankalat asiat ovat olleet seurausta siitä, eivät minun huonouttani (äidin elämänkokemukset sinällään ovat olleet minulla tiedossa aina, mutta ostin hänen kertomuksensa siitä, että hän on niistä vahvana selvinnyt). Hiljalleen pilvenpiirtäjän kokoinen lohikäärme on kutistunut mielessäni räkyttäväksi terrieriksi.
Olen alkanut tehdä omia rajojani näkyväksi, ottanut vastaan korjaavia kokemuksia ihmisiltä, joiden kanssa niitä on ollut mahdollista luoda. Tuntuu samaan aikaan riemastuttavalta ja kauhistuttavalta ajatukselta, että olen vapaa ottamaan selvää, millainen tyyppi oikein olenkaan.
Omalle lapselleni olen halunnut olla rakastava ja tukea antava äiti. Käytännössä olen kuitenkin joutunut hyväksymään, etten osaa olla sellainen luonnostaan, vaan joudun tietoisesti opettelemaan lapsen hyväksyntää, turvallista rajojen asettamista ja myötätuntoa lasta kohtaan. Lohdutan itseäni sillä, että ei voi osata sellaista, mitä ei ole oppinut, ja että teen koko ajan parhaani.
Joitakin samoja tuntemuksia on minullakin omasta äidistäni joten ymmärrän kyllä. Voi olla tietyn ajan kasvatustakin. Nyt tuommoisia piirteitä näen poikani pienten lasten äidissä, selkeästi mielen tasapainon ongelmia. En oikeastaan voi kiveä heittää kun olen itsekin ollut horjuvainen. Olen myös työelämässä törmännyt samantyyppisiin äiteihin joiden lapsista myöhemmin näkynynyt ikuinen kapina.
Olin sairasteleva,varhaiskypsä,
lukeva lapsi, ei saanut muuta tehdä, mutta noin kasvatettu araksi ja
aloitekyvyttömäksi. Hain tukea tädeistäni ja siitä sai kuulla. Hyvin yksinäiseksi kasvoin, mikä varmaan näkyi omassa perhe-elämässäkin. Toisaalta lastenlasten kohdalla asia voi muuttua. Meilläkin.Neuvoisin keräämään ne itsetunnon rippeet ja ottamaan etäisyyttä. Toisaalta lapsille pitäisi suoda mahdollisuus isovanhempiin kyllä he tunnistavat oikean välittämisen ja rakkauden tai pakenevat jos sitä ei ole. Näin kävi meillä. Siis omieni kanssa. Se reflektio, katumus, pehmeneminen ja anteeksipyyntö tulee vanhetessa, kuoleman lähestyessä jos on tullakseen.-
Hyvä ja oikea päätös olla olematta tekemisissä äidin kanssa! Juuri sinun oma perheesi on tärkein sekä miehesi. Äitisi on sairas.
Viha on raskas ja halvaannuttava tunne. Suuren askeleen olet jo ottanut, olet uskaltanut myöntää tunteesi. Olet jo matkalla kohti parempaa aikaa. Anteeksi antaminen on taatusti vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Ei minusta sinun tarvitse antaa anteeksi pahuutta, mutta jos ajattelet, ettei äitisi kenties ole itse saanut yhtään parempaakuin mihin hän kykenee itse. On ehkä helpompi yrittää päästä pahan yli. Tähän tarvitaan paljon voimaa ja jokainen tekee sen itselleen sopivalla tavalla. Toiselle se on tapaamisten rajoittamista, toiselle totaalista välien katkaisua. Jollekin sitä, että pystyy jollain tavalla antamaan anteeksi. Itse elin alkoholismin sekä henkisenväkivallan armoilla. Pystyin lopulta pitkien terapeuttisten keskustelujen kautta nousemaan. Täysin ehjää minusta ei ehkä koskaan tule, mutta kukapa tässä maailmassa oikeasti voikaan olla täysin ehjä? Eikö pikkuisissa säröissä asu se inhimillisyys, joka antaa ihmiselle luvan olla ihminen? Voimia sinulle ja ole itsellesi hyvä.
Oma äitini oli erittäin väkivaltainen. Olen selvinnyt siitä ottamalla häneen suuren etäisyyden jo nuorena. Siskoni ei sitä tehnyt, hänen mielensä murtui.
Kehotan ainakin tässä vaiheessa sinua näkemään äitiäsi vain harvoin ja vain tarkasti rajatun ajan paikassa, jonka koet turvalliseksi. Myös puheluita ja viestejä joudat rajoittamaan.
Terapeuttisi voi auttaa sinuasuunnittelemaan, kuinka rajaat äitiäsi.
Näin toipumisesi pääsee vauhtiin ja alat vahvistua ♡
Vihajota tunnet, kertoo, että olet pienen tytön puolella, itsesi lapsuudessa. Se on hyvä merkki. Joudut nyt kulkemaan vihan läpi. Se kestää kauan, mutta sen toisella puolella on rauha.
Minua äiti rikkoi ja edelleen välit ovat arat. Yrittää säätää ja sanella mitä minun ja perheeni pitäs tehdä. Olisin varmaan vielä rikkinäisempi ilman isääni ❤️ hän on minusta huolehtinut ja rakastanut. Käyn terapiassa ja tuntuu että palapalalta eheydyn. En varmasti koskaan täysin, mutta äitinä en halua toistaa sitä mitä minun tuli äidin taholta. Nyt mummilassa äiti säätää myös lasten lasten elämää, onneksi rakas isäni on vielä elossa ja hyväksyy vaarin murut sellaisinaan ❤️ käyn lähinnä isän takia siellä.
Kuullostaa niin omalta lapsuudeltani!
Olen kanssa terapiassa alkanut käymään lapsuutta läpi.
Ja nyt vihdoin uskalsin kertoa äidille miltä se tuntui. Fyysinen väkivalta ja vielä aikuisuuteen kestänyt henkinen väkivalta ja alkoholin suuri kulutus.
Hetkellinen välirikko tuli ja sain kuulla kuinka olen pyhää lehmää, mutta se rauha.
Kunnes alkoi whatsapin kautta henkinen väkivalta ja sitä sit onkin kestänyt, olen ajatellut et äiti tarvii tukeani, kunnes en enään jaksanut.
Olen äidin estänyt nyt joka paikasta, enkä edes muista milloin olen äitiä nähnyt. Raastavinta tässä on selittää 6.v pojalle ja 2.v tytölle miksi ei mennä mummulaan.
Mutta uskon et selviämme tästä lapsen tasoisesti kertoa et äidillä ja mummulla on nyt vähän erimielisyyksiä
Sama juttu äitini kanssa, tosin en antanut hänelle periksi, enkä yrittänyt miellyttää asioissa joissa tiesin hänen olevan väärässä, en halunnut antaa periksi enkä antaa hänen hajoittaa minua. Silti hän sai minut rikki. Vanhempani ovat eronneet jo ollessani alle kouluikäinen, eikä äitipuoleni ollut yhtään mukavampi tapaus, myöhemmin asioista isäni kanssa keskustellessa hän sanoi ettei tiennyt. Väitän että joko valehteli tai halusi vain aikoinaan ummistaa silmänsä, on aikuisen asia ottaa selville missä mennään.
Olen eheyttänyt itse itseäni pienistä palasista, säröillä olen luultavasti lopun ikääni, mutta suhteellisen ehjä kuitenkin. Olen oppinut pitämään varani ja välimatkaa, sekä hyväksymään sen, mitä elämässäni on tapahtunut sekä sen ettei vanhemmistani ole koskaan lapsilleni lämminhenkisiksi ja ihaniksi isovanhemmiksi. Äitini yrittää yhä edelleen junailla elämääni ja valintojani mieleisiksekseen, mutta hän on omat valintansa tehnyt ja niin teen minäkin, hyvät ja huonot. Niin kauan kuin huomaan henkistä kiristystä/manipulointia, ei lapseni vietä hetkeäkään isovanhempiensa kanssa ilman minua, en halua heidän joutuvan kärsimään yhtään samoista traumoista kuin itse. Koin ihan tarpeeksi henkistä ja fyysistä väkivaltaa, ehkä se oli heillä opittu tapa, mutta päätin jo lapsena että minuun se loppuu, en jatka myrkyllistä käyttäytymistä eteenpäin. Jos se vaatii sitä ettei tekemisissä olla, niin se vaatii sitä.
Kirjoittaneelle neuvoisin, että määrittele rajat, ole äitisi kanssa tekemisissä sen minkä jaksat/haluat, yritä tunnistaa manipulointi ja jättää se omaan arvoonsa/huomioimatta. Älä päästä äitiäsi kotiisi jos alkaa ahdistaa tai jos päästät, niin pieniksi hetkiksi vain, on vaikka jotain menoa tulossa, niin ei voi jäädä sättimään pitkäksi aikaa. Sama jos menette kyläilemään, kannattaa olla ”jotain menoa sovittuna” tai jos alkaa kesken kyläilyn ahdistaa, muistat yhtäkkiä jotain mitä piti tehdä tai missä olla juuri hetken päästä. Eikä tarvitse tehdä mitä äiti sanoo, voi ajatella/sanoa olevansa yhtä mieltä siitä että olette eri mieltä.
Olet tunnistanut jo hyvin itsellesi mitä tunteita sinulla on ja mistä ne johtuvat. Se on erittäin hyvä alku saada käytösmalli poikki ja uskon että olet hyvä äiti lapsillesi, älä sitä murehdi. Kun saat äitisi kanssa vedettyä rajan ja hyväksyttyä että sinulle on tehty ikäviä asioita lapsena ja nuorena ja ne ovat vaikuttaneet aikuisuuteenkin ja nimenomaan tehty, sinä olet ollut lapsi ja ihan eri asemassa kuin aikuinen joka teki kaltoin, sinulla ei ollut mahdollisuutta eikä kykyjä puolustaa itseäsi, alat eheytyä. Anna itsellesi anteeksi, halaa sitä pientä kaltoinkohdeltua lasta sisälläsi ja kerro kaiken järjestyvän. Kaikki järjestyy.
Hyviä konkreettisia neuvoja!
Sanon vielä,että jos sinusta tuntuu, että paranemisesi edellyttä täyttä irtiottoa, tee niin. Tärkeintä on, että saat itsesi kokoon. Ja joskus käy niin että kun on vahvistunut, pystyy luomaan and uudelleen jonkinlaisen (erilaisen, hallitun) suhteen väkivaltaiseen vanhempaan.
Voi kasvaa, se vie aikaa ja vaivaa, mutta voi kyllä kasvaa. Itsekkin vielä matkalla kokonaan ehjäksi, mutta nyt jo ehjempi kuin aikoihin.
Kyllä voit kasvaa ehjäksi aikuiseksi, se vain vaatii, että jätät äidin pois elämästäsi ja haet apua. Minäkin olen joutunut tekemään niin, tapaamme äärimmäisen harvoin.
Tsemppiä ja voimia, aseta rajat miten sinua kohdellaan ❤️